Tosirakkautta(ko) passin saannin jälkeenkin?

Ollaan oltu naimisissa 15 vuotta, ja 3 lasta olemme saaneet. Alkuaikoina kävimme miehen kotimaassa n vuosittain, nyt harvakseltaan..
Kukaan ei uskonut meihin silloin, kun muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen kiiruhdimme naimisiin, mutta tiesin silloin jo, että olemme toisiamme varten.
Tosin Suomen passia ei edes saanut ylinopeussakkojen takia, vaan pysyvän oleskeluluvan. Kerran haettiin passia, ja kun ei saanut, tyytyi hän sitten oleskelulupaan.
Alkuvuosina hän haaveili, että muuttaisimme hänen kotimaahansa, mutta elämä siellä olisi aika mahdotonta, enkä halua sinne, joten täällä nyt pysymme.
Tavallinen mies kaupungista, tosin harvinaisen ihana minulle:)
Muita naisia ei ole näkynyt, vaikka tarjokkaista ei hänellä ole ollut pulaa komeutensa ja kohteliaisuutensa takia.
Veitsenterällä elämistä elämä on ollut taloudellisesti kaikki nämä vuodet, mutta rakkaus voittaa vaikeudet, uskokaa tai älkää :)
Tämä tarinamme taitaa tosin olla aika harvinainen...

Tunnen monia pareja, jotka ovat olleet naimisissa vuosia. Yhteistä heille tosin, että ovat sen verran elämässään tasapainoisia ja kiireisiä, etteivät lue esim. tällaisia alemman tason julkaisuja kuten Suomi24. Siksi et heidän tarinoitaan ole päässyt lukemaan. Alhaisesti koulutettuja, vanhoja oleskelulupamorsiamia jotka rahtaavat noita ukkoja Suomeen petin lämmikkeeksi, niiden tarinoista saat lukea täältä senkin edestä.

naimisissa n. kymmenisen vuotta, ja edelleenkin voin vakuuttaa, että olemme umpirakastuneita. Kaikki on ihan loistavaa, vaikka en ikinä olekaan nyrkin ja hellan väliin joutunut - ja mitä muita kliseitä nyt aloitukseesi saitkin ujutettua.

Miehen kotimaassa käymme pari kertaa vuodessa, väliin useamminkin. Toimimme yrittäjinä niin Suomessa kuin miehenkin kotimaassa, joten sen takia käymme säännöisen epäsäännöllisesti 2-5 kertaa vuodessa miehen kotimaassa. Kesällä olemme anoppilassa 4-5 viikkoa lomailemassa, tapaamassa sukulaisia ja tuttavia, muut visiitit ovat sitten enempi työasioihin liittyviä, ja kestävät 5-7 pvää kerrallaan.

Miehellä olisi ollut mahdollisuus hakea Suomen passia, mutta koska meillä on yritys ja kiinteää omaisuuttaa hänen kotimaassaan, on helpompaa jos hän säilyttää kansalaisuutensa (tämä siis liittyy vain sikäläisiin byrokratian kiemuroihin). Pysyvä oleskelupa hänellä on ollut vuodesta 2008 lähtien.

Miten suhteenne yleensäkin alkoi? Aika sattumalta kaiketi. Tavattiin yhdessä maailman metropoleista, jossa molemmat odottelivat matkojensa jatkumista. Kummallakin oli 4-5 päivän odottelu edessä, ja päädyimme tappamaan aikaa yhdessä ihan ystävyyspohjalta. Vaihdettiin yhteystietoja erotessa, ja todettiin että kenties vielä joskus jossain kohdataan. Aika nopeasti kumminkin molemmat tajuttiin, että tuo toinenhan oli juuri se, jota olin tietämättäni aina etsinyt. Seuraavien 8 kk:n ajan teimme treffejä milloin minnekin pitkin maailmaa. Vikat 'treffit' olivat häämme paratiisirannalla, ja siitä lähtien olemmekin olleet erottamattomat.

Puoliso on koulutettu, sikäläisittäin varakkaasta perheestä, ns. ylempää keskiluokkaa. Suomessa olemme kaiketi ihan normaaleja pk-yrittäjiä. Velaton asunto pääkaupungin keskustassa, pari autoa parkissa tuossa kadulla (toinen ei tosin ole vielä kokonaan maksettu), eli ihan sellaista normi-settiä-

Mies on kotoisin kaupungista, ja kaupungissa ollaan aina asuttu molemmat. Maallemuuttaminen ei ole meidän juttumme. Kesämökilläkin käydään jokunen kerta vuodessa, muutaman päivän viisiiteillä kerrallaan.

Naimisiinmenon jälkeen asuimme puolisen vuotta miehen kotimaassa, ja sen jälkeen muutimme Suomeen. Lapsia meillä ei ole. Ei oikeastaan olla edes ajateltukaan lasten hankkimista/saamista. Meillä on ihan hyvä näin.

Suomi on tällä hetkellä kotipesämme, mutta kuka tietää, saatamme muuttaa sitten joskus eläkepäiviä viettämään kakkoskotiimme miehen kotimaahan.

Eräs ystäväni oli 12 vuotta turkkilaisen miehen kanssa. Eräs toinen ystäväni on ollut kohta 7 vuotta egyptiläisen miehen kanssa. Molemmilla naisilla on kertomansa mukaan olleet aika samantyyppiset kulttuurillisista eroista johtuvat faitit miestensä kanssa, mutta juurikin ne ensimmäiset 4-5 vuotta kertovat, että tuleeko suhteesta yhtään mitään. Ei pelkästään sen passin tai oleskeluluvan vuoksi, vaan enemmälti sen vuoksi, että ne ekat pari vuotta on ihan kuherruskuukautta, ja vasta sen jälkeen alkaa oikeasti kahden eri kulttuurista tulevan ihmisen yhteen hioutuminen arjen hankaluuksineen. Ulkomaisella puolisolla voi olla työllistymisvaikeuksia. Voi olla (em. johtuen) taloudellisia ongelmia. Synkkä syksy ja kylmä talvi ovat raskaita meillekin, saati kuumista maista tuleville. On näkemyseroja miesten ja naisten hommista. Kaikenmoista.

Kylläpä silti nuo moku-suhteetkin näyttävät onnistuvan, kun törmää oikeanlaiseen mieheen. Ensiksimainitun kaverini turkkilainen mies oli häkellyttävän komea supliikkimies, eikä liene yllätys että pitkä suhde kariutui lopuksi miehen vieraissakäymiseen. Egyptiläinen mies taas on ihan toisentyyppinen: tavallisen näköinen, kova tekemään duunia ja selvästi yhden naisen mies.

Juuri näitä haluankin lukea, missä nimenomaan ensimmäiset 5 vuotta kertoo suhteen onnistumisesta tai toimimattomuudesta ihan muista syistä kuin passin odottelusta. 12 vuotta on jo pitkä aika olla yhdessä ja oli mies tai vaikka nainen mistä maasta tahansa kotoisin, niin voi olla pettäjä. Se, kun ei katso kansalaisuutta..

Sinä, joka sanoin, ettei puolisosi ole turkkilainen, niin saako udella mistä maasta miehesi on?

Jaanastiina1 oletteko molemmat työelämässä, kun veitsenterällä rahallisesti elätte? Toki näin saattaa olla, vaikka kuinka molemmat perheessä tekisivät töitä.