Luulenpa

Uskoisin, että vaikka tekisin ihan itse kokonaisen treffipalstan, niin en saisi yhtään vastausta kotimaiselta naiselta.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jaa, sittenpä ei kannata vaivautua. Miksiköhä ulkolaiset sitten kiinnostuis,
no koska nämä huijari puijarit, lataa niitää liukuhihnalta. Sulle mulle ja
hentun Heikille. Suomimies sitten luulee olevansa jotain erikoista, vaikka
karvapalli äijät kerää manit taskuunsa ja naisista ei hajuakaan.

Äänestä

voihan se olla...

Äänestä

Niin,itse aloitin vajaat 2 vuotta sitten nettideitailun ja on ollut omalla tavallaan myös kasvattava kokemus sinällään että saanut itselleen todellisen mittarin siitä mihinkä oma-arvo maailma kuuluu yleisessä mittakaavassa.
Itselleni siis ei ole tärkeätä että naiseni kävisi salilla,olisi timmissä kunnossa tai että omistaisi paljon kavereita/vapaa-aika aktiviteettiä.
Sen sijaan tärkeää olisi että olisi iloinen,peruspositiivinen ,hieman syvällistä näkemystä,kykyä pohtia asioita ja myös nähdä erikantilta.
Sitten tietysti elämän arvot pitäisi osua about kohdalleen mutta,siis tämän yhteenvedon jälkeen haluan kysyä että missä tai mistä näitä neitoja löytyy??
Ei ainakaan netistä,se on nyt nähty ja koettu.
Tämän kokemuksen takana on kymmeniä ellei toista sataa aloitus viestiä eri treffeissä joihin hyvin harva on vastannut yhtään mitään.3 olen tavannut,joista yksi melkein johti toiseen tapaamiseen.
Ja kyllä,mainittakoot vielä että olen huomattavan ylipainoinen,mutta en hae itsekkän mitään mallia joten,missä te olette,naiset jotka osaatte katsoa muutakin kuin kiloja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksmiettijä kirjoitti:

Uskoisin, että vaikka tekisin ihan itse kokonaisen treffipalstan, niin en saisi yhtään vastausta kotimaiselta naiselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu