Naiset, mitä tämä on?

Elikkäs olen siis aivan helvetin ujo.

Koko teini-ikäni ja lyhyen aikuisuuteni olen ollut yksinäinen; pari kaveria, muutama tuttu, ei yhtään ystävää. Itsetunto pohjilla viimeiset 8v. Olen ollut "piirien" ulkopuolella lähes koko ikäni.

Sinkkutytöt/-naiset eivät ole oikeastaan koskaan edes katsoneet minun suuntaani. Kuitenkin nyt yliopistoon astuttuani(ja kyllä aikaisemmin lukiossakin) olen huomannut että minä tunnut jotenkin kiinnostavan varattuja tyttöjä/-naisia. Se katse, se elehdintä ja ruumiinkieli tuntuvat kaikki viestittävät tätä.
Minä kyllä osaan erottaa kiinnostuneen ja ei-kiinnostuneen naishenkilön toisistaan, joten voin mielestäni sanoa ettei tämä havainto ole pelkästään omaa mielikuvitustani.

Jostakin luin että varatut miehet kiinnostavat naisia, koska parisuhteessa oleminen viestittää muille naisille, että "tämä kaveri kelpaa jollekin, sen on oltava siis haluttava". Miksi sitten minä, ongelmallinen, sosiaalisesti kyvytön, ujo ja hiljainen sinkku tunnun kiinnostavan nimenomaan varattuja naisihmisiä samalla, kun sinkut naaraat katsovat minua nokka pystyssä kuin halpaa makkaraa(siis silloin kun vaivautuvat edes katsomaan)?

Itse olen sen verran reilu pelaaja, etten ikinä, siis _IKINÄ_ rupeaisi vehtaamaan jo seurustelevan naisen kanssa, mutta silti minun on pakko kysyä teiltä, arvon neidit ja rouvat, mitä tämä oikein on?
8229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on niinkuin joku houkuttelis rikokseen tai kiusais huvikseen. Mä tunnen varattujen miesten vokottelun vattuiluna. Se on alistava ele varatulta mieheltä. Ne haluaa leikkiä kissaa ja hiirtä, välittämättä miltä uhrista tuntuu. Sä etsit oikeaa ja kestävää ja joku tulee pelleilymielessä...tuttu tunne.
Itse en koske varttuun pitkällä tikullakaan.

Olen siis nainen ja sinkku, en osaa sanoa mitä varatut naiset ajattelevat. Olis kans kiva tietää. Varatut miehet uliseee julkisesti esim S24 treffiprofiileissaan, että elävät "kylmässä suhteessa" tai "etsivät jännitystä". Profiilini näyttää näille jotenkin ...että olisin helppo nakki. Sallittu saalis. Ja jos ilmaisen mielipiteeni (äijä oksettaa mua) tyypin touhusta niin ne haukku minut.

Sähän voit olla varatulle kokeneelle naiselle oikea catch. Julmaa puhetta, mutta näin se näyttää täältä katsottuna.

Näillä palstoilla näkee koko ajan enemmän esimerkkejä miten naiset ovat alkaneet temppuilemaan miesten lailla. Maailma muuttuu

Äänestä
  • miten käy miehille jotka eivät "temppuile"?

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    miten käy miehille jotka eivät "temppuile"?

    Ai miten käy miehelle joka valitsee puolisonsa eikä petä häntä?

    Äänestä

Ootko koskaan milloinkaan miettinyt, mitä on ujous? Rohkeuden puutetta / epävarmuutta / itsesääliä / oman kokemuksen ja näkemyksen puutetta ... eli kaikkea sitä, mistä näkee, että ihminen ei tunne itseään.

Siispä aloita asioitten ihmettely omasta itsestäsi, sen jälkeen on ehkä helpompaa keksiä, mitä / miksi / millaisia ... muut ovat.

Äänestä
  • Ujous ei välttämättä ole rohkeuden puutetta. Oma veljeni on esimerkiksi aivan uskomaton jännittäjä naisten seurassa, siis aivan siinä pisteessä ettei saa sanaakaan sanotuksi.
    Silti mies on ollut rauhanturvaajana Afganistanissa ja saanut sieltä jonkinlaisen kunniamerkin jossa lukee "Urheudesta - För Tapperhet" ja kääntöpuolella "Suomen kansalta 2010".

    Äänestä

  • Ei välttämättä... kirjoitti:

    Ujous ei välttämättä ole rohkeuden puutetta. Oma veljeni on esimerkiksi aivan uskomaton jännittäjä naisten seurassa, siis aivan siinä pisteessä ettei saa sanaakaan sanotuksi.
    Silti mies on ollut rauhanturvaajana Afganistanissa ja saanut sieltä jonkinlaisen kunniamerkin jossa lukee "Urheudesta - För Tapperhet" ja kääntöpuolella "Suomen kansalta 2010".

    Koetat siis sanoa, että sotilas ei pelkää. Olet väärässä.

    Äänestä

Haluavat maustaa elämäänsä parisuhteesta huolimatta, ovat huomionkipeitä ja testaavat vetovoimaansa. Vaikutat sellaiselta, joka voisi ihastua naiseen helposti, koska olet ollut syrjäänvetäytyvä. Jotkut naiset tahtovat tuntea itsensä halutuiksi ja etsivät huomiota muualta suhteessa ollessaankin. He tahtovat sytyttää sinun kiinnostuksesi heitä kohtaan, mutta eivät veisi juttua sen pidemmälle. Sitten juoruaisivat muutaman samanhenkisen bimbon kanssa, kuinka taas se ja sekin menivät ihastumaan heihin.

Äänestä

Valitettavasti joudun käyttämään yleistystä ja tietoa jolla ei ole kunnollista pohjaa tässä kommentissani. Todennäköisesti ne sinkut naisetkin katsoisivat, mutta se että he haluavat että miehet yrittävät heitä enemmän saa heidät käyttäytymään niin kuten mainitsit. Varatulla naisellahan ei ole tätä tarvetta, koska heillä on jo mies joka on yrittänyt heitä silloin joskus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heebo 21v kirjoitti:

Elikkäs olen siis aivan helvetin ujo.

Koko teini-ikäni ja lyhyen aikuisuuteni olen ollut yksinäinen; pari kaveria, muutama tuttu, ei yhtään ystävää. Itsetunto pohjilla viimeiset 8v. Olen ollut "piirien" ulkopuolella lähes koko ikäni.

Sinkkutytöt/-naiset eivät ole oikeastaan koskaan edes katsoneet minun suuntaani. Kuitenkin nyt yliopistoon astuttuani(ja kyllä aikaisemmin lukiossakin) olen huomannut että minä tunnut jotenkin kiinnostavan varattuja tyttöjä/-naisia. Se katse, se elehdintä ja ruumiinkieli tuntuvat kaikki viestittävät tätä.
Minä kyllä osaan erottaa kiinnostuneen ja ei-kiinnostuneen naishenkilön toisistaan, joten voin mielestäni sanoa ettei tämä havainto ole pelkästään omaa mielikuvitustani.

Jostakin luin että varatut miehet kiinnostavat naisia, koska parisuhteessa oleminen viestittää muille naisille, että "tämä kaveri kelpaa jollekin, sen on oltava siis haluttava". Miksi sitten minä, ongelmallinen, sosiaalisesti kyvytön, ujo ja hiljainen sinkku tunnun kiinnostavan nimenomaan varattuja naisihmisiä samalla, kun sinkut naaraat katsovat minua nokka pystyssä kuin halpaa makkaraa(siis silloin kun vaivautuvat edes katsomaan)?

Itse olen sen verran reilu pelaaja, etten ikinä, siis _IKINÄ_ rupeaisi vehtaamaan jo seurustelevan naisen kanssa, mutta silti minun on pakko kysyä teiltä, arvon neidit ja rouvat, mitä tämä oikein on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu