Olen 39-vuotias nainen ja omasta vapaasta tahdosta sinkku. (Ja minulla on miespuolisia hyviä ystäviä!) Teissä miehissä minua risoo moni asia ja yksi niistä on käytöstapojen puute. Ette osaa etikettiä! (Ainut etiketti, mikä suomalaista miestä kiinnostaa, löytyy pullosta...)
Toinen ärsyttävä piirre, joka sekin kertoo jonkin puutteesta, on vaaniminen eli stalkkaaminen, stalkkerointi. Valitettavasti allekirjoittaneellakin on ollut ja on edelleen näitä uskollisia faneja, jotka seuraavat kuin hai laivaa.
Joitakin vuosia sitten olin asiakaspalvelutehtävissä ja eräs jo yli 20 vuotta minua stalkannut ukko (en tunne ko. henkilöä) alkoi pyöriä työpaikallani kuin puolukka takapuolessa. Eikä siinä kaikki. Sain lisää stalkkereja! Pakenin monet kerrat työpaikan takahuoneeseen, vaihdoin työmatkareittiä jne. Pösilöin tilanne syntyi, kun n. 80-vuotias mies kosi minua työpaikallani. Olin sitä ennen puhunut hänen kanssaan muutaman kerran. Hän oli firmamme asiakas. Näemmä siis jo pelkästään puhuminen työtilanteessa riittää joillekin merkiksi kiinnostuksesta!
Eräs stalkkeri asuu alle kilometrin päässä kodistani. Olen joutunut suunnittelemaan koirien pissalenkit niin, etten todennäköisesti törmää tähän henkilöön. Muuten hän alkaa seurata minua välittömästi. Aivan sama minne käännyn, hän seuraa kannoilla.
Joo, joo, yksinäisiä peräkammarin poikia he ovat. Äitimuoriensa rakkauden vinoon kasvattamia. Mutta luulisi jo tyhmänkin tajuavan, että jos se tyttö/nainen ei ota kontaktia, niin ei se ole kyllä kiinnostunutkaan. Eli jos nainen vaikuttaa vaikeasti tavoiteltavalta, siihen on syy: häntä EI kiinnosta!
Kiinnostuksen puutteeseen voi olla syynä se, että olet hänen mielestään retard, helvetin ruma tai muuten epämiellyttävä; tulotasosi ei ole hänen mielestään riittävä; pukeutumisesi viestittää hänelle jotain, mistä hän ei pidä. Tai hän on jo löytänyt sen oikean, etkä voi asiaa muuksi muuttaa. Hän voi myös olla lesbo. Syitä lienee vaikka kuinka.
Stalkkeroinnilla et naista saa. Se on kylmä tosiasia!
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=12684

Vastaukset 6
Vanhimmat
Etkö osaa sanoa sitten ko tyypeille että et ole kiinnostunut ja teet ilmoituksen häirinnästä jos perässkävelyä tapahtuu tms...höperöt papat kannattaa jättää omaan arvoonsa- pappa voinut olla dementoitunut eikä muista olevansa 80v..
Ongelmana näissä ihanissa "ei ainakaan näin" -neuvoissa on se, että niiden jälkeen on vielä ääretön määrä muita vääriä tapoja iskeä naista ja se, miten naista oikeasti kuuluisi iskeä, ei ole selkiintynyt piirunkaan vertaa. "älä iske naista olemalla kaljamahainen" Ok, millainen pitäisi olla? "älä iske naista heittämällä mätiä kananmunia hänen päälleen" ok... entäs käykö tomaatit? jne jne
Omasta puolestani sanoisin, että salaa seurailu tai vaaniminen, ns. kosinta ja kaikki muu luulottelu, että joku on kintereillä, on aivan luulijan omaa ongelmaa. Muilla ihmisillä on omansa enkä itse ainakaan vanhan papan "kosinnasta" pahastu enkä luule, että hän on tosimielessä naimakauppoja ehdottamassa. Se on vanhan miehen tapa hyväntahtoisesti ilmaista, että se mitä näkee, miellyttää.
Aloitus kuulostaa muutenkin oman itsen korostamiselta, sellaiselta ikävältä ihmiseltä, jolle ei ole muuta maailmaa, kuin oman navan ympäristö ja luulo, että kukaan muukaan ei ole kiinnostunut kuin hänen navastaan. Jotta mistä se etiketin tarkkailu pitäisi aloittaa?
mitä vatun väliä millään etiketeillä tai tulotasoilla on parisuhteessa!?
Mun tyttöystävällä oli kans stalkkeri. Se seuraili sitä ja kävi sen työpaikassa. Tuli myös kotimme edustalle usein. Ei mun tyttöystävä uskaltanut enään koiraansa ulkoiluttaa joten lähdin aina mukaan. Sitten näimme sen miehen yhdesä puistossa ja mä juoksin sen kiinni kun poliisit ei tehnyt mitään. Suutuin vaan ja hakkasin sen miehen sinne pusikkoon. Sanoin sille et et seuraavaksi tulee kaverit kans hakkamaan jos ei jätä tyttöystävääni rauhaan. No onneks sitten jätti. Poliisit ei tee mitään ennen kun se vaanija käy kimppuun joten oman käden oikeus on parempi tapa.
Meilläkin on talkkari taloyhtiössä,siivoaa pihat ja kesäisin leikkaa nurmikotkin vielä.
Talvella tämä talkkari kolaa pihatiet ja hiekottaa myös ne ,ettei nämä lökäpöksypojut
tai siideripissikset kaadu!
Talkkari hoitaa teidän puolesta ajatuspuolenkin,teinipellet ei ole saaneet omia aivoja vielä,niimpä talkkarin pitää hoitaa tämäkin puoli.