Tapailin miestä ja tuntui että kaikki on hyvin. Mies kertoi kuinka olen hänelle kuin auringonpaiste ja oli huomaavainen, toi ruusuja, oli kiltti, huomaavainen kertoi rakastavansa ja oli niin kuin miehen kuuluukin olla. Sanoi pitävän siitä että kaupungilla ollessa hän kiinnitti huomion siihen kun sain katseilta muilta miehiltä, mutta hän pääsi ottamaan minut kainaloon. Päätin jo suhteen alussa että aion panostaa tähän mieheen. Näytin itsestäni puolen mitä kukaan ei ole nähnyt pitkään aikaan.
Eräänä yönä mies kuitenkin lähtee luotani. Sanoi huonoimman selityksen. Jalkoihin koskee, kotona on kipugeeliä. Särkylääkkeeni ei kelvannut. Seuraavana päivänä mies kertoi menevänsä veljensä luo yöksi. (just just) Ei vastaa puhelimeen... Vielä seuraavakin päivä täyttä hiljaisuutta. Kunnes lopulta tänään tuli viesti että ollaan ystäviä.. olin että Whaaaat...
Olin ollut suhteessa liian kiltti?? No, jos kiltteys tulkitaan sillä että olisin halunnut edetä rauhassa ja tutustua ihmiseen syvästi. Niin vittu vai vielä liian kiltti. Olisi kai pitänyt heti alussa näyttää kaapin paikka eikä pyöriä missään pumpulissa. Kaiken huippu että mies kuitenkin jo 42v, luulisi olevan jo miestä sen verran että asiat voi sanoa kasvotuksen, vai lieneekö luullut että menen rikki kun olen niin kiltti. Kummallisia nämä miehet kun eivät tunteistaan osaa puhua!
No vielä yksi mutka että samalla työpaikalla vielä ollaan mutta eri työtehtävissä, voi kai nyt sanoa että onneksi. ( mitä tästä opimme; pidä työ ja henk.koht. elämä erillään). Saapahan ukkeli nähdä minkä jäänaisen saa vastaansa. Nousi kaikki muurit taas kertaheitolla pystyyn. Yksi mies ei minua muserra. Menkööt vain toisen naisen kainaloon kipugeeliä hieromaan.
Mutta näin kai se on että kiltti ja hellä ei saa olla edes parisuhteessa. Vai missä miehet ketkä tahtovat itsestään ulkonäöllisesti ja fyysisesti huoltapitävän, rehellisen, Kiltin, perheelleen omistautuvan naisen. Joka on koulutettu ja pärjää työssään. Muutenkin tasapainoinen ja normaali kaunis nainen..
Aikamoisen kolauksen sai sydän kun toiseen luottaa ja tahtoo antaa kaikkensa. Ja itsellä tunne että kaikki hyvin ja mieskin puheiden mukaan oli onnellinen. Yht'äkkiä yksi viesti ja matto jalkojen alta katoaa. Laastarilla saa korjailla taas.. =(

Vastaukset 3
Vanhimmat
Yritäs olla työpaikalla iloisen näköisenä. Näytä siltä, ettei paljon hetkauttanut tuollainen tempaus. Jos ehdit jo märehtiä miehelle tätä ihme katoamista, sano, että toivuit jo. ;)
Älä käytä aikaasi yhtään enempää tähän mieheen. Onnea matkaan!
Sepä se, ku ei niiden miesten todellisia ajatuksia tiiä. Siihen on paha sanoo ootko ollu liian kiltti pelkän tekstisi perusteella....Mielestäni parisuhteessa pitää kyl olla hellyyttä ja luottamusta vai pitäisikö naisen sitten olla joku valehteva bimbo, joka on jokaisen miehen vietävissä? Mun mielestä kiltti saa olla kuhan ei liian helpoks rupea. Ehkä miehestä on vaan tuntunu, ettei teidän välillä kuitenkaan ollut tarpeeksi kipinää.
Toi kipugeeliselitys kyl ollu aikas huono.... Noooh, hän on kuitenkin itse lopulta sulle ilmoittanut, et haluaa olla vaan ystäviä. Itellä on joskus hälytyskellot kilkatellu päässä pidemmänki aikaa, kun eräs exäni selitti millon mitäki. Ikävällä tavalla sitten sain selville, et herra oli ruvennu seurustelemaan. Kerran eräs mies vastasi puhelimeen, kun oli sängyssä toisen naisen kanssa. Ei tainnu kuitenkaan kovin kiihkeetä meno olla, ku puhelimeen maltto vastata..... ;D
Kurjaa, et joudut työpaikallasi vielä kattelee kyseistä miestä. :( Mut hei, sanoit pitäväs ittees hyvänä naisena, nii eikun vaan sit uutta miestä kehiin!!!!!!! Pahalta susta varmasti tuntuu, mut toivottavasti säkin löydät sellasen hurmurin, joka tajuu hyvän päälle. Kai niitä jossain on olemassa.......
Mulla oli kanssa vähän sama juttu. Tosi harvoin ihastun (vaikka muhun ihastutaan tosi usein...hih :)...tosi itserakasta:)). Sitten sitä onkin ihan onneton itse ja vaan paniikissa tyhmänä hymyilee ja ihan kaikki käy ja milloin vaan ja miten vaan. Vaikka oikeasti olis tosi itsenäinen... Ja tietenkin kohtalo rankaisee että juuri Hän sitten päätyykin etsimään jotain vielä kivempää...Opetus tässä on ettei itse kannata olla yhtään aktiivinen koska kyllähän mies ottaa yhteyttä jos kiinnostaa...Eikä juuri kannata antaa ymmärtää että kiinnostais vähän enemmänkin ennen kuin mies on antanut vinkkiä siihen suuntaan. Tai ainakin minä toimin näin jatkossa...eli ehkä sitte parin vuoden päästä taas kun taas oikeasti joku kiinnostaa. P.S. Toi sun miehes nyt ainakin itse oma-aloitteisesti sai sanottua missä mennään, musta se on tosi hienoa oikeesti.