Kun näin sinut ensimmäisen kerran, tiesin että olet kaunein näkemäni nainen. Muistan tuon hetken hyvin. Nyt, hyvin monien yhteisten työvuosien jälkeen tiedän enemmän: olet kaunein, ihanin, terävin ja haluttavin nainen, jonka olen koskaan tavannut. Muutaman viime vuoden aikana on ollut vaikeaa enää keskittyä työntekoon, aiemmin pystyin paremmin sulkemaan sinut pois mielestäni,
Kaunottarelle
Uskollinen ritarisi
353616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei kun kahville kysymään, elämä on vain yksi ja ainoa. Lykkyä pyttyyn.
Ois niin ihanaa, jos tää olisi sinulta
Eikö sinun aloittaja jo kannattaisi mennä kertomaan tuolle kaunottarelle tunteistasi? Kuulostaa jo todella pahasti siltä, että kyseessä on niinkn paha tauti nimeltään "rakkaus".
"Hän on sitten kaunis! Suloinen! Välillä niin kuin suuri kukkiva puu, välillä niin kuin valkoinen narsissi, samalla lailla pieni ja hento. Kova kuin timantti, pehmeä kuin kuun valo. Lämmin kuin auringon paiste, kylmä kuin tähtiyön pakkanen. Ylpeä ja kaukainen kuin lumivuori ja yhtä iloinen kun kuka tahansa tyttönen, jonka näkee kulkevan tuhatkaunoja hiuksissaan kevätaikaan."
Sinä olet ihana runoilija (tai ainakin hyvä googlettamaan runoutta ). Rakastan sieluasi.
Voi jestas miten kaunista, ajatella ettei hän edes tiedä sinun ajattelevan noin, olisi sääli ellei koskaan elämänsä aikana saisi tietää, olisi sääli menettää noin suuria tunteita.
Olet varmasti itse hänen mielestään myös ihana ihminen, koska noin kauniisti kirjoittava katsoo tätä naista varmasti syvälle silmiin kauniisti ja hellästi.
Vielä kerran, oli aivan ihana lukea että joku voikin kirjoittaa noin kauniisti. kiitos hänen puolestaan.
Pikkujoulut. Olen kanveesissa, en tiedä olenko vatsallani vai selälläni, tähtiä ei näy. Yleisö on jo poistunut hallista. Nyt tiedän, miltä tuntuu olla näkymätön...
En uskalla ottaa sitä riskiä, että kaikki loppuu yhteen kysymykseen, se mitä tunnen ei ole selitettävissä edes yhden vuorokauden aikana. SInä olet kuitenkin ihana... ja elämä voittaa.
.
Soita hänelle!!!!
Kannattaisi ehkä olla aloitteellinen. Mistä toinen voi muuten tietää mitä ajattelet? Telepatiaa ei ole, eikä katseilla pääse pitkälle. Puhe on ainoa mikä auttaa. Jos et sen vertaa uskalla: siinähän mietit loppuikäsi. Näkymättömyyttäkin on monenlaista. Joskus vain välttelyllä säästyy kivulta.
Toivottavasti keräät rohkeutesi ja pyydät minut ihan vaan arkisesti kahville. Älä pelästytä minua.
Kävit toivottamassa minulle Hyvää Joulua ennen kuin jäit vapaalle. Olit jo pukeutunut ulkovaatteisiin ja näytit uskomattoman kauniilta. Yhtäkkiä en enää kuullut mitä sanoit, vaan aistin sinut kaikilla muillakin aisteillani - ihan kuin aivoni olisivat kehoittaneet minua huomaamaan, että nyt viestitään muillakin tavoilla kuin sanallisesti. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi. Yhtäkkiä olit lopettanut puheen ja katsoit minuun kysyvästi. Luullakseni vastasin 'Kiitos samoin'. Toivottavasti se meni oikein :) Harmillisesti emme olleet kaksin tuossa tilanteessa...
Toivotin "Hauskaa Joulua", mutta en todellakaan kuullut Sinun vastaavan mitään siihen. Ajattelin sen kuuluvan samaan sarjaan muita "kohtaamisiamme", jossa vain joko mulkaiset minua kiukkuisesti, jos nyt edes olet huomaavinasi lainkaan.... Sitten taas toisinaan tuntuu, että huomioit minut sanomiseni ja olemiseni ja vaikutat jopa hieman ihastuneelta....
Ilmeisesti edelleen ymmärrän väärin kaiken Sinussa....Niinhän tarkoitit, kun soitin Sinulle muutama aika sitten selventääkseni tilannetta välillämme.... No saitpahan tuolloin ainakin vuoden parhaat naurut, jos ei muuta....
Olenko se minä. Missä kaupungissa ja millä alalla ?
Voi ***** kulta... Älä usko ihan kaikkea soopaa...Se on narsisti pahemmasta päästä. Makeilee niin helvetisti mutta ajaa vain omaa etuaan. Älä ole vietävissä. Satutat vielä pienen sydämesi pahemman kerran. Usko minua. En lähde livenä ketään haukkumaan joten en aio varottaa, en voi. Käytä omaa järkeäsi pyydän. Ja toivon. Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin. 8)
Tiedän, näillä kirjoituksilla ei ole mitään tekemistä minun ja hänen kanssa.
Pitkä päivä taas. Piti sanoa vielä sulle, että olen aika onnekas, kun sun kanssa olen saanut tehdä töitä näin pitkään. Tiedän, että et paljon musta piittaa, mutta minä välitän..Du Riechst So Gut.
Näiden hurmioiden jälkeen on kiva huomata että vaimo kuitenkin aina vetää puoleensa lopuksi enemmän.
Hurmio on hetkellinen tunne, tämä ei ole. Jos pitää työkaveristaan paljon, mutta sitä tunnetta ei voi paljastaa (täysin), kyseessä ei ole enää hurmio, vaan sekoitus erilaisia tunteita: onnea, iloa, surua... En edes tiedä, mitä ajattelet; nyt katse, hymy ja tahaton kosketus saavat merkitystä ehkä enemmän ihastuneen sydämessä, kun aivot eivät saa mahdollisuutta osallistua tulkintaan. Olet kuitenkin ainutlaatuinen nainen ja minulla on mahdollisuus tehdä töitä kanssasi, en voi vaatia nyt enempää.
Ja vielä: uskoisin ymmärtäväni jopa erittäin hyvin lasten huomioimisen eri tilanteissa. Olenhan asiaa omalta osaltani tehnyt jo vuosien ajan, kun olen ollut yksin vastuussa lapsistani....
Eri asia, näetkö mahdolliseksi yhteensovittaa näitä kuvioita nimenomaan minun kanssani....
Ajattelin sinua taas tänään, kun heräsin.
K -mies aina mielessä. ♡
Minkä näköinen on tämä unelmien nainen?
Samoin kuin minä Sinua....
Varsinainen lirkutteleva "ritari" tuo minun ukkeli. Kotiin vaimon ja lasten luo se kuitenkin aina tulee.
Vähän jäi harmittamaan, kun en eilen tarkemmin ehtinyt kysyä, minkälainen se sinun unesi oli. Minä olen nähnyt sinusta useampia unia, joista 4 voittaa normaalielämän helposti ja yksi oli täydellisin multimediakokemus koskaan :)
Näitä lirkuttelijoita riittää. Uskollinen ritari, ole kerrankin rohkea - kerro mille etukirjaimelle ja minkä kirjaimen kaupunkiin lorusi menevät ?
Uskollinen ritari. Oleppa kerranki rohkea poika - kerro kaupungin ja kaipauksesi ekakirjain ! Et ole uskaltanut vastaille mihinkään, taitavat olla satuja ja mielikuvia kaikki tarinat...
Nyt taidat pitää mua pilkkanas...
Jos haluat jatkaa keskustelua, niin multimedialaitteisiin kuuluu tänä päivänä myös puhelin, jolla voi pelaamisen / tekstailun / fb:n pläräilyn jne. lisäksi, yllätys, yllätys, soittaa!!! Numeroni on edelleen sama....
Siitä unestani...
Istumme kaksin kallioilla. Minä edessäsi, nojaten sinuun. Aurinko lämmittää kasvoja, lokit kirkuvat ja katselemme ohikulkevia veneitä..
Tunnen hengityksesi hiuksissani, vahvat käsivartesi ympärilläni ja nuuhkin onnellisena ihosi tuoksua... Välillä vaihdamme muutamia sanoja, mutta pääsääntöisesti vain nautimme toistemme läheisyydestä... Käännyn sinuun päin ja huulemme etsivät toisiaan... Kieleni leikittelee kielesi kanssa ja suudelma syvenee....
Ryhmä turisteja saapuu samoille kallioille keskeyttäen meidät... Ja hyvä niin... Jos olisi poliisi sattunut paikalle, niin olisimme saaneet huomautuksen siveettömästä käytöksestä....Kenties...;)
Uups!!! Sattuipa kämmi tuon ennustavan tekstin syötön kanssa ja nimimerkki muuttui vallan kummalliseksi ;)...
Mutta eipä näitä jorinoita kai kukaan oikein lue ja Uskollinen ritarikin on tainnut karauttaa ratsullaan jonkin toisen neidon luo, kun ei mitään hänestä ole kuulunut... Lätkän MM-kisathan alkoivat vasta eilen...
Hyvää kevättä kaikille!!!
Näitä höpö höpö tarinoita täällä riittää. Joku fantasioi koko ajan jostakin ja kertoo ihmeellisiä ihastumistarinoita joita sitten kompataan. Tämäkin ritari on sitten ihastunut noin vain - kokemuksestani ihastumiseen tarvitaan kontaktia, keskustelua ja yhteisiä hetkiä sekä myös vastakaikua esim flirttiä työpaikan juhlissa tai vaikka risteilyillä. Jos puolestaan ihastuu töissä, jossa yleensä keskustellaan ammatilliselta pohjalta niin se kertoo työn ulkopuolisen elämän puuttumisesta - tai sitten kohde on pelkästään kaunis jonka ulkonäkö vaan viettelee. Lähtökohtaisesti ollaan silloin aika kaukana suhteesta. Ritarikaan ei ole vastannut yhteenkään yllä olevista kysymyksistä 4.11.12 -4.4.13 välisenä aikana, joten aika haave pohjaista taitaa olla Uskollisen ritarin elämä. Oletko kenties pitkän uran tehnyt kaupungin pikku-virkamies jolla on aikaa päivät haaveilla kun töissäkään ei juuri ole valtaa, aikaa kylläkin fantasioida talon pikku sihteeriköstä?
Ei se olefantasiaa.
Kauniisti kuvailet ap ihastustasi. Sait mut hyvälle mielellä tällä, kivempi mennä nukkumaan. Kiitos:)
En ole tosiaan vastannut täällä useimpiin kysymyksiin. Pääasiassa se johtuu siitä, että en halua paljastaa toista osapuolta. Ulkonäköä ja luonnetta olen jo aiemmin kuvannut alkupään postauksessa, joka on lainaus eräästä kirjasta: kuvaus on niin uskomattoman osuva, että joskus tuntuu, että minun piti lukea tuo kirja pelkästään sen vuoksi.
Kun hän katsoa minua ja hymyilee samalla, niin se on jotenkin uskomattoman vaikuttavaa, että koko loppupäivä tuntuu paremmalta - hän on kaunis, hän on ihana.
Kirjoitin tänne, koska ajattelin, että se jotenkin helpottaisi sisäistä kuumetta, josta en ole päässyt eroon. Ei tämä ole kuitenkaan auttanut, joten tuntuu siltä, että ainoastaan työpaikan vaihto tuo tähän pysyvän ratkaisun. Se voi olla nyt nopeastikin edessä.
Kiitokset vielä Ratsulliselle ritarille vaikuttavasta analyysista :)
voitko kertoo lisää? Tää sopii muhun ja haluan sut niin paljon! Välillä tuntuu epätoivoselta koko tilanne ku oot niin tyly? Miksi? taidan olla rakastumassa suhun.