Mahdoton yhtälö !

Persona non grata

Katselin näitä kirjoituksia ja niiden sisällöistä löysin katkelmia omasta elämästäni. Olen päättänässä nyt melkein kaksikymmentä vuotta jatkuneen avosuhteen vaimoni narsismin ja väkivaltaisuuden vuoksi. Meillä on kasksi alaikäistä lasta jotka ovat viime kuukaudet seuranneet useaan otteeseen vaimoni raivoamista ja vanhempi lapsista on usein tullut itkien väliinkin. Minä miehenä olen ollut se joka on melkein aina joutunut väistämään ja yöpymään milloin missäkin koska kotona olisi väkivalta ja kiusaaminen vain jatkunut enkä olisi siellä voinut levätä uutta työpäivää varten. Nyt kun viimein sitten rohkenin kutsua poliisit apuun ja sain tehtyä rikosilmoituksen lähisuhdeväkivallasta jota vaimoni säännönmukaan pienessä viinihuurussa harrastaa tilanne äityi niin mahdottomaksi että kotiin ei juuri olut asiaa. Perjantaina kun tulin kotiin talomme oli tyhjennetty huonekaluista ja vaimo lastemme kanssa on muuttanut vuokraasuntoon lähikaupunkiin. Nyt sitten istun täällä tyhjässä kodissa ja katselen tavaroita mitkä eivät hänelle kelvanneet mukaan. Yritin soittaa hänelle mutta hän ilmoittaa että pienet poikani ovat omasta tahdostaan hänen kanssa muuttaneet. Enään en juuri tiedä mitä tekisin, talon me omistamme yhdessä ja varmaan tästäkin joudun luopuimaan kun tunnen puolisoni mielenliikkeet, sellaista rahaa tusikin on millä tämän saisin itselleni hankittua. Eniten minua kauhistuttaa lasteni kohtalo, olen ollut lastensuojeluun yhteydessä ja meillä on tapaaminen muutaman päivän kuluttua, menetänköhän vielä mahdollisuuden isyyteenkin kun en jaksanut elää suhteessa jossa olin lopulta vain sylkykuppi?

5

399

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lifemocker

      kyllä, olet siinä oikeassa että jatkossa tuo sekopää yrittää hallita elämääsi lasten kautta.

      ja arvaappa kenen puolella sosiaali-väki on?

      jaksamisia.

      • Hei!

        Voimia sinulle vaikeaan elämäntilanteeseen.

        Oletkin jo hakenut apua lastensuojelusta, joka valvoo lasten oikeuksia, joihin kuuluu mm. oikeus molempaan vanhempaan. Toivottavasti sitä kautta lasten asumis-, huoltajuus- ja toisen vanhemman tapaamisasiat järjestyvät. Rikosilmoituksenkin olet jo tehnyt. Jos rikosasia etenee kuulusteluihin ja oikeudenkäyntiin, voit kysyä Rikosuhripäivystyksen tukihenkilöä avuksesi. Tukihenkilöitä toimii ympäri Suomea. Osoitteesta www.riku.fi löydät lähimmän palvelupisteen, josta voit tukihenkilöä tiedustella. Monilla paikkakunnilla on myös Ensi- ja turvakotienliiton avopalveluyksiköitä, joista voit kysyä mahdollisuutta keskustella ammattilaisen kanssa väkivallasta, jonka kohteeksi olet joutunut www.ensijaturvakotienliitto.fi .



        Ystävällisin terveisin

        Tuija

        Rikosuhripäivystys


      • nemitääntee

        P*skat tuo lastensuojelu, vaikka on todisteita väkivallasta jne. äidille ne lapset jää, kunnes jotain sattuu tai lapset oireilee jo niin paljon, että toivo on mennyttä. Se on fakta. Isä on ihan toissijainen jos vastassa on äiti. Ja sanon tämän naisena ja äitinä, olen nähnyt liian paljon samanlaisia tilanteita.


      • jos joku yrittää hallita elämääsi hänet täytyy eliminoida


    • sun vaimos on autistinen kannattaa lyödä turpaan ens kerralla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      899
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      195
      687
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      66
      637
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    8. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      62
      606
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      567
    Aihe