Särkynyt sydän

Erosin juuri miehestä, jota rakastan sydänjuuriani myöden. Miten ihmeessä kukaan voi toipua sydänsurusta? Niin kokonaisvaltausen musertavaa ja pohjattoman surullista.

Olen jo hiukan vanhempi nainen ja elämääkin nähnyt ja kokenut. Nyt pääsi kyllä elämän käänteet yllättämään. Olen musertua ja kuihtua. itkukohtauksista ei tule loppua. Rinnasta puristaa...Yritän touhuta kaikenlaista, mutta välillä rupeaa sydämestä ottamaan ja se sitte se suruaine hiipii kyynelkanavia pitkin pois,vuolaammin tai sitten taas vähemmin vuolaammin välillä.

Ihmettelen tätä voimaa, joka sydänsurulla on minuun. En ole ennen kokenut näin pohjattoman toivotonta oloa, unelmien, pilvilinnojen hajoamista. Ei enää ihania keskusteluja. Ei enää yhteistä naurua. Ei olkapäätä, mihin nojata, syliä mihin käpertyä. Ehkä ikäkin tekee tehtävänsä. Viidenkympin hujakoilla olisi mukava jo olla aika varma olo, miten loppuelämä tästä menee, ja kenen kanssa. Löysin sielunkumppanin,mutta tässä sitä ollaan - yksin.

Toisella osapuolella oli masennusta, työstressiä, vaikea avioero takana. Tunteet latistuivat. Mikään ei tuntunut miltään. Olisin ollut valmis odottamaan. Mutta yhdessäolopäätöstä ei voi tehdä yksin. Eropäätöksen voi. Kuitenkin jäin miettimään, että tekikö mies hätäisen päätöksen, kun näki minunkin tuskani hänen väsymyksestään ja sitä kautta turrasta olosta. Ei pystynyt vastaamaan mun tunteisiin samoin kuin ennen. Eikä masentunut siihen pysytkään. Sen takia olin valmis odottamaan.

Olen toki sellainen ihminen, että pyrin mukaan sosiaaliseen elämään mahdollisimman pian. Se että löytyykö mulle ketään pitkään aikaan on toinen juttu... Auttaisko sydämenvaihtoleikkaus? Huomista ja parempia aikoja odotellessa. Valoa ei juuri nyt tunnelin päässä näy :/ Miten saisi jotain sinne loistamaan? Meitä on monta. Onko kenelläkän satu päättynyt onnellisesti? Että olette löytäneet toisenne uudestaan?
0138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

pallas athene kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu