Olen käyttänyt kolmisen viikkoa Seronilia. Milloin vasteen pitäisi alkaa tuntua? Vielä ei ole mainittavaa vaikutusta havaittavissa. Mitä sivuoireita teillä on ollut?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko mulla esiintynyt suurentuneita pupilleja lääkityksen aikana. Itsellä on. 4 viikkoa syönyt ja vaikutus ei mitenkään hirveän suuri. Viime aikoina vaan alkanut häiritseen kun välillä silmät lautasina.
Ja painoa on lähtenyt 4 viikon aikana 5 kiloa. Se on plussaa ainakin.
Olen mies ja mulle tullu sellainen oire kyseistä lääkkeestä, etten saa enää orkkua lainkaan. Lisäksi ei seiso enää kunnolla. Näitä lääkkeitä kutsutaankin nimellä kemiallinen kastraatio. Vaikka lopettaakin lääkkeen käytön, niin sivuvaikutukset jäävät pysyviksi.
Minulla ei ainakaan jäänyt pysyväksi tuo orgasmikyvyttömyys. Seronil-lääkityksen aikana en saanut lainkaan orgasmeja, enkä ollut edes juuri kiinnostunutkaan seksistä. Muutama viikko lääkityksen lopettamisen jälkeen ei mitään ongelmia sen suhteen. Yllätyin, koska olin jo unohtanut miltä kunnon orgasmi tuntuu :-)
Ko. lääkkeestä ei ollut minulle mitään hyötyä. Nostin annoksen lopulta omin päin maksimiin ja sain "serotoniinimyrkytyksen". Elimistö kävi ihan ylikierroksilla.
Fluoksetiinista fluoksetiinin ( Suomessa myyty kauppanimillä Fluoxetine Vitabalans, Seronil ja Seromex) on näköjään julkaistu mielenkiintoinen uusi tutkimus https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/00048674231218623 , jonka sisältöä on joiltain osin tiivistetty suomeksi tässä:
https://madinfinland.org/plasebo-vaikutus-ei-masennuslaakkeet-yhteydessa-masennuksen-paranemiseen/