Olemme seurustelleet tyttöystäväni (minä naispuolinen myös siis) kanssa reilut 2 kuukautta kaukosuhteessa, emmekä vielä harrastaneet seksiä, koska emme halua kiirehtiä. Hän oli rakastunut minuun 6kk ennen kun meidän välillä mitään tapahtui, mutta ajautui yhden parhaista ystävistään kanssa sänkyyn noin 1kk ennen seurustelemme alkamista. Olen itse myös kyseisen henkilön ystävä ja en pääse tästä tapahtuneesta yli. En tiedä tarkalleen mitä tapahtui, mutta hän haluaa kertoa minulle kun seuraavan kerran näemme, koska hän tuntee salailevansa sitä jos ei kerro. Pelkään että tämä haamu on aina suhteessamme ja aiheuttaa minulle mielipahaa vai luuletteko että oloni helpottuu jos ja kun me aloitamme seksin myöskin? Onko ns. Normaalia että tuo tapahtunut tuntuu pahalta? En vain ymmärrä miten voi mennä sänkyyn ihmisen kanssa johon ei kohdista mitään tunteita ja rakastaa palavasti toista henkilöä (minua)...
Tyttöystävän seksiseikkailu ennen seurustelun alkamista
Reppuruttu
121733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vieläkö ovat tekemisissä keskenään?
onhan tuo täysin ymmärrettävää, että jos entiset panot vielä pyörii elämässä niin ei se kovin hyvää uudelle suhteelle tee....
En mä vaan haluaisi kuulla kerrottavan yksityiskohtia toisten seksiakteista! Varsinkaan, kun kyseessä on kertakokemus jolla ei ole sen vakavampaa kerkitystä edes tekijöille itselleen.
Kiusalliseksi tilanteen tekee vain se, että te 3 olette tuttavat keskenänne.
Paremman alun teidän kahden tarina kyllä saisi, jos se aloitettaisiin puhtaalta pöydältä, täysin ilman vertailua muiden kanssa koettuihin juttuihin.
Jos se oli eka kerta sille sun ihastuksellesi, niin tietysti hänellä on tarve jakaa kokemuksensa sinun kanssasi, koska te olette nyt pari. Mutta hän ei ota siinä itsekkäässä tarpeessaan huomioon sitä, haluatko sinä kuunnella sellaista vaiko et, joten sinun on itse päätettävä siitä ja sitten kerrottava se hänelle.
Ei kaikkia kokemuksia tarvitse jakaa vaikka oltaiskin yhdessä.
Eikä mennyttä saa tuoda häiritsemään nykyisyyttä.
Pysymällä nyt kauempana siitä kolmannesta kaveristanne, te kaksi pääsette vahvistamaan keskinäistä tunnesidettänne.
Ovat tekemisissä, mutta eivät paljoakaan enää eivätkä näe toisiaan kun eri kaupungeissa asuvat myös.
Enemmänkin hän kai haluaisi kertoa mikä siihen johti tms kuin yksityiskohtaisia asioita. Hän on hyvin pahoillaan tästä ja katuu itse sitä kovasti. Hän luuli ettei hänellä ole minun suhteen mitään mahdollisuutta kun tuo tapahtui.
Ehkä jotenkin tunnen että hän on saanut jotain enemmän kuin minä...
Moi!
Itselläkin vastaavanlainen tilanne. Eli tyttöystäväni oli ennen minua harrastanut seksiä erään tuttunsa kanssa johon ei ollut mitenkän rakastunut. He ``seurustelivat`` muutaman kuukauden. Itselläni ei ollut seksikokemuksia ennen tyttöystävääni. Pienempiä sätööjä kuitenkin kymmeniä kertoja enemmän kuin tyttöystävälläni. Olemme seurustelleen nyt yli 2 vuotta mutta edelleenkin asia vaivaa minua aivan käsittämättömästi.. Varsinkin nyt kun seurustelu ja arki on aika rutiininomaista. Rakastan tyttöystävääni todella paljon mutta jotenkin aina ajatellessani asiaa saan hänet tuntemaan mielessäni jotenkin epämielyttävältä henkilöltä. En itsekkään tiedä mitä tehdä. Harmittaisi lopettaa hyvä suhde tämän vuoksi mutta en tiedä kannattaako jatkaa jos ärsytys on näin kova. Itselläni on ollut lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa seksiä muiden kanssa mutta pettämään en ala, Itsekkin olen aivan neuvottomana tilanteessani. Olen huomannut että mitä pitempään annan tilanteen jatkua sitä enemmän ongelmia parisuhteemme sisältää ja sitä ahdistuneempi olo minulla on. Lisäksi olen useasti menettänyt mahdollisuuteni tutustua uusiin mukaviin naisiin seurusteluni vuoksi.
taidat vain olla kateellinen naisellesi joka on saanut munaa. kertoo aika paljon huonosta itsetunnostasi.
Kun ei ymmärrä, pitää vielä kasvaa ja kehittyä, jotta alkaisi ymmärtämään. Mitä toisen ihmisen entiset kuuluvat sulle?
Et ole ollut naisen kanssa tuolloin suhteessa. Antaisin olla, kertapano. ja sanoisin naiselle että sovitaan että mennyt on mennyttä ja annetaan asian olla. Pelkkää seksiä. Ei kannata antaa suhteeseen vaikuttaa, antakaa palaa täysillä:)
Jokaisella on menneisyytensä. Naisesi saattaa katua tätä ko.tapausta, no kukapa ei katuisi jotain menneisyydestään muttei se sillä muuksi muutu. Sinullakin on voinut olla muita tätä naista ennen. Jos he eivät tämän kaverisi kanssa pidä läheistä yhteyttä niin mitäs tuosta, aattelisin itse.
Nauttikaa te tämän naisen kanssa toisistanne:)
Sellaista ei olekaan kuin kertapano... ne on nytkin jyystön pauloissa, sano mun sanoneen.
exät on aina haittaamssa ja kummittelemassa ja houkuttelmassa.kannattaa olla lopettamatta niinkuinme
Samanlaisia kokemuksia täälläkin.. Tilanne on että tyttökaveri hommaillut aikasemmin muutaman kerran ja itse olin vielä kokematon kun aloimme seurustelemaan. Itse harkitsen vakavasti suhteen lopettamista kun asia painaa mieltä ja olisi vielä niin paljon kokettavaa kun ikääkään ei ole kuin 22. Eihän asia tietenkään saisi haitata ja tiedän itsekin olevani itsekäs kun näin ajattelen mutta minkäs teet. Eipähän tarvitse myöhemmin katua ainakaan sitä ettei tullut tehtyä mitään.. Ei tämä asia tietenkään ole mikään ratkaiseva tekijä mutta merkittävä tekijä muiden joukossa.. :)
Samaa mieltä awwan kanssa. Tapahtunut mikä tapahtunut ja pääasia on se että on tapahtunut ennen kuin teidän seurustelunne on alkanut. Vaikka hän on ollut sinuun 6 kuukautta rakastunut niin ehkä hän ei ole osannut aavistaa että teidän välillenne tapahtuu vielä jotain. Ei ihminen voi olla yksipuolisesti sitoutunut toiseen ihmiseen, varsinkin kun ei ole edes tietoa tuleeko jutusta koskaan mitään.
Täällä vähän samoja ongelmia ja häiritsee ihan älyttömästi..
Eli olemme tyttöystäväni kanssa seurustelleet nyt vajaan vuoden ja meillä menee oikein mainiosti, tyttö on minulle todella tärkeä ja läheinen ja rakastan häntä kovasti. Ainoa mikä painoi jokin aika sitten suhteessa oli se että minulla oli ehkä käsittämätönkin luottamuspula kaikkea kohtaan, epäilin tyttöystävän tunteitakin jossain vaiheessa vaikka tämä on osoittanut tuntevansa paljon minua kohtaan. Tämä tosin johtuu aivan varmasti vain huonosta itsetunnosta ja aiemmista kokemuksista (ensimmäinen vakava suhteeni mutta joskus nuorempana on ollut huonoja kokemuksia tykkäämisistä ja seurustelutoiveista jotka on kaadettu ikävällä tavalla). Olen muutenkin sellainen luonne, että murehdin ja pelkään asioita aivan liikaa ja tämä syö minua. Olemme jutelleet tästä tyttöystävän ja kavereiden yms. kanssa ja kaikki ovat minua tukeneet, tyttöystäväkin on ollut asiassa todella ymmärtäväinen vaikka epäreilu tämä luottamuspulani onkin häntä kohtaan.
Kuitenkin nyt minua on alkanut häiritsemään sellainen asia, että tyttöystäväni ilmeisesti seuraa aika usein etenkin facebookissa (jälleen riesana :D) entisen petikaverinsa touhuja ja tykkää lähes kaikesta mitä tämä sinne laittaa. Tyttöystävän kanssa ollaan puhuttu tämän entisistä (itselleni hän on siis ensimmäinen vakava suhde ja ensimmäinen kenen kanssa olen seksiä harrastanut) ja itseäni tietenkin kokemattomana häiritisi aluksi asia. Päätin kuitenkin etten anna asian häiritä ja tähän asti olenkin ollut ajattelematta koko asiaa, kunnes nyt kun huomasin tämän tykkäilyjutun ja yhteydenpidon tähän yhteen mieheen.
Tyttöystävän mukaan tämä mies on vain kaveri/ystävä, jonka kanssa on kerran päätynyt sänkyyn jokin aika ennen kun aloimme seurustelemaan. Tietenkin on ihan ymmärrettävää että kavereihin pidetään yhteyttä ja minulla ei ole sinänsä mitään syytä epäillä tyttöystävääni ja siksi haluaisinkin eroon näistä ajatuksistani/tuntemuksistani. Aina kun huomaan jälleen asian tulen mustasukkaiseksi ja mielessä käy pelko että mitä jos kuitenkin tyttö tuntee vieläkin vetoa tähän mieheen? Tietenkin tämä on mahdollista vaikkei heidän välillä mitään enää tapahtuisikaan muuta kuin ehkä satunnainen kahvittelu kaupungilla tms., luotan tai ainakin yritän kovasti luottaa tyttööni ettei muuta tapahtuisi.
Minulla on huono omatunto asian takia ja tiedän ettei pitäisi kytätä tytön tekemisiä ja pitäisi antaa asian olla, tytön aiemmat seksikerrathan ovat tapahtuneet ennen kuin aloimme seurustelemaan. En todellakaan ala suhdetta lopettamaan tämän takia kun tämä on näin mahtavasti alkanut, tahtoisin vain vinkkejä miten saisin tämän murehtimiseni loppumaan? Tyttö on useaan otteeseen vakuuttanut minulle ettei tule minua pettämään tai jättämään eikä hän ole osoittanutkaan tekevänsä kumpaakaan näistä, suhteemme on todella läheinen ja avoin. Kuitenkin minua kalvaa mustasukkaisuus aina välillä ja etenkin tämän yhden miehen kohdalla vetää mieltä aina matalaksi kun huomaan taas tyttöni tykkäilevän hänen tekemisistään. Olen asian kanssa eksyksissä ja otan varmasti asian puheeksi tyttöystävänkin kanssa, mutta onko muilla kokemuksia vastaavasta, miten voisin lopettaa tämän pelkäämisen, vatvomisen ja mustasukkailun?
Kiitos ja anteeksi pitkästä viestistä, toivottavasti joku edes saisi jotain selkoa :D