Tilanteeni on se, että erosimme mieheni kanssa reilu kaksi viikkoa sitten. Päätös oli oikea olihan mieheni pettänyt minua jota en voinut antaa anteeksi. Olen työelämässä käyvä nainen. Työsuhteeni päättyy maaliskuussa. Muutin reilu vuosi sitten mieheni kotipaikkakunnalle. Olen itse siis eri paikkakunnasta tänne tullut. Nyt olen alkanut harkitsemaan takaisin muuttoa kotipaikkakunnalleni. Minua vain hiukan pelottaa ajatus siitä, että minkälaista se elämä olisi siellä mistä olen lähtöisin. Enhän koskaan antanut elämälleni kunnon mahdollisuutta siellä. Ikävöin kyllä sinne suunnattoman paljon. Mikä olisi oikea ratkaisu? Olisihan se outoa aamulla herätä ja katsoa ikkunasta ulos ja huomata, että olen taas täällä. Ei enään olisikaan niitä maisemia mitä olen tottunut jo katsomaan mutta ikävöin sukulaisiani ja ystäviäni paljon. Olen melkein joka viikonloppu junalle mennyt kotipaikkakunnalleni jotta näen ystäväni. Täällä niitä kun ei ole kuin rehellisesti vain yksi. Sekin olisi varmaan outoa kun ei olisi enään tuota reissaamista junalla koska rehellisesti olen pitänyt tuosta matkustelusta vaikka ainahan reissuja voi tehdä. Kotiani rakastan suunnattomasti olihan täällä tarkoitus elää sitä yhteistä elämää mutta nyt mieheni on jo muuttanut pois. Silti rakastan kotiani. Saisinko kotipaikkakunnaltani yhtä hienoa kotia? Tai töitä? Onhan se huomattavasti pienempi paikka. En ole kyllä täälläkään onnistunut luomaan kuin työharjoittelu paikkoja ja tämä on ensimmäinen työpaikka jossa olen palkallistunut. En tiedä mitä tehdä? Maaliskuussa olisi tehtävä joku ratkaisu jo. Pelkään vain sitä miten sopeudun takasin kotipaikkakunnalleni koska olen kasvanut ihmisenä todella paljon, en olisi enään se sama ihminen joka olin lähtiessä.
Oikea ratkaisu eron tullen?
Neuvoton_
12259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mitä järkeä muuttaa pienempään paikkaan?
muuta entistä isompaan paikkaan ;)
Et maininnut ikääsi viestissäsi, mutta päättelen sinun olevan melko nuori.
Jossain 40:n paikkeilla tai sen jälkeen alkavat juuret merkitä useimmille enemmän ja tulee halu palata synnyin seuduilleen.
Sinulla olisi nyt tilaisuus tehdä tuo päätös jo nyt, mutta päätökseesi vaikuttavat monet asiat, eivätkä työhön liittyvät ole niitä pienimpiä.
Ystävät merkitsevät paljon, elämäsi tulee varmasti paremmaksi jos voisit tavata ystäviäsi tarvitsematta suunnitella sitä etukäteen.
Vieraalla paikkakunnallakin alkaa tulla kyllä toimeen ajan kanssa, mutta sinun tilanteessasi se voi olla vähän vaikeampaa...
Täytyypä huomauttaa tuohon: tunnen melko paljon 40 ikäisiä täällä pk-seudulla asuvia, jotka ovat jostain muualta syntyisin. Ei siinä joukossa taida olla ketään, joka olisi ikinä maininnut millään tavoin, että kiehtoisi palata. Nekin, jotka joskus käyvät lapsuusseuduillaan, sanovat yleensä, ettei siellä enää ole heille mitään.
Eikä ne "juuret" ole läheskään kaikille muutenkaan mikään "juttu". Minusta tuntuu, että ihmisiä on kahdenlaisia: toiset on niitä juurtujia, agraareja. Ja toiset on vaeltajia, nomadeja.
Mitä enemmän asiaa pohdin sitä varmemmaksi tulen siitä, että haluan muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleni. Vaikka minulla on hieno koti täällä niin ei sekään enään tunnu omalta kodilta. Se tuntuu kodilta jonka rakensin mieheni kanssa. Haluan katkaista kaikki siteet mieheeni, korjaan entiseen mieheeni. Nykyinen asuntoni ja tämä paikkakunta ei vain enään tunnu kodilta. En viihdy täällä. En vain viihdy. Elämä tuntuu raskaalta tällä hetkellä koska ikävöin kotiin vaikka tiedän, että tulen sinne pääsemään, pelkään tulevaa vaikka senkin tiedän, että saan sen järjestykseen ja myönnän, että pelkään hiukan sitäkin miten tulen pärjäämään taloudellisesti vaikka tiedän, että minulla on hieno perhe joka on luvannut auttaa minua mutta silti tuntuu välillä, että olen ihan yksin koska olen tottunut hoitamaan asiat itse ja pärjäämään, avun vastaanottaminen on vaikeeta, en luota siihen, että joku voisi todella auttaa minua. Pettämisen jälkeen luotto ihmisiin on ollut todella hankalaa. Välillä tunnen oloni lapselliseksi kuinka voin ikävöidä näin paljon kotiin. Olenhan kuitenkin aikuinen ihminen. Olen vihainen siitä itselleni kuinka saatoin olla niin tyhmä, että muutin miehen takia kotipaikkakunnaltani jossa minulla voisi olla tällä hetkellä elämä kuinka pystyin jättämään kaiken siis aivan kaiken, perheen, ystävät kaiken taakseni vain miehen takia joka petti minua? Tunnen siitä valtavaa syyllisyyttä. Miten voin sen antaa itselleni anteeksi? Kyllä näillä näkyminen olen muuttamassa takaisin kotiin sinne oikeen kotiin. Olen jo katsellut asuntoja sieltä päin ja tarjolla olisi aivan upea kaksio mutta en voi vielä ottaa sitä koska työt pitävät minut vielä täällä maaliskuuhun asti. Pelkään myös sitä, että miten sitten maaliskuussa onkos silloin tarjolla yhtä hienoja asuntoja kuin tämä jonka jo nyt löysin? Tuntuu myös siltä, että en näe enään asioita yhtä positiivisesti kuin aikaisemmin. En vain jaksaisi taas pettyä.
Menneitä valintoja ei kannata sisällään pitää kalvamassa, eikä tuntea syyllisyyttä ja vihaa. Sinä teit päätöksesi sillä hetkellä sen hetkisen tunteesi ja tietosi mukaan, kun olit miehesi kanssa yhdessä ja kaikki oli paremmin.
Nyt on nyt ja tilanne on uusi. Kuuntele itseäsi ja tee valintasi, nyt on sen aika taas.
Työ nyt varmasti hidastaa paljon paikkakunnan vaihtoa, mutta koita pysyä optimistina ja ottaa vaikka joku asunto siksi aikaa tilalle (vuokralle), kun taas löydät sen kodin joka on juuri sulle sopiva. Jos et heti maaliskuussa löydä sitä sopivaa ja ihanaa kotia. :)
Kyllä asiat järjestyy, vaikka nyt on varmaan ahdistus päällä tuoreeltaan. Voimia.
Eniten minua tässä tilanteessa turhauttaa se, että jostain syystä tunnen, että korjailen tavallaan entisen mieheni sotkuja jonka takia olen tässä tilanteessa. En näe ystäviäni, perhettäni niin usein kuin haluaisin, jatkuva muuttaminen siihen kuuluvat kulut tuntuu kuin olisin mieheni takia tässä tilanteessa vaikka itse tuon ratkaisun aikoinaan tein, että muutin mutta silti. Mieheni on jo tarpeeksi satuttanut minua pettämällä mutta tunnen, että vaikka olemme eronnu jo niin tulee tunne, että jollain tavalla hän vaikuttaa edelleen elämääni (edellä mainitut seikat). Todella turhauttavaa. Yritän kyllä nähdä asiat optimistisena olenhan kasvanut kuitenkin tämän aikana valovuosina, saanut rohkeutta ja osaan arvostaa kotikaupunkiani.
Tuntuu kuin olisin pettämisen seurauksena kadottanut itseni. En tiedä kuka olen, mitä haluan, missä minun olisi hyvä asua? Löydänkö vielä itseni, erostahan on vasta kovin lyhyt aika mutta aikaa minulla on miettiä mitä haluan. En olisi edes koskaan uskonut, että uskallan muutta joskus kotipaikkunnaltani jos muuttan sinne takasin onko se oikea ratkaisu? Ristiriitainen olo. Uskallanko nyt muuttaa takasin?
mitä uskaltamista siinä on?
Mitä sinä pelkäät kotipaikkakunnallesi muuttamisessa?
Se ratkaisu, minkä teit muuttaessasi exäsi "perässä" oli sillä hetkellä hyvä ja oikealta tuntuva. Tilanne on muuttunut, joten... Mikä sinua pidättelee ko paikkakunnalla, jos työkin päättyy?
Jos päätät palata "kotiin", ei se tarkoita mitään lopullista - se voi jopa olla vain ohimenevä jakso elämässäsi: saat itsesi ehjäksi ja löydät uuden suunnan... Tai sitten löydät sen uuden suunnan nimenomaan kotipaikkakunnaltasi.
Parhaat päätökset eivät synny väkisin runttaamalla. Jos hoet itsellsei, ettet tiedä, mitä haluat, niin aivan varmasti niin onkin. Maaliskuuhun on vielä aikaa ja erosi hyvin tuore juttu - anna itsellesi aikaa, mieti, käy kotipaikkakunnallasi ja katso, miltä tuntuu vaikkapa ensi vuoden alussa.
Mitä pelkään? Ehkä eniten pelkään sitä, että miten sopeudun sinne takaisin. Olen kuitenkin kasvanut ihmisenä valovuosissa. En ole sama ihminen joka tuolloin lähti. Enkä halua, että minua sellaisena enää pidetään. Pelkään sitä, että kun kotipaikkakuntani on pieni, aivan ääripää mitä nykyinen kaupunkini, että viihdynkö siellä enään, tarvitsenko enemmän mitä nykyinen paikkakuntani tarjoaa? Pelkään sitä, että saanko asiat ylipäätään järjestymään, työt, asunto ja siihen liittyvät kulut?
Mikä minua pidättelee täällä kun töytkin loppuvat? En tiedä, ehkä kiintymys tähän kaupunkiin, jonkunlainen kiintymys. Ehkä jollain tavalla pidän asunnostanikin. Nykyinen työ on tärkeä minulle ja se on ainut asia mikä tällä hetkellä minut pitää täällä ja ehkä siksi en osaa vielä ajatella, että minkälaista se elämä sitten olisi täällä kun työtkin sitten maaliskuussa päättyvät? Onko se yksinäistä? Kotipaikkakunnallani on kuitenkin enemmän ystäviä.
Muistan lähtiessäni sanoneeni, että ikinä en muuta enään takaisin kotipaikkakunnalleni koska en viihtynyt siellä, pieni paikka, työllistyminen oli vaikeeta vaikka töitä minulle tarjottiinkin mutta nyt kun katson kaukaa kotipaikkuntaani ja vertaan sitä nykyiseen niin ei ne ole sen kummempia kumpikaan, loppupeleissä se elämä on samanlaista.
edelleen: muuta entistä isompaan paikkaan niin ei tarvitse miettiä tuollaisia asioita ;)
Terapia. Uskalla hakea ammattiapua, jottet uppoa synkkyyden suohon.