avioliitto ja lapset

Lapset oppivat parisuhteesta todella tuossa kohtaa vain sen huonon puolen. Saattaa olla, että heidänkin tulevat parisuhteet tulisivat olemaan ongelmaisia, jos nyt tottuvat siihen, että on aivan normaalia parisuhteessa puhumattomuus, hellyyden puute, kiukuttelut, masentelut, jne.
Siinä tekee lähinnä karhunpalveluksen lapsille, vaikka kuinka koittaisi ajatella sitä niin, että "lasten vuoksi on yhdessä"... Ellei pysty näyttelemään onnellista toisiansa rakastavaa pariskuntaa, on parempi asua erillään. Ja jos näyttelee, se tulee väistämättä jossain vaiheessa esille. Siinä menee luottamus totaalisesti lapsella näihin "muka onnellisiin" vanhempiinsa.
Vaikea asia, mutta ellei ole oikeaa tunnetta, miksi pitäisi sellaista esittää vain lapsille? Sellaisen elämänkuvan ja parisuhdekuvan ja onnellisuuskuvan haluaa antaa omille lapsille?

Ei lasten vuoksi kannata olla parisuhteessa, jossa ei ole onnellinen. Kuten jo edellinenkin sanoi, siinä antaa vaan tosi huonon kuvan avioliitosta ja parisuhteesta ylipäätään. Nykyään kuitenkin avioliitot ja parisuhteet ovat suurimmaksi osaksi onnellisia, sillä eronneisuus on suurta. Riitoja ja eripuraa kaikissa parisuhteissa on tietenkin aina sillointällöin, mutta se on eri asia. Jos molemmat rakastavat toisiaan ja luottavat toisiinsa, ei riidat haittaa lapsia, vaan päinvastoin he oppivat huomaamaan miten niitä myös selvitellään. Silti se syvin asia on tunne. Rakkauteen kuuluu paljon ja se on monimuotoinen asia, ei niinkään yksiselitteinen.
Lapsia ei kannata kasvattaa toimimattomalla avioliitolla, jos yhtään ajattelee lapsiaan ja heidän tulevaan elämäänsä. Kaikki ihmiset eivät vain sovi yhteen, eikä kaikki luonteenpiirteet ja tarpeet kohtaa. Joskus sen huomaa liian myöhään kun on jo lapsia. Hyvä kuitenkin jos on alkanut ajatella asiaa lähinnä lasten kannalta. Yleensä näitä lasten vuoksi yhdessä olijoita on kyllä liiaksi ja siinä kärsii kaikki. Lapen parasta ajatellen on hyvä jos antaa esimerkin onnellisesta suhteesta, sillä sekin on mahdollista. Huonossa ja tyytymättömässä suhteessa eläminen ei anna luotettavaa kuvaa lapsille, tulee sellainen mielikuva, että äiti ja isä näyttelee. Se kostautuu vanhempana, kun lapsi sen tajuaa.

Nyt tietysti pitää muistaa se, että tämä asia ei välttämättä tule esille kovin nuorena, joten esim vauvoissa ja taaperoissa saattaa olla ehkä samantekevää miten vanhemmat tuntevat toisiaan kohtaan. Tämä korostuu ehkä eniten kymmenen ikävuoden jälkeen, jolloin alkaa varhainen tietoisuus parisuhteista. Teini-ikäisillä tietysti on jo itsenäisyyteen ja omaan itseensä olevia ajatuksia paljon ja he imaisevat vanhempien keskinäisen suhteen hyvinkin vahvasti.
Silti kaikkein suurin osa ihmisistä jää parisuhteeseen lasten vuoksi juuri silloin kun he ovat teini-iässä... Ehkäpä siinä on silloin pohjimmiltaan syynä itsesyyllisyys ja epäonnistumisen olo itsellä. Pelko teinin reaktiosta. Ei niinkään
lapsen parasta ajatellen siis loppujen lopuksi, vaan ihan omaa itseään siinä peilaillaan ja todistellaan omaa parempaa vanhemmuutta kun pystyy jäämään tyydyttämättömään parisuhteeseen. Tämä joko tulee esille myöhemmin, tai toinen vaihtoehto on, että lapselleen valehtelee koko hänen elämänsä ajan...

Näin ajatellen, ei kovinkaan hyvä idea olla parisuhteessa "vain lasten vuoksi".

Millaisen esimerkin avioliitosta haluat antaa lapsillesi? Kaikki on hyvin silloin jos asutaan yhdessä??

Juuri noin, lapset tajuavat kyllä ja ottavat esimerkistä opikseen. Jos teillä ei ole samoja päämääriä, keskusteluyhteyttä, tunnetta ja tahtoa, on aika pistää piste.

Haastattelin juuri lapsiani muutama viikko sitten tästä eroasiasta ja heidän ajatuksesensa avioerosta on kummallisen suuressa ristiriidassa edellä esitettyjen ajattelijoiden mielipideiden kanssa. En olettanut kuulevani sitä mitä he kertoivat, koska kaikki näytti olevan päällisin puolin ok.

Heille avioero oli tuskallinen kokemus vaikka siinä riitoja ei juuri päässyt kehittymään. Ihan jo pelkkä eroilmoitus oli heille todella suuri järkytys. Kaikki meni sovussa ja hitaasti. Ex vaimo sai rauhassa etsiä "itseään". Ensin he ihmettelivät kun eri "isiä" tule kotiin kokeilemaan perhe elämää ja sitten se taas vaihtui "uuteen isään". Näitä oli hyvin monia. Sitten vihdoin löytyi "se uusi oikea oikea".

Eromme oli hyvin helppo omasta mielesämme. Aluksi sen kuuleminen oli toki itsellekin suuri järkytys, mutta ensimmäinen pelimies joka laittoi tämän lumipallon liikkeelle paljastui melko nopeasti vaikka ex-vaimoni sitkeästi jaksoikin uskoa kauniisiin puheisiin tulevasta yhteiselämän onnesta jota ei sitten kuitenkaan tullut koskaan.

Itse sain avioerosta hyvin paljon kun vaimoni hoiti asian omalla tapaansa siten, että ei voi sanoa että olisin jäänyt iloista ilman. Lienee melko harvinainen tapa. Ei jäänyt mitään hampaan koloon kummallekaan ja olemme hyvissä väleissä edelleen.

Siitä lienee kaikissa avioliitoissa juuri kysymys. Elämä saman kumppanin kanssa alkaa aina vääjäämättä olemaan tylsää. Eikä se ole ihme. Meidän geeniperimä on melkein 99% sama esi-isien ja äitien kanssa joiden elämä ei ole näin ahdasmielistä kuin meillä ja parisuhde on näissä piireissä korvattu laumalla ja meno ei ole tylsää missään vaiheessa eikä omistamis onglmia ole. Ja jos ei kukaan tiedä kyseessä on simpanssi ja varsinkin bonobo eli kääpiösimpanssi.

Se ei auta meitä kuitenkaan mitenkään koska meillä on uskonnon kautta tuotu omistava esineellistynyt käsitys itsestämme ja elämästämme. Sitä onttoutta ei pysty poistamaan mitenkään, koska se on yhteiskuntamme perusta.

Lapsia ero ahdistaa edelleen. Uusi oikea oikea mies tuli asumaan heidän kanssa samaan asuntoon, olotila oli, miksi täällä asuu meidän kanssa joku outo vieras tyyppi. Koulupoissaoloja kertyi paljon. Asunto vaihtui ja nyt he ihmettelevät ja tuntevat olevansa vieraita uudessa kodissaan vaikka mies on ihan mukava.

Naistenlehtien levittämät ruusunpunaiset erounelmat ovat vasemmistolaisen feminismin ideologian mukaisia unelmia, jossa kaikki mitä naiset saavat päähäsä on hyviä ja kaikki mitä miehet edustavat on huonoa. Näin karkeasti otettuna. Sitten keskenäisissä keskustelukerhoissa vahvistetaan toisiaan hakemaan avioeroa, jotta saadaan lisää säpinää ja kytättävää omaan tylsistyneeseen elämään kun muut naset elävät jännittäviä eroriitoja ja usien miesten etsintä leikkejä. Riittä paljon tarinoita kerrottavaksi naisten kesken antamaan sisältöä tyhjään elämään.

Olisiko joitain luovempia tapoja hoitaa parisuhdetta kun väkisin vahtimalla toinen toistaan kuin koira luutaan.

Valitettavasti olemme sosiaalisen normistomme vankeja ja suurin osa ei pysty rikkomaan omia ahdasmielisiä rajojaan, joten veriset ero riidat ovat normi ja lapset maksavat aina tästä kovan hinnan. Se ei ole meidän syy vaan pitkällisen yhteiskunnallisen rakenteen syy. Toki voimme vapautua tästä, mutta ympäristö ei välttämättä katso hyvällä sitä kun normisto rikotaan.

Todellakin ne todelliset ajatukset lapsillanne ovat usein ihantoisenlaisia kuin itse kuvittelette.
Te katsotte asiaa vain omalta itsekeskeiseltä kannaltanne ja lapsien kuuleminen on ihan nollassa, ilkeätte vielä kirjoitella valheita täällä, että lapsien on parempi kuin kymässä liitossa, mutta jätätte aina sanomatta että lapsien on vielä pahempi sen uuden ihastuksenne kanssa, joka on heille täysi piru, vieras ja outo ihminen, joka vetää pois teidät lapsiltanne.

Kuinkahan moni on todella usakaltanut antaa lapsiensa sanoa todella mitä he ajattelevat, olen kuullut vain kuinka lapsilta vaaditaan aivan hirvittäviä asioita, kodissa ei saa enää kulkea kuin tietyissa paikossa, sylinne ei riitä koskaan lapsellenne, ruokakin on kortilla.
Jos rumasti sanotaan, kun perse vie, silloin ei mikään ole hyvin.

Puhutte tästä kuin sisar ja veli, miksi olette laskeneet suhteenne siihen tilaan, ei se yksistään siihen mene, onkohon niin, että toinen alkaa harrastaa niin, että kotona ei enää olla lainkaan, ja muutenkin menoja riitää tölkuttomiin, no toinen uupuu tämän katselemiseen ja keiken yksin hoitamiseen.
Joten silloin kun alkaa vähänkin tuntumaan tuolta, lopettakaa ihmeessä kaikenlainen yksinharrastaminen ja etsikää yhteisiä asioita, teette kotityöt yhdessä, olette kiinnostuneet toistenne asioista ja kaikin tavoin yritätte yhdessä saada pitää ainakin pari ihan kaksin olevaa viikonloppua, suositten jopa menemään jonnekin pikkuretkelle, jossa kumpikaan ei vilkuile muihin suuntiin vaan haette toistenne kosketuksia ja ajatuksia. Se vaatii paljon, mutta antaa myös paljon, paljon enemmään kuin yksikään uusi suhde ja lapsenne saavat pitää kodin jossa ovat oikea äiti ja isä.
Etsikää ihmessä se kadonnut toisesta välittäminen.
Mikään uusi suhde ei milloinkaan ole yhtä hyvä, etsitte jatkuvasti ja mieltänne painaa pahat tekonne.

Kysyppä puolisoltasi mitä hän haluaa tältä liitolta ja laittakaa suhde kuntoon jos halua löytyy niin hyvä tulee ja selvittäkää minkätäkia te taistelette tai riitelette.