Työpaikkaromassi

Työpaikkaromanssi voi viedä mennessään, vei ainakin minun puolisoni, nyt siis ex. Oltiin kimpassa myös tuo 20 vuotta mutta eipä painaneet yhteiset vuodet vaa'assa pätkääkään kun ihmistä vietiin. Toivottavasti on nyt onnellinen.

Kannattaa heti kysyä, että mitäs se avokkeesi nyt oikein haluaa, päättää pitää ja pikimmiten. Mutta älä tee päätöstä avokkeesi puolesta!

Olen ollut työpaikassani 3 vuotta. Olen viihtynyt kaikkien työkavereideni kanssa todella hyvin ja en olisi koskaan voinut kuvitella työpaikkaromanssia omalle kohdalleni. Eräs mies on ollut samassa työpaikassa saman aikaa kuin minäkin. Olemme tulleet aina hyvin toimeen, ja viime syksynä huomasin itsessäni ihastumisen merkkejä liittyen häneen, jotka kielsin ja peitin viimeiseen asti, kunnes tuli se päivä, että tuo mies otti asian puheeksi, ei suinkaan niin, että hän olisi huomannut ihastukseni, vaan hän kertoi ihastuksestaan minuun. PAM ja se oli siinä.

Olen pitkässä parisuhteessa elävä, enkä voinut kuvitella tällaista kohdalleni, vaikka flirttiä heitän usein ja sitä rataa. Mutta niin vain kävi.

Nyt tilanne on se, että teemme mahdollisimman paljon töitä yhdessä, ja emme saa yhtään mitään aikaiseksi, unohdumme tuijottelemaan toisiamme ja sitä rataa. Olemme halanneet suudelleet. Kaukana ei ole se, että alamme sopia tapaamisia muutenkin kuin vain työhön liittyen.

Mieheni ei tiedä, kaikista hulluinta on ehkä se, että ennen ihastumistani olin miettinyt jo parisuhteen tilaani ja tullut siihen tulokseen, että ero voisi olla mahdollinen. Vaikka ajattelenkin eroa, en ajattele, että haluaisin kuitenkaan sitoutua olemaan tämän työpaikkaromanssini kanssa yhtään sen vakavammin, vaan jotenkin ehkä hänen turvin uskaltaudun irrottautumaan omasta liitosta. Ja luulen, että jos eroon päädyn, niin myös hän jää rannalle ruikuttamaan ja jos taas liittooni jään, niin luultavasti ihastumiskuvio hänen kanssaan jatkuu.

Itse koen tämän niin, että minussa on jotain vikaa, tai lähinnä jotain keskeneräistä, ja koen, että mieheni ei minulle riitä, hänessä ei ole mitään vikaa, mutta itselläni on kaipuu jostain muusta, jollakin tapaa parisuhde onkin osoittautunut ihan erilaiseksi kuin mitä olin ajatellut sen olevan, siis silmät jotenkin avautuivat, että kenties haluan muuta, siinäpäs oiva kasvualusta ihastumiselle ja mistäs muualta se kohde löytyikään kuin töistä, kun siellä iso siivu elämästä tulee vietettyä.

Miten suhtautua, hmm ei sitä tuomita toista ainakaan voi. Muutamia vuosia sitten mieheni jäi kiinni valehtelusta tai sellaisesta, ja koskaan häntä en tuominnut asiasta, mitä se olisi auttanut, ei yhtään mitään. Olemme inhimillisiä olentoja, ja tunteet roihahtavat ja sammuvat ja sitä rataa, ei niitä voi hallita.