Välien katkaisemisesta

sivusta seuraaja

Useissa keskusteluissa on katkaistu välit appivanhempiin. Tasapainoinen ihminen ottaa etäisyyttä, mutta välien katkaisu on suurta itsekeskeisyyttä.
Kukin voi mielessään miettiä omalle kohdalle, jos ei enää annettaisi mahdollisuutta pitää yhteyttä omiin vanhempiin tai lapsiin.

Parisuhteessa ei ole kaikki kohdallaan, jos toinen käyttää tuollaista julmaa sanelupolitiikkaa ja estää kumppanilta yhteydenpidon vanhempiin tai lapsiin. Jos puolin tai toisin on kysymys ylitsepääsemättömästä vastahakoisuudesta hyväksyä kumppanin puoleiset, voi itse jättäytyä tapaaamisilta ja muulta yhteydenpidolta, mutta ei kiellä niitä toiselta.

Pyrkimys hyvään ja tasapainoiseen parisuhteeseen alkaa siitä, että yritetään tulla kummankin läheisten kanssa toimeen alistamatta tai alistumatta. Hyvän jakaminen tuo yleensä hyvän kaksinkertaisena takaisin, eikä yhdelläkään ole läheisiä suhteita liikaa elämässään.

Liian paljon suhteita, joissa kumppani vaatii panemaan yhteydet poikki vanhempiin tai lapsiin itsekkäistä oikuista johtuen.
Suhde, joissa joutuu salatapailemaan omia vanhempia tai lapsia, kertoo alistavasta parisuhteesta. Sellaisella ihmisellä ei ole itsellään sisäisesti hyvä olla ja hän purkaa omat turhautumisensa valtakeinotteluun ihmissuhteissa.

14

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miettimistä

      "Pyrkimys hyvään parisuhteeseen a l k a a siitä, että yritetään tulla kummankin lähesten kanssa toimeen ..."

      Siitäkö se todella mielestäsi alkaa? Johan nyt! Minun mielestäni parisuhde alkaa ja päättyy kahden ihmisen välillä. Enkä ole huomannut yhtään tapausta, jossa olisi puolisoa käsketty katkaisemaan välit omaan äitiin, en tosin ole kaikkia viestejä lukenut, vain ne, jotka tällä sivulla näkyvät.

      Siinä olet oikeassa, että välien täydellinen katkaisu ei ole hyvä ratkaisu. Se on usein pitkän kehityksen tulosta, lukuisia epäonnistumisia vuorovaikutuksessa. Toisen osapuolen syyllistäminen asiasta ei auta ainakaan yhtään. Molempien tulisi nähdä osuutensa, siis nähdä, missä on toista loukannut. Kirjoituksessasi näet syyn vain miniässä. Se kertoo paljon, esimerkiksi sanavalintasi: valtakeinottelu, julma, sanelupolitiikka, itsekäs. Jos ajattelee toisesta osapuolesta tuolla tavalla, sovinto ei näytä kovin todennäköiseltä.

      Jos pyrkii näkemään toisessa osapuolessa hyviä puolia ja tulemaan vastaan, on sovinto mahdollista. Valitettavasti usein on niin, että anopilla on enemmän menetettävää, sillä lapsiperheen elämä on ruuhkavuosia, työtä, hankalaksi ja arvostelevaksi koetun anopin kanssa toimeentuleminen ei ole ensimmäisenä listalla. Jos siis haluat parantaa suhdetta miniään, nähdä enemmän lapsenlapsia, olisi mietittävä miten itse voit tulla vastaan.

      On suuri suru, jos kokee, ettei näe lapsenlapsiaan tarpeeksi, se murtaisi omankin sydämeni. Tekisin kaiken, että tilanne muuttuisi. Miniää syyttelemällä se ei varmuudella muutu.

      • pahuus

        Kukaan ei pysty solmimaan sopimuksia hirviön kanssa.


    • edelliselle

      Sinä käytät kummallista "siinä olet oikeassa ja siinä väärässä"-ilmaisuja ja neuvot henkilökohtaisella tasolla niitä jotka kirjoittavat yleisellä tasolla. Parisuhde alkaa ensin ja jotta parisuhteesta tulee hyvä suhde elää arkea, siihen kuuluu kitkattomasti toimivat suhteet kummankin läheisiin ja ystäviin. Huonot ihmissuhteet syövät ihmistä ja siksi ihmissuhteiden eteen on tehtävä työtä läpi elämän. Valitettavasti minulla ei ole miniää eikä lapsenlapsia, mutta olen pakotettu sivusta seuraamaan, eikä kaikki juonittelu ole aina kaunista katseltavaa ja luettavaa.

      • 19+1

        Huonot ihmissuhteet eivät läheskään aina parane sillä, että ollaan enemmän tekemisissä tai tehdään enemmän työtä. Päinvastoin, etäisyyden ottaminen voi olla se parantava teko, joka mahdollistaa jonkinlaisen muodollisen yhteydenpidon vaikkapa lastenlasten merkeissä. MIelestäni ei voi määritellä niin, että "hyvään parisuhteeseen" kuuluu kitkattomat suhteet sukulaisiin. Montakohan hyvää parisuhdetta Suomessa sitten on, kun kitkaa on vähän jokaisessa suvussa? Sukulaissuhteet ovat oma asiansa, parisuhde omansa. Huonot ihmissuhteet syövät vain silloin, jos itse kokee niin, ei kenenkään ulkopuolisen määrittelystä.


    • Iso-anoppi

      Liian tiukka yhdessäolo vanhempien ja lasten perheiden välillä aiheuttaa monta kertaa turhia vaikeuksia. Varsinkin vanhempien on vaikea pidättäytyä neuvomasta ja ohjeistamasta nuorta paria.
      Koskaan ei voi tietää tarkalleen toisen perheen kokemuksia ja perusteluita heidän ratkaisuilleen. Sen vuoksi olisi tarkkaan mietittävä, koska menee antamaan neuvoja lähiomaiselleen.

      Välimatkat pitää olla sen verran pitkät, ettei tuosta vaan työnnytä toisen kotiin. Myös vanhempien on muistettava, että lapsilla on oikeus omaan ja yksityiseen elämään. Lapsi on laina vain, aikuistuttuaan hän elää omaa elämäänsä. Onnellisia ne perheet, joissa kanssakäyminen on pakotonta ja toisten elämää kunnioittavaa.
      Nuorten myöskään ei pidä ajatella, että vanhemmilta saa aina avun ongelmiin.
      Pitää myös muistaa, että kukaan ei ole aina oikeassa.

      Aikuisuudessa yksi tärkeimmistä elementeistä on taito hyväksyä muut ihmiset sellaisina kuin he ovat. Kukaan ei koskaan voi muuttaa toista mieleisekseen. Luonteenpiiteet olemme saaneet syntymässämme vanhemmiltamme ja kauempaakin. Kasvatus ja koulutus vahvistaa piirteitämme, mutta emme voi niitä muuttaa. Kukaan ei voi oppia enempää kuin mihin oppimiskyky riittää.

      Aviopuolison mukana tulee koko suku. Parhaiten liitossa menestyy, kun oppii ymmärtämään, että uusi suku saattaa olla aivan erilainen kuin se vanha, se oma ja tuttu. Joustavuutta tarvitaan molemmin puolin.
      Väärin kuitenkin on, jos sukuun naitu joutuu alistumaan asenteisiin, joita ei voi hyväksyä. Välien katkaiseminen on kuitenkin äärimmäinen keino.

      Monet sukupolvien väliset yhteenotot johtuvat ihmisten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Ne saattavat määrätä käytöstä vielä 100-vuotiaanakin, jos ei ajoissa ole ymmärtänyt tutkia omaa suhtautumistaan itseensä ja muihin.

      • 19+1

        Tämä on mielestäni hyvin kirjoitettu.


      • ansoitettu
        19+1 kirjoitti:

        Tämä on mielestäni hyvin kirjoitettu.

        Ei perhesuhteista ja sukulaissuhteista voi puhua yleistäen. Kyllä iso-anopin pitäisi tietää kaikkien olevan tapauskohtaisia suhteita, joista ei tiedä muut kuin kyseessä olevat itse missä niissä mennään. Ihmiset ovat yksilöitä perhesuhteiden sisällä, eikä ulkopuoliset tiedä mistä on milloinkin kysymys. Anoppina paheksut neuvomista ja keskustelussa syyllistyt samaan neuvomiseen ;)


      • lasten parhaaksi

        Tarkoitatko, ettei anoppi saa mennä esimerkiksi neuvomaan miniää, ettei lastenlapsia saa nimitellä huoranpenikoiksi? Sellaisille miniälle ei parane kenenkään sanoa mitään. Sellaista ihmistä pitää paeta, jotta itse säilyisi ehjänä. Aikuisetkin joutuvat turvautumaan ulkopuoliseen apuun narsisteja vastaan, mutta aikuisen tehtävään kuuluu suojella lapsia niiltä.


      • 3+18
        ansoitettu kirjoitti:

        Ei perhesuhteista ja sukulaissuhteista voi puhua yleistäen. Kyllä iso-anopin pitäisi tietää kaikkien olevan tapauskohtaisia suhteita, joista ei tiedä muut kuin kyseessä olevat itse missä niissä mennään. Ihmiset ovat yksilöitä perhesuhteiden sisällä, eikä ulkopuoliset tiedä mistä on milloinkin kysymys. Anoppina paheksut neuvomista ja keskustelussa syyllistyt samaan neuvomiseen ;)

        Näin juuri. Joskus välien katkaiseminen voi olla pakollista esimerkiksi alkoholiongelmien takia. Vai pitäisikö miehen ja vielä omienkin lasten kärsiä ties kuinka monennessa sukupolvessa ryyppäämisestä ja kaikesta siihen liittyvästä? Parisuhteen onni ei onneksi ole sukulaisista kiinni.

        Mulle on ihan sama ajatteleeko joku olenko mikä tahansa itsekäs juonittelija, he eivät tiedä mitä on tapahtunut, enkä sitä tule kertomaan, koska se ei heille edes kuulu.


      • lasten parhaaksi
        lasten parhaaksi kirjoitti:

        Tarkoitatko, ettei anoppi saa mennä esimerkiksi neuvomaan miniää, ettei lastenlapsia saa nimitellä huoranpenikoiksi? Sellaisille miniälle ei parane kenenkään sanoa mitään. Sellaista ihmistä pitää paeta, jotta itse säilyisi ehjänä. Aikuisetkin joutuvat turvautumaan ulkopuoliseen apuun narsisteja vastaan, mutta aikuisen tehtävään kuuluu suojella lapsia niiltä.

        Kuulostaisi samalle, jos taparikolliselle heristäisi sormea, ettei saa ryöstää ja pahoinpidellä ketään.


      • yhdyn

        Samaa mieltä sun kanssa, nyt eletään 2010-luvulla ja halutaan elää ilman sukurasituksia. Perheen pitää saada valita ketä tapailee. Toista ei voi omistaa parisuhteessa ja sama soveltuu vanhenpiin. Jos ei kiinnosta hengailla vanhenpien kanssa, on tilanteeseen sopeuduttava ja päästettävä irti. Vittumaiset vanhemmat ovat perseestä, jokainen voi yhtyä tähän samaan mielipiteeseen.


      • iso-anoppi
        ansoitettu kirjoitti:

        Ei perhesuhteista ja sukulaissuhteista voi puhua yleistäen. Kyllä iso-anopin pitäisi tietää kaikkien olevan tapauskohtaisia suhteita, joista ei tiedä muut kuin kyseessä olevat itse missä niissä mennään. Ihmiset ovat yksilöitä perhesuhteiden sisällä, eikä ulkopuoliset tiedä mistä on milloinkin kysymys. Anoppina paheksut neuvomista ja keskustelussa syyllistyt samaan neuvomiseen ;)

        Missä neuvoja? Mielipiteen ilmaisu ei ole sama kuin neuvominen. Tällaisella palstalla ei voi puhua kuin yleistäen.
        Jokaisella on oma elämänsä ja täysin tuntemattomien ihmisten ongelmiin on mahdoton ottaa kantaa. Ihmisen pitää muutenkin ymmärtää, että ongelmat voidaan ratkaista vain oman perheen kesken. Se edellyttää miettimistä ja myös peiliin katsomista.

        Mutta neuvojanäköjään kaivataan monenlaisiin tarpeisiin. Eräs tuolla ihmetteli, eikö anoppi saa neuvoa miniää, kun tämä nimittelee lapsenlapsia "huoranpenikoiksi".

        Jos ihmisten sivistystaso on tämä, niin neuvojia tarvittaisiin, mutta anopilleko se kuuluu?

        Iso-anoppina en ole koskaan joutunut tällaisiin tilanteisiin, enkä ole joutunut riitoihin yhdenkään ihmisen kanssa teini-ikäni jälkeen.

        Siksi tiedän nyt olevani väärällä palstalla. Ilman neuvomistakin.


    • eräs tapaus

      Uusi miniä vihaa miehensä lapsia. Mies ei saa olla tekemisissä lasten ja entisen vaimonsa kanssa. Nainen solvaa miestään kaikesta ja haukkuu lapsia hirvittävillä nimityksillä. Miehen lähisukulaisista nainen on yrittänyt saada liittolaisia lapsia ja lasten äitiä vastaan. Mies ja miehen sukulaiset eivät ole lähteneet uuden miniän yrityksiin ja tunnistivat mistä on kysymys. Miehen suvun yhteydyt naiseen katkesivat heti kun nainen pääsi saman katon alle miehen kanssa. Uusi miniä muuttui heti kauheaksi ihmiseksi, eikä kukaan meinannut ymmärtää säikähdykseltään millainen ihminen uudesta miniästä kuoriutui yhdessä yössä saman katon alle päästyän.
      Mies pitää salaa yhteyttä kaikkiin sukulaisiin ja lapseensa. Miehellä on rankkaa elää kaksoiselämää hirmuvallan alla. Yhteisestä sopimuksesta lapset on pidettävä uuden miniän ulottumattomissa.

      Uuden miniän ja miehen parisuhde on näkyvästi erikoinen. On hmettelijöitä ja ihmettelyä miksei mies lähde kauheasta suhteesta. Uusi miniä on saanut otteen ja siitä otteesta ei ole pääsemistä. Tässä tapauksessa uusi miniä karkotti kaikki miehen ystävät ja sukulaiset, siksi ettei kukaan pääse aukaisemaan miehen silmiä tosiasioille.

      • jep jep jep

        Ja sinä meinaat että anopin pitäisi nyt vaan yrittää luoda läheisemmät välit miniäänsa? :-D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1006
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      298
      893
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe