Miten teillä osuu kalenterit yksiin?
Meillä arkipäivät menee niin, että minä herään töihin 5:45, ja tulen töistä n. 15:10. Työnantaja määrää työajat, se on tehty selväksi. Se nyt kuitenkin on säännöllinen työaika pekkasineen päivineen, joten tyydyn osaani. Mies on yrittäjä, ja heräilee siinä 8-9 aikoihin ja aloittaa päivänsä kymmeneltä. Hänellä on kaksi lasta, ja heillä on yhteishuoltajuus ja vuoroviikot, vaihtopäivä on perjantai. Niinä viikkoina, kun lapset ovat meillä, mieheni lopettaa työpäivänsä kuuden maissa, hakee lapset vuoropäiväkodista ja on kotona ennen seitsemää. Lapsettomina viikkoina hän tekee pitkiä päiviä yleensä 20-21 saakka.
Motkotanko turhasta, jos mielestäni meillä on liian vähän yhteistä aikaa? Lapsettomina arki-iltoina näemme toisiamme n. tunnin, puoltoista, koska mun on mentävä nukkumaan aikaisten aamujeni vuoksi. Lapsellisina viikkoina kahdenkeskeistä laatuaikaa ei okeastaan ole. Tämä tietysti tuntuu suurennetulta, koska minulla ei ole lapsia itselläni, mutta tunne on todellinen.
Lapsettomia viikonloppuja mieheni pitää vapaana (itselleen), ja tekeekin silloin kalakerhon kanssa kalareissuja. Ei tietenkään joka viikonloppu, mutta silloin tällöin, ja toisinaan melko lyhyellä varoitusajalla. Viikonloput lasten kanssa menee kyllä ihan omalla painollaan, tehdään perheenä juttuja, käydään retkeilemässä, kalastamassa, syömässä jne.
Onko mulla oikeutta tuntea pettymyksen tunteita, kun en saa riittävästi aikaa rakkaani kanssa, vai onko mun iloittava niistä vähäisistä hetkistä, joita hänen kanssaan saan viettää? Kun kaikkea ei voi kuitenkaan saada.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Millaisia vaihtoehtoja tässä on kompromissille?

Vastaukset 1
Vanhimmat
No ei tohon ainakaan motkottaminen auta! Ei se tee susta yhtään nykyistä mielenkiintosempaa seuraa jonka takia päättää työpäivänsä ihmisten aikoihin jne.
Mieti vähän. En mä ainakaan hakeudu ihmisten seuraan jotka eivät ns. viihdytä mua mitenkään. Sikshän se valitsee sen kalaseurankin koska siellä sillä on mielekästä tekmistä.
Alkakaa tekin tekeen jotain yhdessä, harrastaan tai jotain. Miehen täytyy tuntee että sä tarvit sitä johonkin yhteiseen tekemiseen, ei se muuten inspiroidu.