olen ennen käyttänyt matalalantioisia farkkuja mutta lihottuani ne eivät näytä hyvältä. kuitenkin useimmissa korkealantioisissa farkuissa takataskut menevät melkein selkään asti ja se vasta rumaa onkin. Missä vaateliikkeissä olisi hyvännäköisiä farkkuja? Sellaisia joissa taskut eivät mene selkään, eikä sellaisia mistä läskit pursuaa tai peppuvako vilkkuu koska liian matalat. Ei mielellään nettikauppoja.
hyvännäköisiä farkkuja?
4
450
Vastaukset
- Curvy89
Oletko kokeillut farkkuja jossa ei ole takataskuja lainkaan? Olen ostanut muutamat viimeisen vuoden aikana ja olen ollut tyytyväinen. Käytän kokoa 52 ja noiden farkkujen kanssa voi käyttää oikeastaan minkälaista yläosaa tahansa ja ne ovat mukavat jalassa. Elloksen housuissa vetoketju on sivuilla ja molemmissa linkeissä olevissa farkuissa joustovyötärö, joten ei tarvitse sählätä vöiden kanssa. Olen itse ainakin sitä mieltä että tämänmalliset housut sopivat isommille paremmin kuin laihoille, tuovat esiin muotoja paremmin. Pidin aluksi pidempiä paitoja, mutta kerran kokeilin toppia ja sain ihan hyvää palautetta ihmisiltä, housut ovat aika tyylikkäät. Kuka niitä taskuja muutenkaan tarvitsee.
Tässä pari farkkulinkkivinkkiä:
http://www.ellos.fi/plus-collection/elin-farkut-suora-malli-lahkeenpit-78-cm/347714?N=1z141j2Z1z141poZ1z141rw&Nao=3
http://www.ullapopken.com/product/stretch denim jeggings.do?sortby=ourPicks- Eräs vinkki
Olen huomannut että jeggingsit korostavat mahaani kun jalat ja reidetkin ovat hoikat. Vähän pidempi toppi peittää vatsani, jolloin takataskut tai niiden puuttuminen ei tule muutenkaan esiin.
- kiitos!
käynpäs katsomassa, hyvä vinkki.
- Curvy89
Korkeavyötäröisissä housuissa on myös se hyvä puoli, että alushousut eivät vilku kuten matalalantioisissa housumalleissa. Käytin niitä ennen oltuani muutama vuosi sitten pari kokoa pienempi ja kiusallisia tilanteita esiintyi kun istui alas tai kumartui. Matalavyötäröisissä on kaksi vaihtoehtoa, joko persvako vilkkuu tai stringit, joskus molemmat. Korkeavyötäröisissä farkuissa ei ole näitä ongelmia. Voi pitää alla minkämallisia tahansa. Takataskuttomissa tosin näkyy alushousujen rajat läpi, joten suosittelen stringejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude16213814Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t829981Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1009196Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218309Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk476823Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy436593Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1516216Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua975146Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243955En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4051349