Vajaa vuosi sitten mieheni petti minua vaikka aikaa tuosta jo on, erottu ollaan mutta haavat tuoreet. En ole uskaltanut lähestyä ketään miestä sillä tavalla, en usko, että kukaan voisi minua rakastaa vain minua ilman, että taas petettäisiin. Itseluottamus on aivan nollassa. En ole edes jaksanut panostaa ihmissuhteisiin koska uskon todellakin, että minua ei voi rakastaa. Olen keskittynut täysin työntekoon mutta iltaisin tunnen itseni aivan yksinäiseksi vaikka yritän olla vahva ja tappaa kaikki tunteeni. Uskottelen itselle, että minua ei voi rakastaa. En enään koskaan halua kokea tuota tunnetta kun petetään, se laittaa elämän aivan uuteen uskoon. Kadotin itseni tuolloin aivan totaalisesti ja kuinka hiljalleen, pienin askelin löysin taas itseni. Entinen mieheni joka aikoinaan petti minua on tappanut kaikki seksi halunikin. Mieheni aikoinaan solvasi minua salarakkaalleen kuinka huono ja kokematon olen sängyssä, että ei kukaan mies halua sellaista oppilasta kuin minä olen, että vaikka kuinka halukas minä olen niin en kelpaa ja kuinka hyvä mies menee hukkaan. Muistan vieläkin sanasta sanaan miehen sanomat. En todellakaan aijo enään yhdenkään miehen edessä olla alasti enkä ole tuon jälkeen ollutkaan vaikka aikaa tuosta jo on. Turhauttaa kuinka ystäväni ihmettelevät tuota, että kuinka pystyn olemaan ilman miestä. En vain tunne mitään seksuaalista tunnetta. Pelkään välillä itsekkin sitä. En osaa edes kuvitella sellaista tilannetta kun kerta olen niin vastenmielinen. En ala tietentahtoen nöyryyttämään itseäni.
Miten pettämisen jälkeen uskaltaa uuteen parisuhteeseen?
Iso muutos
1196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Uskottelen itselle, että minua ei voi rakastaa."
- miksi? siksikö ettei sun tarvitsisi tehdä asian hyväksi yhtään mitään?
"En enään koskaan halua kokea tuota tunnetta kun petetään, se laittaa elämän aivan uuteen uskoon."
- toivottavasti muistat tämän tunteen - se tuntuu miehilläkin ihan yhtä pahalta, kun nainen pettää!
" En todellakaan aijo enään yhdenkään miehen edessä olla alasti enkä ole tuon jälkeen ollutkaan vaikka aikaa tuosta jo on."
- loistava asenne! hyvää loppuelämää sitten vaan...
"En vain tunne mitään seksuaalista tunnetta."
- tämä nyt on ihan normaalia. en minäkään sinkkuna paljoa tunne mitään tuollaista, kun ei ole ketään kehen kohdistaa noita tunteita. eli kun en ole kehenkään ihastunut