Hei. Moni on varmaan todennut saman kuin minä. On todella haastavaa löytää oikea seurustelu kumppani. Sellainen jolla olisi samoja kiinnostuksen kohteita.
Missä te naiset oikein olette? Olisi tarkoitus tähän listailla paikkoja missä te päivät liikutte, missä teihin voi törmätä muualla kuin koti sohvalla. Mitä te harrastatte? Onko se kuntosali? Seinäkiipeily?
Olisi helpompi tutustua toiseen jossakin yhteisessä ympäristössä. Baarissa ei ole mitään yhdistävää tekijää minulla.
Itse liikun kaupungilla, kiertelen kauppoja, kahviloissa, kirjastossa lukemassa päivän lehdet, lenkki poluilla ja pyöräilen ristiin rastiin kaupungin läheisyydessä.
Mä olen turhautunut tähän sinkkuutteen. Naamataulu on minulla hyvä ja kroppakin on timmi ja osaan puhua.
Missä te naiset oikein olette? Olisi tarkoitus tähän listailla paikkoja missä te päivät liikutte, missä teihin voi törmätä muualla kuin koti sohvalla. Mitä te harrastatte? Onko se kuntosali? Seinäkiipeily?
Olisi helpompi tutustua toiseen jossakin yhteisessä ympäristössä. Baarissa ei ole mitään yhdistävää tekijää minulla.
Itse liikun kaupungilla, kiertelen kauppoja, kahviloissa, kirjastossa lukemassa päivän lehdet, lenkki poluilla ja pyöräilen ristiin rastiin kaupungin läheisyydessä.
Mä olen turhautunut tähän sinkkuutteen. Naamataulu on minulla hyvä ja kroppakin on timmi ja osaan puhua.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Siis sillä minä kysyn kun tuntuu että teitä ei näy missään, ei se voi olla mahdollista.
Työpaikalta löysin oman kihlattuni, ihme kyllä.
Ihmettelen toisinaan sitäkin, että jotkut löytävät työpaikoilta rakkaimpansa, kun taas kaikki tuntemani ihmiset ja moni tälläkin palstalla neuvovat (varsinkin meitä sinkkuja) että älkää ikinä ryhtykö sellaiseen, sitten elämä vasta vaikeaksi menee. Silti saan tämän tästä lukea - joskus jopa nähdä - että työpaikalta löytyi.
Naiset ovat panorinkeleissä. Käytönnössä chattaavat nussijamestarien facebook-kamuina.
"On todella haastavaa löytää oikea seurustelu kumppani. Sellainen jolla olisi samoja kiinnostuksen kohteita."
No mitä kiinnostuksen kohteita sinulla sitten on? Eivätköhän ne joilla on samoja kiinnostuksen kohteita kuin sinulla liiku sitten niissä samoissa paikoissa sen kiinnostuksen kohteen mukaan. Kirjoista kiinnostunut käy kirjastoissa ja kirjakaupoissa ja pyöräilystä ja lenkkeilystä kiinnostuneet käyvät lenkkeilemässä ja pyöräilemässä.
Onko ongelma sittenkin se, että ne samoista asioista kiinnostuneet eivät sitten kiinnostakaan sinua jostain muusta syystä?
Mikäli taas samasta kiinnostuneisiin ei vain saa yhteyttä luonnollisesti niiden kiinnostusten parissa ollessa, niin käyväthän nekin ihmiset varmasti ravintoloissakin joita samatkin asiat kiinnostaa, mutta se selviää vain kyselemällä. Kaikkialla muualla kuin niiden harrastusten parissa ollessa se on aina hakuammuntaa osuvatko kiinnostukset yhteen. Mikäli haluat karsia joukosta ne joita eri asiat kiinnostavat, niin ainoat vaihtoehdot ovat lähestyä lenkkipolulla lenkkeilevää, kirjastossa olevaa jne tai sitten hakea sopivaa netin kautta laittamalla listan niistä asioista mistä toisen pitää olla kiinnostunut.
Entä jos on kiinnostunut asioista, joita varten ei käydä tietyissä harrastuspaikoissa? Entä jos on äo yli 70 eli tajuaa, että ruokaa saa kaupasta saa halvemmalla kuin ravintolasta?
Työn lisäksi ulkoilen ja käyn salilla. Tosin se on jonkin aikaa ollut sellainen sali jossa ei näy koskaan ketään muita. Pitäisi varmaan mennä takaisin sellaiselle salille, jossa näkyy muitakin kuntoilijoita. käyn silloin tällöin näyttelyissä ja harrastan...mutta siellä ei ole ikäisiäni miehiä. Sen lisäksi käyn kirjastossa ja kuvioni kuulostavat paljolti samalta kuin sinun.
Niin missäpä tapaisin kaltaisiasi? Suomi 24 treffit masentavat ja näillä palstoilla rapisee viimeinenkin toivo. Baareissa en viihdy ja Alan taipua ajatukseen, että yritin ja epäonnistuin. En yritä enää.
Eihän tämä yksinäisyys ole herkkua.
On tämä haastavaa. Ja perk*le. Mitä tässä nyt voi tehä?
Salilla, ruokakaupassa, lenkkeilemässä, koirapuistossa jne. Käytännössä voit tavata missä vaan, mutta riittääkö rohkeus muuta kuin katseluun.
Luultavasti usuttaisit koirasi puremaan jos ATM tulisi juttusille.
No nyt kun sanoit koirapuiston, niin sieläkin tuli joskus pyörällä heitettyä lenkkiä ihan siinä tarkoituksessa, jos löytyisi mukava nainen sieltä. Se on helppo ruveta juttelee koiran omistajan kanssa ja rapsuttelee koiraa samalla jossain lenkkipolulla. Sitä olen tehnyt monesti.
Se koirapuisto oli vaan useinmiten tyhjillään :/
Mun koira kyllä kerran nosti koipee yhden onnettoman miespoloisen nilkkaan koirapuistossa. Liekkö sitten merkkasi omakseen...
Jouduit sitten ottamaan miehen koiralle mukaan?
En uskaltanut sanoa mitään... ei se mies huomannut, että lahkeessä oli jotain ylimääräistä. Toisaalta olis tietenkin ollut fiksua tarjoutua pesemään ne housut ja tehdä niin tuttavuutta. Mutta luulenpa, että hällä oli nainen, koska liikkui jonkun puudelin kanssa. Harva mies sellaista koiraa ottaisi, jos yksin asuisi.
Ehkä voisit opettaa koirasi kusemaan valitsemiesi miesten lahkeisiin, niin ensi kerralla löytyisi joku miehekkäämmän koiran omistaja pestäväksi.
Taidankin suunnata huomenna koirapuistoon ;)
Kiitos vinkistä, käyn hakemassa miehekkään kokoisen lainakoiran huomiseksi.
muista laittaa kurahousut jalkaan
Tuota ajattelin, mutta se olisi paha virhe, koska eihän niitä tarvitse pestä.
Tai jos ne huuhteleekin, niin ainakaan jalka alla ei tarvitse pesua.
:D päivän paras
Jopa "ole vain oma itsesi- sopiva nainen löytyy kyllä" neuvoa syvemmälle ei-naista-suohon sysäävää on ajatella että sieltä lenkkipolulta hien ja sykkeen ohella voisi flirttailla, silmäpelit heittää ja samalla saada jonkunmoisen todennäköisyyden että sinkku nainen tulee vastaan. Kornimpaa ei ole kuin erehtyä varattua naista vonkaamaan. Edes kännissä.
Ja ei-miehiseen hobbyyn änkääminen naisen tutustumisen toivossa on kornia sekin, tai ainakin homomaisen leiman antavaa.
Jos et iske baarissa myötäisessä, on nettitutustuminen potentiaaliseen vapaaseen naiseen eräs toimiva mahdollisuus, tässä meidän p/s-kulttuurissa.
Okei, duuneista alkaa parisuhteita, yleensä kun joku tulee uutena ja siitä lähtee kipinä. Tunnetusti kamumiestä ei natsaamisella siunata näissäkään parinmuodostus karkeloissa.
Yksi naisasiamestarimies voi sitouttaa itseensä lukuisia hyviä sinkku naisia. Se jos mikä on demonisoitavaa käytöstä. Tosin ei sellainen "double take" nainenkaan mitenkään prinsessa ruusunen ole, ajatella nyt kivan miehen treffien jälkeen suuntaa pikaiselle mestarimiehen asunnolle, groce.
Kirjastossa sentään koulujen jälkeen on kivoja naisia liikkeellä. Mutta todella säkenöivä olkoon mies joka muotineidin sieltä kykenee vonkaamaan.
"Missä te naiset oikein olette"
Pikemminkin jotain muuta itsenikin kohdalla. Kuuluuko naisen iskemiseen joutuminen muiden tuijottamaks? Harvemmin esim. kahvilassa, syömässä jne. yksin.
Ongelmani on se että en tahdo löytää naisen iskemiseen haluamaani omaa rauhaa. En ujostele naisia vaan yleisöä. Aiemmin toivoin löytäväni sitä kautta että pääsen tekemisiin kiinnostavan naisen kanssa jonka katseista huomaan olevan myös kiinnostunut minusta mutaa niin ei ole käynyt. Vuosittain pääsen tekemisiin vain muutaman uuden naisen kanssa. Ajan mukana olen myös huomannut että on epätodennäköistä löytää sattumalta.
Täytyykö naisten iskemisessä elää yleisön kanssa. Voitte naisetkin antaa neuvoa. Kannattaako naisia iskeä heidän ollessa yksin vai onko se heille pelottavaa. Toisaalta kaikki ketkä näen itselleni hyvässä paikassa, eivät sattumalta ole kiinnostavia. Ikääkin on jo kohta 27 joten yhä vaikeampi törmätä lähes samanikäiseen sinkkuun.
Neuvot on tervetulleita.
Yksin joutuminen vieraan miehen kanssa, joka vielä yrittää iskeä, on yleensä pelottavaa. Itse ainakin vältän visusti joutumasta tuntemattomien miesten kanssa yksin samaan suljettuun tilaan.
Jos et halua muita ihmisiä ympärillesi, keskity pokaamaan netissä (ok cupid on hyvä, vastaa kysymykseen ja lähesty korkealla matchausprosentilla olevia). Mutta ei livenäkään muut ihmset sun touhuja katsele.
Naiset haluaa aina jännämiehen kanssa samaa tilaan.
Mee töihin, sieltä voi löytyä rakkaus.
Lainaus:
"Yksin joutuminen vieraan miehen kanssa, joka vielä yrittää iskeä, on yleensä pelottavaa. Itse ainakin vältän visusti joutumasta tuntemattomien miesten kanssa yksin samaan suljettuun tilaan. "
Ymärrän harhaantuneesti ehkä toivomastani "omasta rauhasta". En aivan tarkoittanut suljettua paikkaa vaan ihan avointa missä voi olla ihmisiä, mutta ei vain lähettyvillä kuulemassa. Uskallatko yksin ollessasi vastata miehelle joka iskee muutoin avoimessa paikassa, mutta missä olet yksin ja loitommalla muita ihmisiä tai ei sitten ketään mutta kuitenkin avoimessa ja valoisassa?
Onko siis tuottavaa iskeä yksin olevaa naista sosiaalisessa paikassa (mm. kahvila) tai muaalla missä ihmiset näkee loitompaa? En vain uskalla siellä missä ihmisiä on kuulemassa.
Voisiko olla enää romanttisempaa paikkaa tulla isketksi, kuin kirjasto <3
Mut iskettiin häissä. Eivät olleet omat.
(Naurua)
Joe Bob, galaksin seksuaalinen valosapeli ei ole eläessään iskenyt naista itselleen. He ovat aina ehtineet ensin.
(Hihitystä)
Mun pitäisi kehitellä jokin fiktiivinen juttu, jossa jokin vetävän oloinen misu istuu aallonmurtajannokassa ja katselee horisonttiin.
Sitten mä voisin nousta siinä kohtaa pintaan.
(Reps)
Mä jotenkin rakastan naisia, joissa on eteeristä poissaolevuutta ja kykyä nähdä muualle kuin tähän kalkatukseen täällä.
(Hihitystä)
Minusta miehen kuuluu tehdä jotain ollakseen mies. Naisen ei tarvitse.
(Reps)
Eihän kukatkaan lennä mehiläisen perässä. Paitsi Joe Bobin tapauksessa.
Tämän vuoksi lievä piittaamattomuus on kauneuden aura.
(Naurua)
"Virallisissa kohtaamispaikoissa" on se ongelma että niistä tulee hyvin nopeasti yhden tai muutaman taitavan iskijä-miehen vakipaikka ja muut miehet jäävät nuolemaan näppejään. Yksi taitava mies voi muuttaa hyväntahtoisen "Jokainen saa tilaisuutensa" tyylisestä tutustumistarkoituksesta muotoon "Nainen, ota arpalippu jolla arvotaan natsaako juuri sinulla Joonaksen kanssa."
Puhun aivan omakohtaisesta kokemuksesta koska olen ollut itse se joka paskoi muutaman sosiaalisen ringin olemalla yksinkertaisesti laadullisesti parempi kuin muut läsnäolevat miehet ja käyttämällä tätä hyväkseni olemalla kiinnostunut/ottamalla kontaktia jokaiseen naiseen koska pystyin siihen - riippumatta siitä oliko nainen mielestä edes kumppanimatskua tai kiinnostuinko hänestä oikeasti; jos saalista on niin metsästäjä metsästää. Efektiivinen lopputulos oli sarja pettymyksiä naisille sekä miesten näkökulmasta kusipää-kiilaajan maine jota edelsi naisenkaataja-kulttisankarin viitta (joka sekin oli tosin liioittelua, vain hyödyllinen koska se passivoi muita miehiä koska he kokivat etteivät pystyneet toimimaan sellaisten naisten suhteen joilla tiedettiin olevan kanssani tekemistä).
Ironia tässä kaikessa on että ne jotka kaikkein kipeimmin tarvitsisisvat toimivaa tutustumis-formaattia kärsivät juuri siitä että tuollaisetkin tutustumismekanismit palvelevat kuitenkin parhaiten sellaisia joilla ei ole vaikeuksia tehdä kontakteja....