Täytän ensivuoden huhtikuussa 60 v, olen kysynyt pääsisinkö osaaika eläkkeelle, jos tulee kieltävä päätös niin ajattelin irtisanoa itseni (41 vuotta samassa työpaikassa ) niin kuinka pitkä karennssi siitä seuraa työttömyys päivärahan suhteen vai pääsenkö heti ansiosidonnaiselle.
Karenssi
joriitäää
6150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos itse irtisanoudut ilman pätevää syytä niin normaalisti karenssi on kolme kuukautta.
Onko esim.ammattiin vaikuttava sairaus sähköas.heikentynyt väriaisti pätevä syy.
Näin on.
Ansiosidonnaista saa tilille vasta neljän kuukauden jälkeen.
Etuuksien käsittelyaika on kuukausi.
no eise mitään mutta eihän 60 v pompoteta enää missään kurseilla, sama
Osa-aikaelkäke on huono ratkaisu, jää kerralla pois töistä.
90 päivän karenssi tulee mutta eipä tuolla suurta merkitystä ole kun on varautunut n. puolen vuoden paussiin tuloissa. Onhan säästöjä varmaan sullekkin kertynyt sen
verran, että ei se rahasta kiinni ole.
2013 alussa ei enää jaksoteta lomakorvausta eli ansiopäivärahaa tulee 90pv 7pv jälkeen. 1. rahat tulee vasta 4-5kk kuluttua irtisanoutumisesta riippun kassan jonoista. 2013 alussa myös työttömyyskorvaus hitusen nousee.
Mitään muuta rangaistusta ei tule ja irtisanoutumalla pääset eläkkeelle jo 62 vuotiaana ilman, että tehdään mitään varhennusvähennyksiä.
Mihinkään kyykytyksiin ei ole pakko suostua kun varmistat, että työnhakusuunnitelmaan ei laiteta muuta kuin etsii itsenäisesti oman alan kokopäivätyötä ja odottelet vaan eleäkepäiviä.
Rohkeasti vaan irtisanoudut, sitä päätöstä ei tarvitse katua..
Yks hailee jotku lyhyet karenssit. Joillakin ne kestää ikuisesti, eikä säästöjäkään ole.