Tutustuimme noin vuosi sitten kun aloitin uudessa työpaikassani. Hän oli mitä ihanin ja sydämellisin ihminen: hän oli herkkä ja avautui omista asioistaan ja kuunteli myös huoliani. Hän sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja ihanaksi. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja ystävyytemme oli jopa normaalia ystävyyttä syvempää. Kuvittelin löytäneeni sielunsisaren.
Sitten alkoi tulla esiin näitä outoja juttuja: hän antoi ymmärtää, että on työpaikallamme syrjitty ja toisilla on jokin salaliitto häntä vastaan. Hän on mustasukkainen minusta ja tekee kaikkensa, etten olisi tekemissä kenenkään muun kanssa mustamaalaamalla toisia kaiken aikaa ja korostamalla vainoharhaisesti kuinka hänestä puhutaan selän takana kokoajan p*skaa. Kauniilla puheillaan hän sai minut hakemaan vakinaista työpaikkaa ko. firmasta sijaisuuden päätyttyä. Puheet alkoivat kauniisti, jatkuivat selkeällä manipuloinnilla ja päättyivät raivareihin jos edes erehdyin harkitsemaan muita vaihtoehtoja. No, lopputulos kuitenkin on se, että hän sai minut uskomaan sen olevan minulle ainut oikea vaihtoehto ja me kun ollaan niin bestiksiä ja läheisiä enkä voi hylätä häntä sinne kamalien ihmisten keskelle.
Vaikka viime aikoina asiaa olen paljon miettinyt ja tiedostanut hänen käytöksensä olevan kieroutunutta, en silti pysty vaan ottamaan ja lähtemään. Hän vaan kerta toisensa jälkeen saa minut taivuteltua tahtoonsa pitelemällä minua kuin kukkaa kämmenellä, kuuntelemalla ja käyttäytymällä mitä ihanimmin. Tuntuu että kaikesta huolimatta olen jollain tapaa riippuvainen hänestä, ystävästä jolle olen avautunut yksityisasioistani . Vapaa-ajalla hän ei minuun ota yhteyttä, onhan hän jo saanut minut otteeseensa ja hänen ainut tarkoitusperänsä tuntuu olevan se, että olen hänen "omaisuuttaan" työpaikallamme missä viihdytän häntä, autan hänen töissään ja seison hänen rinnallaan. Jos itse soitan hänelle, hän saattaa hehkuttaa miten ihana juttu yhteydenottoni oli ja puhua minut taas pyörryksiin luvaten kaikkea - jonka sitten peruu myöhemmin viestillä. Onko kellään vastaavia kokemuksia ja kuinka tähän pitäisi suhtautua? En haluaisi uskoa että asia on näin, pääni on sekaisin ja sydäntäni raastaa etten pysty irrottautumaan ja hylkäämään häntä: onhan hän kuitenkin minua kohtaan niin ihana ja saanut myös minun sympatiani puolelleen, kuitenkin järjen ääni huutaa että pahempaa voi olla luvassa...
Sitten alkoi tulla esiin näitä outoja juttuja: hän antoi ymmärtää, että on työpaikallamme syrjitty ja toisilla on jokin salaliitto häntä vastaan. Hän on mustasukkainen minusta ja tekee kaikkensa, etten olisi tekemissä kenenkään muun kanssa mustamaalaamalla toisia kaiken aikaa ja korostamalla vainoharhaisesti kuinka hänestä puhutaan selän takana kokoajan p*skaa. Kauniilla puheillaan hän sai minut hakemaan vakinaista työpaikkaa ko. firmasta sijaisuuden päätyttyä. Puheet alkoivat kauniisti, jatkuivat selkeällä manipuloinnilla ja päättyivät raivareihin jos edes erehdyin harkitsemaan muita vaihtoehtoja. No, lopputulos kuitenkin on se, että hän sai minut uskomaan sen olevan minulle ainut oikea vaihtoehto ja me kun ollaan niin bestiksiä ja läheisiä enkä voi hylätä häntä sinne kamalien ihmisten keskelle.
Vaikka viime aikoina asiaa olen paljon miettinyt ja tiedostanut hänen käytöksensä olevan kieroutunutta, en silti pysty vaan ottamaan ja lähtemään. Hän vaan kerta toisensa jälkeen saa minut taivuteltua tahtoonsa pitelemällä minua kuin kukkaa kämmenellä, kuuntelemalla ja käyttäytymällä mitä ihanimmin. Tuntuu että kaikesta huolimatta olen jollain tapaa riippuvainen hänestä, ystävästä jolle olen avautunut yksityisasioistani . Vapaa-ajalla hän ei minuun ota yhteyttä, onhan hän jo saanut minut otteeseensa ja hänen ainut tarkoitusperänsä tuntuu olevan se, että olen hänen "omaisuuttaan" työpaikallamme missä viihdytän häntä, autan hänen töissään ja seison hänen rinnallaan. Jos itse soitan hänelle, hän saattaa hehkuttaa miten ihana juttu yhteydenottoni oli ja puhua minut taas pyörryksiin luvaten kaikkea - jonka sitten peruu myöhemmin viestillä. Onko kellään vastaavia kokemuksia ja kuinka tähän pitäisi suhtautua? En haluaisi uskoa että asia on näin, pääni on sekaisin ja sydäntäni raastaa etten pysty irrottautumaan ja hylkäämään häntä: onhan hän kuitenkin minua kohtaan niin ihana ja saanut myös minun sympatiani puolelleen, kuitenkin järjen ääni huutaa että pahempaa voi olla luvassa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi hän olisi narsisti? En löytänyt tuosta selkeitä narsistin piirteitä. Onko hän hyvin vallanhimoinen ja häikäilemätön, lipevä, koko ajan äänessä, mielestään aina oikeassa, suuttuu nopeasti, ei hallitse raivokohtauksiaan, suhtautuu muihin alentuvasti ja manipuloi ja valehtelee? Nämä olisivat narsistille sopivia piiretitä.
Kaikki outo käytös ei ole narsismia. Persoonallisuushäiriöiden kirjo on laaja, esimerkiksi huomiohakuinen persoonallisuushäiriö tai toisia kahdehtiva ja ihaileva rajatilapersoona.
Narsisti onnistuu verbaalisilla lahjoillaan ja hyvillä näyttelijänlahjoillaan esittämään aluksi oikeaa sydänsytävää, kuuntelee ja "ymmärtää", teillä on paljon yhteistä ja hän saa sympatiasi puolelleen olemalla itse elämän kolhima säälittävä raukka. Välillenne syntyy molemminpuoleinen riippuvuussuhde. Myöhemmin hän alkaa alistaa sinua, hän vaatii asioita etkä edes tajua että olet hänen otteessaan. Narsisti yrittää eristää sinut muista ihmissuhteistasi ja voi tehdä elämästäsi täyttä helvettiä. Kuvauksesi kuulostaa harmillisen tutulta, juokse kun vielä voit
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Tai siis ei samanlainen tilanne, vaan samanlainen ystävä. Olen tuntenut hänet pienestä asti, kohta 15 vuotta. Nyt olemme parikymppisiä ja vaikka hän käyttäytyy todella törkeästi minua kohtaan, en osaa irrottautua hänestä. Tuntuu just samalta, kuin susta, että ihan kuin olisin jotenkin hänestä riippuvainen! Meillä on tosi monesti riitoja, koska hän on tottunut pienestä asti saamaan kaiken ja asioiden pitää myös mennä juuri niin kuin hän haluaa. Ja jos ei mene niin siitäkös sota syttyy.
Esimerkkinä voisin kertoa tapauksen, joka sattui ihan pari päivää sitten. Olimme sopineet, että hän tuo kotiavaimensa minulle, koska hän itse oli lähdössä viikonlopuksi reissuun ja kukas muukaan, kuin minä hoidan hänen kissaansa sillä aikaa. Hänen piti tuoda avaimet mulle aamulla, mutta ei jostain syystä tuonut ja jätti vielä ilmoittamatta koko asiasta. Päivällä sitten tiedustelin, että milloin tuo avaimet niin sanoi, ettei kerkeä tuoda, että mun pitäis mennä hakemaan ne juna-asemalta, jonne hän menee puolta tuntia ennen junan lähtöä. Meillä on kilometri välimatkaa ja hän "pakottaa" minut lähtemään asemalle, joka taas on 7 kilometrin päässä kodeistamme. Sanoin että ei onnistu, koska ei ole mun velvollisuus tulla hakemaan avaimia mistään (varsinkaan niin kaukaa, koska pyörällä piti mennä). Sanoin myös, ettei hän ollut edes kysynyt VOINKO hoitaa kissaa vaan automaattisesti olettanut, että hoidan, joten sitä suuremmalla syyllä hänen pitää avaimet mulle toimittaa. Siinä sitten tunnin ajan väännettiin asiasta, että miten saan avaimet, mutta en tiedä, että mikä vittu siinä on, mutta loppujen lopuksi se olin minä, joka ajoin räntäsateessa pyörällä 7km, että saan neidiltä ne helvetin avaimet. Ja sitten vielä takaisin kotiin samat 7km.
Ja tämä ei tosiaan siis ollut mikään ensimmäinen kerta ja halusin siis vain kertoa, että vaikka jollakin tasolla vihaan häntä ja pidän häntä maailman itsekkäimpänä ihmisenä, niin silti hän saa AINA tahtonsa läpi, enkä edes tiedä miksi. Ja olen päättänyt 15 vuotisen ystävyytemme aikana satoja kertoja, että seuraavalla kerralla en anna periksi, niin silti aina olen antanut. En tiedä onko vika sitten minussa vai missä... Mutta nyt ihan oikeesti! Ens kerralla en varmasti anna periksi! EN EN EN EN EN EN EN EN !!
No, varma en ole onko narsisti vai mikä mutta btw käytös on alkanut vaikuttaa häiriintyneeltä.
Mutta kiva huomata, etten ole asian kanssa yksin. Alkuun hän oli mitä ihanin mutta tilanne on mennyt vaan kokoajan huonompaan ja huonompaan suuntaan, olen miettinyt onko sitä ihmistä edes oikeasti olemassa johon aluksi luulin tutustuneeni. Olin kuitenkin ihan haltioissani ja kuvittelin löytäneeni sielunsiskon. Ehkä tässä onkin vaikeaa myönt'ää itselleen, että kuoren alta on paljastumassa manipuloiva noita... Ja voisin hyvin kuvitella hänen tekevän jotain vastaavaa kun tuo sinun ystäväsi Sigri. Me ei tosin olla tunnettu noin kauaa eikä hän ole ehkä ihan yhtä röyhkeäksi heittäytynyt, mutta on jotain pienempiä asioita ja jotenkin hän vain sen tekee, että lopputulos aina on se että minä kiltisti teen juuri niinkuin hän on käskenyt. Kai se on joku kierre, että kun hän aina kuitenkin onnistuu muuttumaan silmissäni enkeliksi joka on ihana ja ymmärtää niin sitten huomaan vasta jälkeenpäin miten taas hän sai minut tanssimaan jossain asiassa pillinsä mukaan. Esim. tämä työpaikka-asia. Jälkeenpäin vaan mietin hainko oikeasti vakituista työtä hänen painostuksensa takia, joo kyllä vaan. Eniten kuitenkin ahdistaa tämä että oln kahden tulen välissä: ystäväni tuntuu kuitenkin tärkeältä, tai en tiedä miltä, mutta jostain syystä kuitenkaan en voisi "hylätä" häntä, seurakset olisivat varmasti katastrofaaliset. Mutta kuitenkin taas ahdistaa, että muiden kanssa jutellessani tunnen syyllisyyttä (TURHAAN!) vain siksi, että tämä ystäväni ei halua minun olevan heidän kanssa missään tekemisissä. :/ Jos olen muiden kanssa hän suuttuu, jos taas en, muut ihmettelevät sitä.
Olisin itse ainakin vähän varuillani... niitä ihmisiä on joille joku saattaa olla pakkomielle, ne ei halua jakaa ko. ihmistä muiden kanssa, pelkää menetystä..
Se on ihan normaalia että ihmisillä on monta ystävää, ja ethän sinä voi uhrata muita ystäviä hänen takia? Ja jos siinä on perää että muut työtoverit häntä haukuvat, niin syytön sinä siihen olet.
"Olisin itse ainakin vähän varuillani... niitä ihmisiä on joille joku saattaa olla pakkomielle, ne ei halua jakaa ko. ihmistä muiden kanssa, pelkää menetystä..
Se on ihan normaalia että ihmisillä on monta ystävää, ja ethän sinä voi uhrata muita ystäviä hänen takia? Ja jos siinä on perää että muut työtoverit häntä haukuvat, niin syytön sinä siihen olet."
Olet oikeassa. Kun olen alkanut kuunnella järjen ääntäni ja tarkastella asioita vähän toisessa valossa olen tajunnut olevani tunteen mukaan menevä hyväuskoinen hölmö... Alkuun hän oli niin ihana ja tuntui, että hän on selvästi sielunsiskoni, onhan meillä niin paljon yhteistä... Mutta nyt kun käytös on muuttunut omistushaluiseksi, manipuloivaksi ja muutenkin oudoksi, tuntuu että minua on käytetty vain hyväksi, tästä on aito ystävyys kaukana enkä edes oikeen tiedä mitä hän minusta haluaa. :/ Sitä on vaan vaikea itselleen myöntää ja kamalalta tuntuu kun realisoituu, että ihminen joka teki aluksi suuren vaikutuksen, jolle kerroin kipeistäkin asioista ja välillämme tuntui vallitsevan molemminpuoleinen luottamus, onkin vain täys feikki...