Asuin kaksi vuotta minua nuoremman miehen kanssa vuoden tai hiukan yli. Seurustelimme yli puolitoista vuotta. Ensimmäinen puoli vuotta meni täysin vaalenpunaisissa laseissa. Hän oli ihana, huomaavainen, kiltti, komea, hieman ujo, mutta pystyi kuitenkin kanssani keskustelemaan kaikesta. Hänellä ei ollut yli kuukauden kestäviä aiempia suhteita. Hän oli kokematon myös seksissä. Olin kärsivällinen. Ymmärsin, että se vaatii harjoitusta. Olin rakastunut! Olin niin hänen pauloissa. Aina kun hän tuli kotiin lin onnellinen. Hän lupasi tehdä minut onnelliseksi. Halusimme olla aina ja ikuisesti yhdessä. Kerrankin olin jonkun niin kiltin ja huomaavaisen miehen kanssa.
Uutenavuotena ongelmamme alkoivat. Hän alkoi suuttua ihan mitättömistä asioista ja etsi minun sanomisista usein piiloviestejä. Kerroin hänelle, että tiedät että olen suorapuheineb. Sanomisissani ei ollut mitään ilkeitä piiloviestejä. Kaikki alkoi mennä pieleen. Sitten koitti se päivä, kun hän raivosui minulle taas jostakin ja yritin taas vaan rauhoitella häntä ja kertoa etten ollut taaskaan tarkoittanut mitään pahaa, mutta hän kävi minuun käsksi js potki minua kun makasin lattialla. Pelästyin ja suojelin päätäni. Tajuni meni. Annoin hänelle sen anteeksi. Järkeilin, että itsepuolustuksekseni olin raapinut ja purrut häntä verille, mutta siihen sain lisää potkuja kylkiini. Oli mustelmilla. Mutta silti rakastin häntä. Luulin, että se oli vain joku outo raivokohtaus.
Niitä alkoikin tulla lisää. Erosimme ja palasimme taas yhteen. Emme tulleet enää niin hyvin toimeen. Alamäki vaan jatkui. Silloin kun li hyviä päiviä ne olivat ihania! Ne olivat kuin sadusta. Sitten huomasin, ettei hän enää omasta aloitteestaan sano rakastavansa minua. Pelästyin ja otin asian puheeksi. Hän sanoi kuitenkin minulle takaisin rakastavansa. Unohdin asian. Välillä riitojen aikoina hän alkoi haukkumaan minua huoraksi yhä enemmän. Syytä ei todellakaan ollut. Olin ollut uskollinen. Kerran heräsin yöllä, kun hän luki tekstiviestejäni puhelimestani. En kertonut hänellä, että tiesin. Jatkoimme eteenpäin.
Sitten koitti se päivä, kun hän taas kävi minuun käsiksi taas ilman mitään järkevää syytä. Kysyin vain, että aikoiko hän olla kaverillaan loppuillsn, kun hän teki lähtöä. Alkoi huorittelu ja lutkittelu. Minun pinnani paloi. En enää voinut olla rauhallinen. Käskin häntä painumaan hemmettiin koditani ja olla palaamatta. Suutuin todella paljon. Hänkin oli raivoissaan. Ei ensin tajunnut, että olen tosissani. Sitten pakkasi ja lähti.
Nyt olen ihan rikki. Vihaan asua tässä samassa asunnossa, missä asuimme hänen kanssaan. Myöhemmin juttelimme hyvässä hengessä ja päätimme olla rauhassa toisiltamme jonkin aikaa ja sitten puhuisimme lisää. Juttelimme viime viikolla ja hän sanoi ettei hslya seurustella edes niin, että asuisimme samalla erillämme. Olin nujerrettu. Se juttelu oli ainoa toivoni. Rakastan häntä niin paljon, että minuun sattuu. En halua ketään muuta. Vain hänet. En pysty kuvittelemaan tulevaisuutta ilman häntä. En halua mennä nukkumaan yksin kylmään sänkyyn ilman häntä...
Kun näimme jutellaaksemme hän tuli luokseni entiseen kotiinsa. Juttelimme ja sen jälkeen atsoimme yhdessä leffaa. En pystybyt keskittymään elokuvaan. Halusin halata häntä, mennä hänen syliin, olla lähellä ja suudella. Hän vain makasi siinä. Sitten kun leffassa tuli pelottava kohta otinhäntä käsivarresta kiinni. Hetken päästä liu'utin käteni hänen sormien lomaan. Hä puristi kättäni ja niin katsoimme leffan loppuun. Mitä minun pitäisi nyt ajatella? Myöhemmin halasimme ja pyysin häntä jäämään vielä hetkeksu. En halunnut jäädä yksin, mutta hänen oli mentävä. En ymmärrä miksihän piti kädestäni, miksi halasi ellei halua enää mitään. Olen nyt nii hämmentynyt. En tiedä mitä tehdä nyt. Tahdon hänet taas itselleni. Muut miehet ällöttävät minua. Olen kuukaudessa nyt eron jälkeen laihtunut jo 10kg. Ehkä toivon hänen palaavan, jos laihdun. En tiedä. Joka ilta on piinaava....nyt toivoisin asiallisia kommenteja ulkopuolisin silmin. Olen niin huonona ja kuolen pian ikävään. Tuntuu kuin lisin taas lemmenkipeä kokematon teini, vaiika en le pitkään pitkään aikaan ollut sen ikäinen..
Uutenavuotena ongelmamme alkoivat. Hän alkoi suuttua ihan mitättömistä asioista ja etsi minun sanomisista usein piiloviestejä. Kerroin hänelle, että tiedät että olen suorapuheineb. Sanomisissani ei ollut mitään ilkeitä piiloviestejä. Kaikki alkoi mennä pieleen. Sitten koitti se päivä, kun hän raivosui minulle taas jostakin ja yritin taas vaan rauhoitella häntä ja kertoa etten ollut taaskaan tarkoittanut mitään pahaa, mutta hän kävi minuun käsksi js potki minua kun makasin lattialla. Pelästyin ja suojelin päätäni. Tajuni meni. Annoin hänelle sen anteeksi. Järkeilin, että itsepuolustuksekseni olin raapinut ja purrut häntä verille, mutta siihen sain lisää potkuja kylkiini. Oli mustelmilla. Mutta silti rakastin häntä. Luulin, että se oli vain joku outo raivokohtaus.
Niitä alkoikin tulla lisää. Erosimme ja palasimme taas yhteen. Emme tulleet enää niin hyvin toimeen. Alamäki vaan jatkui. Silloin kun li hyviä päiviä ne olivat ihania! Ne olivat kuin sadusta. Sitten huomasin, ettei hän enää omasta aloitteestaan sano rakastavansa minua. Pelästyin ja otin asian puheeksi. Hän sanoi kuitenkin minulle takaisin rakastavansa. Unohdin asian. Välillä riitojen aikoina hän alkoi haukkumaan minua huoraksi yhä enemmän. Syytä ei todellakaan ollut. Olin ollut uskollinen. Kerran heräsin yöllä, kun hän luki tekstiviestejäni puhelimestani. En kertonut hänellä, että tiesin. Jatkoimme eteenpäin.
Sitten koitti se päivä, kun hän taas kävi minuun käsiksi taas ilman mitään järkevää syytä. Kysyin vain, että aikoiko hän olla kaverillaan loppuillsn, kun hän teki lähtöä. Alkoi huorittelu ja lutkittelu. Minun pinnani paloi. En enää voinut olla rauhallinen. Käskin häntä painumaan hemmettiin koditani ja olla palaamatta. Suutuin todella paljon. Hänkin oli raivoissaan. Ei ensin tajunnut, että olen tosissani. Sitten pakkasi ja lähti.
Nyt olen ihan rikki. Vihaan asua tässä samassa asunnossa, missä asuimme hänen kanssaan. Myöhemmin juttelimme hyvässä hengessä ja päätimme olla rauhassa toisiltamme jonkin aikaa ja sitten puhuisimme lisää. Juttelimme viime viikolla ja hän sanoi ettei hslya seurustella edes niin, että asuisimme samalla erillämme. Olin nujerrettu. Se juttelu oli ainoa toivoni. Rakastan häntä niin paljon, että minuun sattuu. En halua ketään muuta. Vain hänet. En pysty kuvittelemaan tulevaisuutta ilman häntä. En halua mennä nukkumaan yksin kylmään sänkyyn ilman häntä...
Kun näimme jutellaaksemme hän tuli luokseni entiseen kotiinsa. Juttelimme ja sen jälkeen atsoimme yhdessä leffaa. En pystybyt keskittymään elokuvaan. Halusin halata häntä, mennä hänen syliin, olla lähellä ja suudella. Hän vain makasi siinä. Sitten kun leffassa tuli pelottava kohta otinhäntä käsivarresta kiinni. Hetken päästä liu'utin käteni hänen sormien lomaan. Hä puristi kättäni ja niin katsoimme leffan loppuun. Mitä minun pitäisi nyt ajatella? Myöhemmin halasimme ja pyysin häntä jäämään vielä hetkeksu. En halunnut jäädä yksin, mutta hänen oli mentävä. En ymmärrä miksihän piti kädestäni, miksi halasi ellei halua enää mitään. Olen nyt nii hämmentynyt. En tiedä mitä tehdä nyt. Tahdon hänet taas itselleni. Muut miehet ällöttävät minua. Olen kuukaudessa nyt eron jälkeen laihtunut jo 10kg. Ehkä toivon hänen palaavan, jos laihdun. En tiedä. Joka ilta on piinaava....nyt toivoisin asiallisia kommenteja ulkopuolisin silmin. Olen niin huonona ja kuolen pian ikävään. Tuntuu kuin lisin taas lemmenkipeä kokematon teini, vaiika en le pitkään pitkään aikaan ollut sen ikäinen..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Luepas nuo kohdat, jotka mainitsit tekstissäsi!! Mieti tarkkaan sen jälkeen, käyttäytyykö kunnollinen rakastava mies niin, että nainen kokee tälläista?
-hän kävi minuun käsiksi ja potki minua kun makasin lattialla.
-tajuni meni.
-järkeilin, että itsepuolustuksekseni olin raapinut ja purrut häntä verille, mutta siihen sain lisää potkuja kylkiini.
-alkoi huorittelu ja lutkittelu.
Mites on??????
"Tahdon hänet taas itselleni."
Eli haluat tulla taas pieksetyksikö?!!
"Olen niin huonona ja kuolen pian ikävään."
Siltä tuntuu, kun sydän särkyy, mut ei, ei siihen kuole....
Jatka hyvä ihminen elämääsi. Muuta uuteen asuntoon ja etsi vierellesi kumppani, joka on ihana, huomaavainen ja kiltti vielä vuosienki päästä!
HUH,HUH...SELVÄ NARSISTI ÄIJÄ. PYSY HYVÄ IHMINEN EROSSA TUOLLAISESTA OTUKSESTA.TOI ,ETTÄ SYYTTEELEE, HAUKKUU, LYÖ ON JO HÄLYYTTÄVÄÄ. KUKAAN EI ANSAITSE TUOLLASTA KOHTELUA. JA JOS RAKASTAA , NIIN EI SITÄ RAKASTAAN LYÖDÄ JA HAUKUTA HUORAKSI YM. MULLE RIITTI KERTA, KUN KÄVI KIINNI. KUN ,LOPPUU SANAT NIIN SITTE KÄYDÄÄN LYÖMÄÄN. kOVA ON MINULLAKIN OLLUT TAISTELU TUNTEITTENI KANSSA., KOSKA RAKASTIN MYÖS HÄNTÄ, MUTTA JÄRKI SANOI ,ETTÄ LÄHDE POIS. OLEN NYT OLLUT PUOLI VUPOTTA YKSIN JA OLEN ONNELLINEN NÄIN. NEUVON SINUA:MIES JOKA LYÖ KERRAN LYÖ UUDESTAAN. ONNEA UUTEEN ELÄMÄÄSI
Kyseisellä miehellä on edessään pitkä ja kivinen tie. Hän on sisältä hajalla ja tarvitsee tasapainoa ja itsensä löytämistä. Teet vain hallaa palaamalla yhteen nyt hänen kanssaan. Hänen on käytävä läpi ankarat itsetutkiskelut ja löydettävä valo tuosta synkästä metsästä. Hän on rikki ja toivottavasti saa koottua sielunsa sirpaleista vielä ehjän kokonaisuuden.
Sinä et ole hajalla etkä ole eksynyt piemeään. Älä katkeroidu vaan pidä kiinni itsestäsi ja omasta arvostasi. Sinä olet ainutlaatuinen ihminen, jonka elämään kuuluu ainutlaatuisia kokemuksia. Katso sydemeesi ja löydä sieltä se ihminen, joka ansaitsee tasapainon ja, jonka elämään kuuluu paljon muutakin kuin parisuhde. Rakasta itseäsi. Se suojelee haurasta ihmistä, jonka tehtävä on sukeltaa elmään ja sen vaaroihin ilman muuta suojaa.
Näen teissä kaksi valoisaa persoonaa, joista vain toinen on eksynyt ja vailla suuntaa tällä hetkellä. Aika kyllä hoitaa haavat ja toivottavasti teistä molemmat löytää sen valon, joka jokaiselle kuuluu. Vuosien kuluttua te molemmat katsotte omilla tahoillanne samaa tähtitaivasta ja ymmärrätte, että näin asioiden kuuluikin mennä. Nämä kamppailut ovat vaipuneet muistojen maahan, ja edessänne on uudet taistelut. Silloin pitää muistaa vain, että onnellisuus on pienissä hetkissä ja, että rakkaus omaan itseensä antaa tarvittavan voiman ja suojan edetä näissä elämän taisteluissa.
Kiitos paljon viesteistänne. En voi sille mitään, että ikävöin häntä. Meidän niitä ihania hetkiä. En tietenkään halua kenenkään käyttävän minuun väkivaltaa. Tahdon ne ruusuisimmat ajat takaisin. Takaisin sen miehen johon rakastuin. En sitä hirviötä, joka hänestä tuli suhteen myötä. Voiko olla niin, että minä tein hänestä sellaisen? Kyselin välillä hänen mukaan ihan tyhmiä. :( Olin kuulemma myös itsekäs jne. :/ Siihen en ihan usko. Yritin kaikkeni: tein ruuat, siivosin, hoidin eläimet ja muutenkin koko huushollin, että hänellä olisi helpompaa.
Voiko kuitenkin olla, että tahtoamattani raivostutin häntä? Haluaisin yrittää vielä, mutta niin että hän menisi vihanhallintakursseille. Onnistuuko sellainen? Onko kenelläkään tietoa? Toinen asia taas on se miten saan hänet takaisin...apua kaivataan. Valitettavasti...
Miksi et kokisi niitä ihania hetkiä nyt itseksesi? On totta, että ihminen on onnellisimmillaan parisuhteessa, mutta sellaisen parisuhteen taustalla on kyky nauttia itsestään. Jos elämä ei onnistu yksin ja pelkää yksinäisyyttä, sen pohjalta on vaikea rakentaa suhdetta. Itse antaisin nyt molemmille aikaa kasvaa ja oppia vielä kerran lisää elämää. Toki, jos mies tuntuu oppineen läksynsä ja on valmis yrittämään yhteistä matkaa, niin silloinhan pitää yrittää ja sukeltaa pää edelle. Vaikka sitten kiveen. Sellaista se elämä tuppaa olemaan.
Mulla on ollut tositositosi samanlainen kokemus. Ainut vaan, että uhkailut oli sanallisia sekä mua että itseään kohtaan. Jos teki jotain, teki itselleen. En tiedä oliko se sitten se, mikä antoi mulle voimaa sanoa, että me ei voida enää olla yhdessä. Kun näin mitä teki itselleen. Tiesin, ettei se voi jatkua.
Näen sitä tosi paljon, kun en ole muuttanut meidän vanhasta asunnosta. Aluksi oli aika vaikeaa, mutta nyt me ollaan jo ihan kavereita. Se on ihan rauhallisesti pyytänyt anteeksi kaikesta ja molemmat tiedetään, että meidän on parempi kavereina. Tuntuu, että sekin on onnellinen, että pystyin viheltämään meidän pelin poikki ennen mitään tosi kamalaa. Pysy siinä eropäätöksessä ja tavoittele mieluummin ystävyyttä. Itselle se oli varmaan paras ratkaisu, minkä oon tehnyt. Molempien kannalta. Nyt kummallakin on mahdollisuus löytää se itselle paras suhde.
Meillä on joukko yhteisiä kavereita. Se hieman harmittaa toisaalta. En tiedä pystynkö olemaan pelkkä kaveri. Osaan jo aavistaa kuinka paskalta tuntuisi nähdä sitä toisen kanssa. Se leffailta osoitti sen, että hänkin haluaa kenties jotain vielä, vaikka sanoikin ettei halua seurustella. Saa noista nyt selvää. Sanoo ettei halua, mutta pitää kädestä kiinni ja halaa. Mitä se tarkoittaa?
Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa? Miksi ei voi vain rakastaa ja saada suhde toimimaan vaikka olisi mikä? En vaan pysty tähän...tunnen olevani ihan pohjalla. Meidän piti taas nähdä viime lauantaina, mutta peruin sen samana päivänä. En vaan pystynyt. Hetkellisesti tuntuu ihan ookoolta, mutta sitten taas koko maailmani menee säpäleiksi. Vihaan sydänsuruja! Haluan vielä yrittää, mutta miten oikein saan hänet ymmärtämään, että meillä oli niin paljon niitä hyviäkin hetkiä...
Toivoisin, että joku vastaisi minulle vielä. Olen niin täynnä jo tätä kaikkea. En vaan tiedä mitä pitäisi tässä enää tehdä. :(
Ei sinun tilanne miksikään muutu, vaikka saisit sata vastausta ja mielipidettä. Itse sinun pitää tehdä päätöksesi. Ei pahalla....
Sydän auki kohti maailman kauneutta. Ei omaa elämää voi rakentaa toisen varaan. Oma elämä pitää elää itse eikä kenenkään kautta. Vaikutat herkältä ihmiseltä. Se on hyvä, mutta tekee sinusta alttiin haavoille ja elämän iskuille. Jos ei mies kaipaa koko sydämestään sinua ja kärsi jokaikinen yö ikävästä, hän ei ole sinulle kyllin hyvä. Ei se oikea. Olet rakas, ihana enkeli. Muista se, ja pidä sydämessäsi.
Kiitos paljon vastauksistanne. Emme ole nyt enää nähneet. Nyt tämä tuntuu jo karvan verran helpommalta. En haluaisi olla riippuvainen jostakin ihmisestä. Saati sitten miehestä. Yritän nyt kovasti porskuttaa eteenpän taakse katsomatta.