Suomalainen sinkku on mielestäni kuin Paavo Väyrynen.
Minusta on melkoisen hölmöä, että sukupuolten välistä vuorovaikuttamista värittää lähes alitajuinen arvokkuuden mittaaminen. Seikkojen itseisarvoinen merkitys saattaa jäädä taka-alalle, ja ihmiset keskittyä pelkästään siihen, mitä ne kertovat jomman kumman osa puolen arvokkuudesta. Melko höperöä sellainen ylpeys.
Tietysti ihmiset haluavat myös arvostusta kumppaneiltaan, ja tämä on syytä eroittaa erilliseksi asiaksi. Tästä saattaa syntyä myös sellaisia ristiriitoja, että kun joku ei näytä millään kiinnostuvan tai arvostavan, niin silloin kuvittelee muuttuvansa arvokkaammaksi, jos jotenkin onnistuu voittamaan tämän kiinnostuksen tai arvostuksen itselleen. Mutta asia on vieläkin monisyisempi. Mitä se arvostus ja arvokkuus edes on, jos ei muiden ihmisten taipumusta arvostaa? Sehän on ainakin selvästi eri asia kuin itsensä arvostaminen? Vai onko niin että yleisesti ihmiset tarvitsevat muiden ihmisten arvostusta, jotta voisivat arvostaa itseänsä
Silloin kun pinnallisten illuusioiden ylläpitämisestä tulee itsetarkoitus, mielestäni voi asiaa käsitellä eräänlaisena narsismin muotona. (konsensus käsittää narsismin sellaiseksi paheksunnan aloittavaksi lähtölaukaukseksi) Ihmisten todelliset mielihalut, tarpeet tai onnellisuus jäävät irrationaalisten ristiriitojen varjoon - ihminen haluaa vaikuttaa arvokkaalta, silläkin hinnalla, että jää onnettomaksi.
Onko sinullakin toiveissa Keisarin uusi parisuhde?
Minusta on melkoisen hölmöä, että sukupuolten välistä vuorovaikuttamista värittää lähes alitajuinen arvokkuuden mittaaminen. Seikkojen itseisarvoinen merkitys saattaa jäädä taka-alalle, ja ihmiset keskittyä pelkästään siihen, mitä ne kertovat jomman kumman osa puolen arvokkuudesta. Melko höperöä sellainen ylpeys.
Tietysti ihmiset haluavat myös arvostusta kumppaneiltaan, ja tämä on syytä eroittaa erilliseksi asiaksi. Tästä saattaa syntyä myös sellaisia ristiriitoja, että kun joku ei näytä millään kiinnostuvan tai arvostavan, niin silloin kuvittelee muuttuvansa arvokkaammaksi, jos jotenkin onnistuu voittamaan tämän kiinnostuksen tai arvostuksen itselleen. Mutta asia on vieläkin monisyisempi. Mitä se arvostus ja arvokkuus edes on, jos ei muiden ihmisten taipumusta arvostaa? Sehän on ainakin selvästi eri asia kuin itsensä arvostaminen? Vai onko niin että yleisesti ihmiset tarvitsevat muiden ihmisten arvostusta, jotta voisivat arvostaa itseänsä
Silloin kun pinnallisten illuusioiden ylläpitämisestä tulee itsetarkoitus, mielestäni voi asiaa käsitellä eräänlaisena narsismin muotona. (konsensus käsittää narsismin sellaiseksi paheksunnan aloittavaksi lähtölaukaukseksi) Ihmisten todelliset mielihalut, tarpeet tai onnellisuus jäävät irrationaalisten ristiriitojen varjoon - ihminen haluaa vaikuttaa arvokkaalta, silläkin hinnalla, että jää onnettomaksi.
Onko sinullakin toiveissa Keisarin uusi parisuhde?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Naiset on siis tehny syntiä ja saa sielulleen rauhan vasta kun kilautat aneet niitten kirstuun? Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta :)