Vaikea äiti

En saata ymmärtää äitiäni. Hän tuomitsee uuden ihmissuhteeni. Edellisenkin tuhosi. Aina hän löytää naisistani vikaa ja puutteita. Vielä uhkasi , että ei auta minua ahdingossa. Sitten sanoo, että kaikki nauravat minulle.
24396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

No, mulla on tuollainen isä, jolle ei mun naismaku kelpaa. Enpä ole sitten valtavasti ukon kanssa tekemisissä ollut, aivan sama jos ei osaa käyttäytyä niin olkoon sitten yksin.

Äänestä

Veikkaan, että äitisi on jonkin asteen narsisti. Arvostelu, vähättely ja uhkailu kuulostaa tutulle. Lue määritelmä ja katso tunnistatko hänet siitä tai osasta tekstiä. Jos tunnistat niin olen pahoillani, koska äitisi ei muutu. Se on häiriö luonteessa, joten siitä ei parane.

Äänestä
  • Juuri tuollainen. Ensin äiti esitti teatteriesityksen. Ei ollut edes kiitollinen saamastaan lahjasta, jonka naiseni osti. Seuraavana päivänä haukkui minut pystyyn.

    Äänestä

  • Surl. kirjoitti:

    Juuri tuollainen. Ensin äiti esitti teatteriesityksen. Ei ollut edes kiitollinen saamastaan lahjasta, jonka naiseni osti. Seuraavana päivänä haukkui minut pystyyn.

    Miksi äiti voi olla onnellinen poikansa onnesta? Ennen tutustumista yritin itsemurhaa. Kun löysin vihdoin rakkaan, niin äiti tuomitsee.

    Äänestä

Hiivatinko vertaa tuosta piittaat?! Ei se kuulu äidillesi eikä kenellekään muulle.

Omat vanhempani eivät hyväksyneet nykyistä vaimoani missään vaiheessa.
Jopa hyvin käyttäytyvät ja menestyneet öapsemme olivat heidän silmissään epähenkilöitä.

Vaimoni olemuksessa ja käytöksessä ei ole moitteen sijaa mutta pelkkä kansakoulupohja teki vaimostani kelvottoman.

Panin pelin poikki vanhempieni suuntaan.

Äänestä

Kun mies alkaa seurustella, äiti ja nainen kamppailevat miehen sielusta. Kypsä äiti ymmärtää väistyä sivuun, mutta harmillisen iso vähemmistö äideistä ei osaa sitä tehdä.

Miehen tehtävä on irrottautua äidistään ja omistautua naiselleen. Moni äiti panee kampoihin, ja tässä miehen pitää osoittaa vahvuutensa.

Vaikeus on tietysti siinä, että äiti on ollut vuosikymmenet poikansa tuki ja turva. Hän on kutonut aukottoman seitin poikansa sielun ympärille. Poika ei tajua, että äidin suhtautuminen ei ole rakkautta vaan omistushalua. Äiti rakastaa itseään eikä poikaansa. Hän haluaa pitää pojan avulla loitolla yksinäisyyttä ja elämän tyhjyyttä.

Pojan pitää tunnistaa henkinen kiristys ja irrottautua tilanteesta. Itkukohtaukset ja itsetuhoiset purkaukset pitää ystävällisesti mutta päättäväisesti jättää huomiotta.

Äänestä
  • Ja pyh, sairaan ihmisen (äidin) toimintaa. Ei tuommoinen omistaminen ole tervettä tai normaalia. Terve ja normaali äiti osaa antaa lapsensa kasvaa aikuiseksi ja irroittaa otteensa lapsestaan. Normaali ja terve äiti on vain onnellinen silloin kun näkee lapsensa olevan onnellinen. Äidin ja lapsen suhde ei katkea koskaan ihmisen eläessä eikä pidäkään mutta lapsensa elämää hän ei muuten ala sotkemaan ja kontrolloimaan. Jokin on vinossa tuollaisen äitimuorin päässä kun ei ymmärrä että jokainen aikuinen vastaa itsestään ja muut voi vain ihastella tai voivotella vierestä, äiti mukaanlukien.

    Oma mutsini ei ole koskaan arvostellut tai ottanut sen syvemmin kantaa mun ihmissuhteisiini mutta auttaa silti edelleen jos tarve vaatii, se on todellista äidinrakkautta.

    Äänestä

  • miesvm67 kirjoitti:

    Ja pyh, sairaan ihmisen (äidin) toimintaa. Ei tuommoinen omistaminen ole tervettä tai normaalia. Terve ja normaali äiti osaa antaa lapsensa kasvaa aikuiseksi ja irroittaa otteensa lapsestaan. Normaali ja terve äiti on vain onnellinen silloin kun näkee lapsensa olevan onnellinen. Äidin ja lapsen suhde ei katkea koskaan ihmisen eläessä eikä pidäkään mutta lapsensa elämää hän ei muuten ala sotkemaan ja kontrolloimaan. Jokin on vinossa tuollaisen äitimuorin päässä kun ei ymmärrä että jokainen aikuinen vastaa itsestään ja muut voi vain ihastella tai voivotella vierestä, äiti mukaanlukien.

    Oma mutsini ei ole koskaan arvostellut tai ottanut sen syvemmin kantaa mun ihmissuhteisiini mutta auttaa silti edelleen jos tarve vaatii, se on todellista äidinrakkautta.

    Toisinaan on toki mahdollista että kyseessä on todellakin ns. hyväksikäyttäjä jolloin äiti tietysti pyrkii suojelemaan lastaan mikä on normaalia ja hyväksyttävää. On tässä maailmassa niin merkillisiä suhteita nähty että tuokin on ihan mahdollista.

    Äänestä

  • miesvm67 kirjoitti:

    Ja pyh, sairaan ihmisen (äidin) toimintaa. Ei tuommoinen omistaminen ole tervettä tai normaalia. Terve ja normaali äiti osaa antaa lapsensa kasvaa aikuiseksi ja irroittaa otteensa lapsestaan. Normaali ja terve äiti on vain onnellinen silloin kun näkee lapsensa olevan onnellinen. Äidin ja lapsen suhde ei katkea koskaan ihmisen eläessä eikä pidäkään mutta lapsensa elämää hän ei muuten ala sotkemaan ja kontrolloimaan. Jokin on vinossa tuollaisen äitimuorin päässä kun ei ymmärrä että jokainen aikuinen vastaa itsestään ja muut voi vain ihastella tai voivotella vierestä, äiti mukaanlukien.

    Oma mutsini ei ole koskaan arvostellut tai ottanut sen syvemmin kantaa mun ihmissuhteisiini mutta auttaa silti edelleen jos tarve vaatii, se on todellista äidinrakkautta.

    "Ei tuommoinen omistaminen ole tervettä tai normaalia."

    Normaalia se on sikäli, että se on ilmeisesti yllättävän yleistä. On tapahtunut tuttavapiirissä, ja siitä on saanut lukea paljon näilläkin palstoilla.

    Äänestä

  • 18 + 7 kirjoitti:

    "Ei tuommoinen omistaminen ole tervettä tai normaalia."

    Normaalia se on sikäli, että se on ilmeisesti yllättävän yleistä. On tapahtunut tuttavapiirissä, ja siitä on saanut lukea paljon näilläkin palstoilla.

    Voi olla yleistäkin, itsekin olen törmännyt asiaan ihan livenä (en kuitenkaan omalla kohdallani) mutta normaalia se ei asiasta tee.

    Äänestä

  • miesvm67 kirjoitti:

    Voi olla yleistäkin, itsekin olen törmännyt asiaan ihan livenä (en kuitenkaan omalla kohdallani) mutta normaalia se ei asiasta tee.

    "Voi olla yleistäkin, [...] mutta normaalia se ei asiasta tee."

    No, jos saivarrellaan, niin kyllä tekee. Juuri yleisyys ja tavallisuus on normaalin määritelmä. Normaali ei ole sama kuin toivottava.

    Äänestä

  • 20 + 20 kirjoitti:

    "Voi olla yleistäkin, [...] mutta normaalia se ei asiasta tee."

    No, jos saivarrellaan, niin kyllä tekee. Juuri yleisyys ja tavallisuus on normaalin määritelmä. Normaali ei ole sama kuin toivottava.

    Saivartele vaan mutta normaalit äidit eivät käyttäydy noin, ei se sentään niin yleistä ole, ainakaan mun suvussa eikä niissä jotka tunnen.

    Mielisairaalassa on normaalia olla mielisairas, toki. Yhteiskunnallisesti mielisairaus on kuitenkin epänormaali eli poikkeava tila.

    Normaaliuden määrittelee yhteisön sisäiset toimintatavat ja sovitut säännöt.

    Äidin roikkuminen penskassaan ei todellakaan ole normaalia, äidin (vanhempien) kuuluu kasvattaa ja luopua, näin on meidän yhteiskunnassamme asian laita aina ollut.

    Äänestä

  • Olin onnekas! Oli helppo lähteä. Äitini oli tyrannisoiva, puolueellinen, ilkeä, katkeroitunut henkilö jolle mikään tekemäni ei kelvannut.

    Häivyin siitä pesästä heti vapaaaehtoisena käymäni intin jälkeen.
    Menin varmuuden vuoksi Ruotsiin.

    Se pahansuopa akka oli niin päälletunkeva, että jos sen päsmäröinti ei olisi ollut niin räikeää niin olisin saattanut luhistua ja jäädä sen kusitolpaksi kuten isälleni kävi.

    Äänestä

Saatat valita naisesi typerästi ja äitisi ei tahdo katsoa kun tuhlaat aikaasi lumppuihin.

Äänestä
  • Tai sitten se typerä lumppu katsookin äitiä peilistä?

    Äänestä

Mieheni äiti vihaa minua ihan avoimesti, olemme nyt kahdeksan vuotta olleet yhdessä ja hän ei vain lopeta. Jäin yhdessä vaiheessa työttömäksi ja sitä kesti 10 kk kun diagnosoitiin vakava masennus. Tämä masennus johtui siitä että ystäväni päätti elämänsä, ja sen jälkeen menetin sisareni alle 3 kk päästä auto onnettomuudessa. Haukkuu minua hulluksi ja siivellä eläjäksi, onnen onkijaksi ja huoraksi koska en halua lapsia.. Ei siinä, miehenikään ei halua.

Äänestä

joillekin äideille ei vain mikään kelpaa, kokemusta on ja se varmaan munkin kohdalla on yksi syy että kaiken muun lisäksi olen ajautumassa omassa parisuhteessani eroon... miehen exä kyllä kelpaa "anopille" edelleen ja aina tää "anoppi" kehuu tätä exää mulle kun olen tavannut tätä anoppia... nainen oli mm. liian fiksu hänen pojalleen, on niin mahdottoman hyvä äiti anopin mielestä, (millainen hyvä äiti ei vietä lapsensa kanssa yhtään aikaa?)kaikki miehen exässä on niin hienoa jne... no eipä tarvi paljoa oman miehen käytöstä ihmetellä mistä on mallinsa narsismista oppinut - omalta äidiltään... :(

Äänestä
  • onneksi omani sentään sanoi äidilleen vastaan ja kielsi sanomasta nimeäni jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Elämäsi kuulostaa kamalan vaikealta, en jaksaisi katsoa itse!

    Ei se ole äiti jos ei lapsensa kanssa ollenkaan aikaa vietä.. :S

    Äänestä

Harva puolisoa ottaa anopille,appiukolle,äidille tai isäukolle.Aina on ihmisiä jotka yrittävät ohjailla ja komennella toisia.Jos ei kelpaa,entä sitten omapahan on häviönsä.Onhan toisaalta hyvä saada toisenlaisiakin näkökantoja,mutta jokainen on vastuussa omasta onnestaan.

Äänestä

Mun miehen äiti eli anoppini on vähän hössö. Ei se mua haittaa. Hössöttäköön, kohtuudella. Mutta kotonamme hän on oppinut TARJOAMAAn apuaan eikä enää tee vaan niinkuin sillon alussa. Sillon käytiin rajasotaa. Jos hän höösää mieheni kimpussa se on heidän asia. En pidä kummankaan puolta vaikka välillä olis mielipiteitä. Pidän vain oman puoleni ja puolustan meidän parisuhteen asioita. välillä mies kiihtyen moittii äitiään ja mua vaan naurattaa.

Me kyllä anopin kanssa osataan ottaa asiat huumorilla. Hän on itekin sanonut että vaikka mies on jo kohta 30 niin hän pitää sitä vaan pikkupoikana. Hänel ei oo enää miestä ja miehen sisko asuu ulkomailla. Siksi annan anopin hösöttää.

Hän ei siis kanssa tykännyt minusta alkuunkaan ja minäkin vähän inhosin kun se hössötti. Sitten otin toisen asenteen. Se oli vaan pakko. Kun näytin etten aio taistella vastaan niin hänkin tuli mua vastaan ja saatiin toimiva sopu aikaan.

Hän on kuitenki miehen ainoo äiti ja elossa oleva vanhempi ja mieheni hänen ainoo poika, ja ainoo perheenjäsen lähellä. Meillä on yks lapsi josta käytiin omat sodat mutta asetuttiin hyvin. Hän on hoitanu lasta mut ei enää ""neuvo"" joka asiassa jos ei kysytä. Aluksi minä tein kaiken väärin kunnes sanoin suorat sanat ja päästiin kompromissiin.

Äänestä

68 / 64 : Miten olette hoitaneet lasten tapaamiset mumminsa kanssa? Meillä sama tilanne, en halua nähdä äitiäni, mutta miten pienten lastenlasten tapaamiset järjestäisi.

Äänestä
  • Äiti ei hyväksy uutta ihmis-suhdettani. Hän syyttää minua lasteni hylkäämisestä. Se ei ole totta.

    Äänestä

  • Vaimoni muutaman yrityksen jälkeen ei mitenkään.

    Äitini viesti täysin selkeästi sen miten kelvottomia penskamme ovat, varsinkin poikamme.
    Vuosikaudet oli maantieteellistä eroa vajaa kilometri mutta mummoa ei kiinnostanut eikä vaomokaan enää itkukeikkojen jälkeen mennyt tenavien kanssa tyrkylle.

    Äitini kuollessa olivat lapsemme jo aikuisia ja opiskelemassa Helsingissä.
    Lapsemme soittivat kysyen onko heidän pakko tulla hautajaisiin. Vastasimme, että toimikoot oman harkintansa mukaan.
    Kumpikaan ei tullut.

    Me olimme vaimoni kanssa sovinnaisten tapojen orjia ja olimme siunaustilaisuudessa mutta kumpikaan ei edes yrittänyt vääntää tippaa silmäkulmaan!

    Ps. Anoppini oli joka suhteessa hieno ihminen. Minä ja lapsemme muistelemme lämmöllä.
    Poikamme kastatti esikoistyttärensä ensimmäiseksi etunimeksi anoppini kutsumanimen.

    Äänestä

provo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surul. kirjoitti:

En saata ymmärtää äitiäni. Hän tuomitsee uuden ihmissuhteeni. Edellisenkin tuhosi. Aina hän löytää naisistani vikaa ja puutteita. Vielä uhkasi , että ei auta minua ahdingossa. Sitten sanoo, että kaikki nauravat minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu