Kuuroille korvilleni toitottavat nykyään olemassaoloaan seuranhakuilmoitukset, joissa koreilee muuan kaamea sana, jolle antamalleni tulkinnalle puolestaan on antanut kiistattoman vahvistuksen terveen maalaisjärjen mahdollistama induktiivinen päättelykyky.
Mitkä odotukset ovat mielestämme kohtuullisia loistavaa huumorintajuaan avoimesti kehuneen henkilön suhteen? Päällimmäisenä nousee ainakin minun mieleeni harvinaislaatuinen kyky saada kanssaihmiset hilpeälle tuulelle; sympaattinen olemus, aimo ripaus nasevaa sanavalmiutta ja synnynäinen lahja yhdistellä toisistaan irrallaan olevia assosiaatioita nauruhermoja kiusoitteleviksi kaksinaisuuksiksi. Sanalla sanoen siis kaikkea sitä, mikä tekee yksilön ulkonäkötekijöistä riippumatta äärimmäisen huomiotaherättäväksi ja puoleensavetäväksi.
Varsin huomionarvoista onkin se, ettei - ahkerana seuranhakuilmoitustenlukijana vetoan omakohtaisiin huomioihini - valtaosassa loistavaa huumorintajuaan avoimesti kehuneiden henkilöiden kirjoitusvirheitä täynnä olevissa sepustuksissa, oli tekijänä sitten mies tai nainen, yleensä tapaa pienintäkään ripettä nasevasta sanavalmiudesta saati kyvystä mielikuvituksen voimin leikitellä erinäisten assosiaatioiden muodostamilla hauskuuksilla. Sitä vastoin ilmoitetaan tämä omalle kohdalle sattunut siunaus yhtä platonisesti ja kliseemäisesti kuin autonmyynti-ilmoituksessa kulkuneuvon kiitettävä tila "huippuyksilönä". Samalla se myös, yhtä kuluneesti kuin rivien välistä kuultava sanonta helmistä ja sioista, lisätään toiseen kohdistuvan vaatimuslistan korostetuimmalle sijalle, ja - loistavan huumorintajun lopulliseksi vahvistukseksi - päätetään pisteetön lause silmää välkäyttävällä hymiöllä.
Olen elämäni aikana käynyt kymmenillä sokkotreffeillä, joista huomattavalla osalla kohtalo on suonut minulle ilon tutustua loistavan huumorintajun omaaviin neiteihin. Ensimmäinen oli nyrpeä ja ylimielinen, viihtyi huumorintajuttomassa seurassani puolen siiderin ajan. Toinen oli kutakuinkin samaa kaliiperia, tosin hän kaupallisen alan opiskelijana oivalsi tarjoamani teen loppuunjuomisen taloudellisen kannattavuuden. Kolmas humoristi olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Tavatessamme hän ei suostunut kättelemään, moikkasi vain pääni ohitse vilkuillen, ja kahvilassa hän hetkeä myöhemmin, kaiketi loistavan huumorintajunsa innostamana, otti kasvoilleen petolinnun persettä muistuttaneen ilmeen. Epäselväksi kylläkin jäi, oliko mielialan heijastuman tarkoitus ilmentää autuasta Jeesus-hymyä vai saatanallista kuolemanirvistystä, mutta näyn veret seisauttavaa vaikutusta tuskin voi ylikorostaa.
Käsitykseni huumorintajuaan kehuvien luonteenlaadusta onkin lukuisten - tosin yleistävien - kokemusten myötä alkanut muistuttaa tilannetta, jossa aloitteleva kirjailija (Marketta Rentola/Kirjoita hyvin), jonka aiempia saavutuksia ovat kaksi julkaistua kirjaa, seuraavaksi ryhtyy raapustamaan kirjoitusopasta, jonka perimmäiseksi opetukseksi ei lopulta jää muu, kuin että osaava tekee, kun taas ei-osaava joko opettaa ja/tai kertomalla vakuuttaa osaavansa.
Typerin valhe.
5
2226
Vastaukset
- zap
Kun nainen sanoo olevansa huumorintajuinen, tarkoittaa se sitä, että hän nauraa mielellään miehen kertomille hyville vitseille ja sutkauksille.
Miehen on oltava ha-ha-hauska. Jos nainen ei tuota hauskuutta miehestä löydä, on naisella erittäin hyvä syy olla nyrpeä ja vittuuntunut. - Ossi
huumorintajuinen = ymmärtää huumoria
humoristinen = luo huumoria
No tämä nyt oli saivartelua. Kirjoittaja on kyllä oikeassa siinä että "huumorintajuinen" on yksi pahimmista treffi-ilmoituskliseistä. Samaa sarjaa kuin "pilke silmäkulmassa" ja "katseenkestävä". Toisaalta melkein kaikkihan me olemme OMASTA mielestämme huumorintajuisia...
Nimimerkki Kokenut voisi muuten hiukan enemmän panostaa tekstinsä luettavuuteen. Ei virke ole sitä parempi mitä enemmän siinä on ketunlenkkejä ja yleensäkin pituutta. Mielipidekirjoitus kun muutenkin tyylilajina kuuluu asiatekstien ryhmään. - tiu
Blaah...
- Hetku
Ei niitä ilmoituksen kriteerejä kannata niin kuolemanvakavasti ottaa.
Kaikki niissä tuntuu vahvasti liioitellulta ja enimmäkseen onkin sitä. Vaihtoehtoisesti vähätellään niitä epätoivottuja ominaisuuksia omassa kropassa ja henkisessä kapasiteetissa.
Minäkin laittaisin ilmoitukseen huumorintajuinen, mutta todellisuudessa en naura aina ja sokkotreffit tuntemattoman hepun kanssa saattaisi humauttaa hymyhuuleni halvaannuksiin.
Kun tullaan sitten tutuksi, niin naurua ja verbaalista lahjakkuuttani voi toisinaan ällistellä.
Kuten muidenkin taiteilijoiden, täytyy minunkin aika-ajoin ladata itseäni äreästi murahdellen. Silloin ei naurata ei.
Huvittavinta on ilmoituksissa tuo ulkomuodon ilmoittelu. Katsetta kun kestää murjaanitkin. Joku omasta mielestään mitä ihanin nainen tai mies voi todellisuudessa olla möhkösikaa muistuttava niljakas olio, pihtikinttuinenkin vielä.
Toisen mielestä lihavia ovat kaikki yli 25kg ja toisen mielestä 130kg on vielä hoikka.
Ehkäpä niissä ilmoituksissa pitäisi lukea vain että tule ja tutustu.
Valokuvat voi tietysti ensin vaihtaa ja toivoa salaa, ettei vastapuoli huomaa PhotoShopilla häivytettyjä silmäpusseja, aknea, hörökorvia tai pottunokkaa. Heh.
Ei hei. Ollaan omia ittejämme. Paljon hauskempaa on silloin kaikilla. Kaikista ihmisistä ei pidä ja kaikkiin ei ihastu, onneksi.
Onnea vaan koitokseen jos vielä treffeille uskaltaudut! - Moona
Loistavaa tekstiä,täytyy sanoa.
Olet todellinen verbaali lahjakkuus!
Itse voin allekirjoittaa kaiken kirjoittamasi,saman kokeneena.Yhtäkään henkilöä en ole vielä löytänyt,joka ilmoituksensa kuvausta vastaisi.Itse pyrin täydelliseen rehellisyyteen,johtuen siitä että "minkä taakseen jättää,sen eestään löytää"..
Silti minä yhä etsin,ja toivon onnen kohdalleni osuvan..koskaan kun ei voi tietää kuka vastaan tulee?Tosin etsimääni romantikkoa tuskin löydän..se kun ei tässä ajassa ole muoti-ilmiö.
-Aurinko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327