Kauhea ahdistus

lohduton kirjoitti:

Ajattelin tänne kirjoittaa, kun on tunne että johonkin on tätä kokemaani ahdistusta purettava ja saatava jotain vertaistukea. Tilanteeni on se että 10 vuoden yhteiselo mieheni kanssa on nyt päättymässä ja lopullisesti. Kaksi vuotta olen eroa miettinyt ja asumusero tehtiin viime keväänä. Kuitenkin muutimme takaisin yhteen loppukesästä, ajattelin että kyllä se rakkaus kuitenkin vielä kantaa, vaan eipä ole kantanut. Tuon ns.asumuseron aikana olimme todella paljon tekemisissä keskenään jo ihan lastenkin takia mutta myös muuten. Ajattelin että pakko on yrittää ja tehdä avioliiton onnistumiseksi kaikki, joten uusi yritys. Mutta melko pian tuli takaisin se sama ahdistus mitä koin jo viimeiset kaksi vuotta avioliitossani. En osaa sitä sanoa mikä ahdistusta aiheuttaa, en vaan tunne miestäni kohtaa muuta kuin syvää ystävyyttä. En halua häntä, en kosketusta, suukkoja, en edes pysty vastamaan hänelle kun hän sanoo rakastavansa minua. Hän on sellainen "kunnollinen mies" mistä näillä palstoilla muutkin puhuvat, ei siis mitään konkreettista vikaa. Erittäin hyvä isä, kiltti, tunnollinen, romanttinen, talous asiat kunnossa jne. Olen pohtinut että hän on jopa mielestäni niin kunnolinen ihminen että koen itseni häntä huonommaksi. Tosin syystäkin. Olen pettänyt häntä n.vuosi sitten kun tämä ahdistus oli jo kestänyt jonkin aikaa. No ahdistus ei tietenkään siitä helpottunut, paheni vain. Tätä pettämistä hän ei tiedä ja luulen että vaikka tietäisi, niin hän antaisi sen anteeksi. Nyt kuitenkin tilanne on siinä pisteessä että olemme sopineet eroavamme. Tämän jälkeen minulle on tullut ihan hirveä ahdistava tunne, koen syyllisyyttä siitä että haluan erota, tuhota perheemme. Joudumme nyt asumaan samassa asunnossa vielä jonkun aikaa, kunnes tämä on myyty ja uudet asunnot hankittu. Ahdistus jota koen on todella hirveää, mietin onko tämä oikea ratkaisu. Ajattelen niitä hyviä hetkiä, kun kaikki oli vielä hyvin. Pakotan itseni ajattelemaan myös sitä mikä on johtanut tähän, haluanko tälläisen soutamisen ja huopaamisen jatkuvan taas. Olen varannut itselleni terapeutille keskusteluajan, jospa se auttaisi tähän oloon. Tuntuu vaan ettei pysty hengittämään, eikä olemaan missään. Työssä käynti on todella vaikeaa, enkä oiken pysty nukkumaan. Milloin tämä olo helpottaa? Teenkö kuitenkaan oikeaa ratkaisua? Olo on todella lohduton. Vaikka tiedän että muutkin ovat joutuneet tähän tilanteeseen niin siitä huolimatta tuntuu että olen ainut maailmassa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä