Mitä tehdä?

Ruusu

Mitä pitää tehdä, kun tulee nyrkistä?

Pitääkö lähteä turvaan, vaiko jäädä odottamaan lisää?

Jos pitää jäädä, kuten täällä eräs nimimerkki väittää, millä siitä selviää? Vastassa on täysihullu joka lyö ja lyö. Ei taatusti kuuntele moraalisaarnoja ja viittaa kintaalla rakkaudelle.

Mielestäni on hirveä vääryys alkaa uskotelemaan kenellekään, hakkaajaa yhtään tuntematta, että kyllä se siitä, kunhan annat sille mahdollisuuden.
Millainen sadisti vaatii toista jäämään, kun nyrkiniskua sataa jatkuvasti? Sanoisin, että vielä hullumpi ja väkivaltaisempi kuin se, joka sillä hetkellä oikeasti hakkaa!

Sehän on heitteille jättö. Rikoskumppanuus ja vapaudenriisto.

Tiedän kyllä että Suomessa ei saa heikkoa puolustaa, mutta nyt alkaa mennä jo liiallisuuksiin! Perheväkivalta ei todella lopu siihen, ettei asialle tehdä yhtään mitään! Ollaan vaan ja nautitaan.
Lapset joutuvat myös katselemaan sitä, ja vievät mallin mukanaan omaan liittoonsa. On myöskin mahdollista, että lapsiakin aletaan hakkaamaan.

Kenelle jutun pitkittämisestä vuosikymmeniin on muka hyötyä? Kertokaa se minulle!

Miksi on naisten asemaa helpotettu eron jälkeen? Miksi on olemassa turvataloja ja -koteja?
Miksi, jos niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi??

Onko joku rikos myöntää väkivaltainen puoliso ja haluat liitosta pois?

12

933

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keltaruusu

      Aika paljon olen näitä palstan tarinoita lukenut ja töissä on moni lukenut.Kun yhdessä pohdittiin,täältä löytyy yksi,joka kehottaa miettimään ennen kuin lähtee kotoa.
      Se kirjoittaja LYÖVÄ MIES on itse ollut aikasemmin väkivaltainen ja saanut terapiaa.Hän kehottaa puolisoa harkitsemaan,voisiko hoidosta ja keskusteluista olla apua.Että jäisi ja katsoisi,miten käy.En oikein usko terapioihin.

      Sitten täällä on pelokkaita,jotka miettivät lähtöä.Heitä mollataan ihan avoimesti ja pidetään heikkoina raukkoina.Joku kovis kehuu,miten hän lähti kun ensi kertaa tuli lyönti.Se on hieno homma,niin pitäisikin lähteä.
      Monelta se vie (turhan) kauan,ennen kuin hakee apua tilanteeseen. Sinkun on helppo kadota heti,perhellinen joutuu pikkasen järjestelemään asioita.Ei sitä niin vaan muuteta päivässä pois,jos on työ,hoitopaikat,koulut jne. järjestettävänä.Tällaisia pitää tukea kertomalla,että ne asiat järjestyvät,apua saa ihan varmasti monelta taholta muuttaessaan pois.

      Minusta sitä paitsi se lyöjä(olkoon sitten mies tai nainen) pitäisi pistää kävelemään ja muu perhe saisi jäädä.Näin on harvoin.

      Täällä palstalla näkee ihan älyttömän putkinäköisiä kommentteja.Joku NAINEN nimimerkki kääntää kaikki hyvät kirjoitukset päälaelleen.Väittää jokaisesta,että muka käskee jäämään ja kestämään. Ei osaa naisparka lukea,hokee vaan anarkistiseen sävyyn samaa hokemaa.Vähänkin sivistyneemmät kirjoittajat eivät jaksa sellaista kiihkoilua ja moni hyvä keskustelu kuolee.Eivät kaikki jää katkeruuden myrkyttämiksi lopuksi elämäänsä.Mielenterveys voi eheytyä eronkin jälkeen.Joillain näkyy vaan sama levy soivan,neula on juuttunut paikoilleen.

      Miehetkin kirjoittavat jo jonkin verran,mutta nuo edellä kuvatut omituiset otukset tukkivat suun.Vaikka juuri ns. normaalien ja tavallisten miesten mielipide osoittaa,että hakatuilla on toivoa: Kaikki eivät lyö. Sitten on miehiä,joita nainen terrorisoi.He ovat saaneet täältä tukea naisilta,jotka ovat väkivaltaa kokeneet.

      Sitten on ihmeellinen ryhmä kirjoittajia,jotka taistelevat siitä,kummat on väkivaltaisempia,naiset vai miehet.
      Eikö liene nykypäivänä selvää,että väkivalta on lisääntynyt molemmissa piireissä.Siitä täällä ei kai liene mielekästä riidellä.Eikö olisi syytä keskittyä tukemaan kanssaihmisiä?

      Hyvin harva lähtijä mollaa puolisoaan,joka on lyönyt.Useimmat toteavat vaan sen,että ei tosiaankaan kannata uskoa lupauksiin.Ei se väkivalta lopu,pahenee vaan vuosien myötä.

      Pari lapsena väkivaltaa sivusta seurannutta on myös kirjoittanut todella hyvin.Juuri sellaiset selviytymistarinat luovat uskoa näille lähtijöille.Kannattaa ottaa oma elämä omiin käsiin.Kannattaa viedä lapset pois lyöntien tieltä.Tiedän,että tätä palstaa lukevat myös nuoret,joiden kotona on tappelua.Hakevat kaltaisiaan,joilta saisi edes hitusen toivoa paremmasta.

      Kaiken voi nähdä mustien lasien sävyttämänä,jos ei halua uskoa selviytymiseen ja mahdollisuuteen olla oman elämänsä herra.
      Pelkkä väkivaltaisesta suhteesta lähteminen ei riitä tuomaan takaisin itsetuntoa ja elämäniloa.Asiat pitää työstää läpi jollain tavoin.Joskus se onnistuu esim. sisarusten kanssa,jos on kyse lapsuuden kokemuksista.Silti moni käy myös ammattiauttajan puheilla.Se ei ole synti vaan järkevä teko.Tälläkin palstalla nähdään,mitä tapahtuu ihmiselle,joka jää menneisyytensä vangiksi.Rakkaudesta ei saa edes puhua eikä onnellisuudesta.Kuitenkin se on tärkein viesti apua hakeville! Voit itse auttaa itseäsi,kukaan ei tule ja vie pois pahasta.Oma apu paras apu ja lopussa kiitos seisoo.

      Ja nyt on kyynikkojen turha tulla sanomaan,että en tiedämistä puhun.Satun tietämään.
      Olin itse aivan liian pitkään väkivallan ilmapiirissä.KUKAAN läheisistä(ne jotka tiesivät) ei kehottanut jäämään.Ei koskaan.Minä se olin,joka uskoin niitä anteeksipyyntöjä ja jäin vielä kerran.Lastenkin takia olisi pitänyt ymmärtää lähteä paljon aikaisemmin.En kehota ketään tekemään minun virhettäni.Pois vaan ja heti!

      Vaikka tuosta kaikesta on jo vuosia,kaikki palautuu uniin aina joskus. Kovalla työllä löysin ihan uuden vaihteen elämääni ja sanon nyt tässä: Olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Saa mollata vapaasti,ei kukaan voi otaa pois tätä kokonaisvaltaista tunnetta: Minä elän,rakastan ja minua rakastetaan.

      • Ruusu

        On mielenkiintoista nähdä, miten oudosti sinäkin olet puolesi valinnut. Naisen on pakko olla uhri ja raukka. En ymmärrä.

        Minusta näyttää vähän siltä, että täällä ei saa olla rohkea! Ei saa selviytyä lähtemällä. Pitää kärsiä ja kituuttaa.

        Niin, nim. nainen ei kylläkään käännellyt yhtään mitään, vaan puuttui vain ja ainoastaan hyvään pointtiin väkivallan vastustustyössä. Miksi pitää pelotella heitä, jotka jo valmiiksi pelkäävät? Ja lue paremmin, kyllä täältä löytyy hirvittävät määrät juuri sen pelon takia keksittyjä tekosyitä sille jäämiselle liittoon.

        "Vaikka tuosta kaikesta on jo vuosia,kaikki palautuu uniin aina joskus. Kovalla työllä löysin ihan uuden vaihteen elämääni ja sanon nyt tässä: Olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Saa mollata vapaasti,ei kukaan voi otaa pois tätä kokonaisvaltaista tunnetta: Minä elän,rakastan ja minua rakastetaan. "

        Itselläni on täysin sama tilanne. Ainoastaan unissani joudun asian kohtaamaan enkä harmittele muuta kuin sitä, etten lähtenyt ekasta iskusta, sillä se ei tosiaan jäänyt viimeiseksi.

        Minua sinun ei kannata alkaa haukkumaan mielipiteestäni, jos löydät jutustani asiavirheitä, voit asiallisesti ne korjata, tai jos olet eri mieltä jostain kohdasta sen voit kertoa, mutta mitään järkeä ei ole lähteä sinunkaan käyttämään minuun henkistä väkivaltaa ja alistamaan minua siitä, etten ehkä ole samaa mieltä kanssasi.

        Se ei siitä muuksi muutu.

      • Keltaruusu

        Mistä nyt keksit,että olen uhri? En tosiaankaan niin väittänyt! Sanoin katuvani sitä,että en lähtenyt jo paljon aikaisemmin.
        Miksi hirveä ryöppy minun niskaani? Mielestäni olin asiallinen ja kommentoin asiallisesti.Olen joskus ollut itsekin kiivas,mutta elämä on pehmentänyt.Lempeydellä pääsee paljon pitemmälle.Katkeruus oli alkuun jokapäiväinen juttu,enää en koe asioita niin.
        En ole varmaan sitä pahinta kokenut ja siksi selvisin vielä aloittamaan alusta. Jollain toisella on rankempia kokemuksia ja jää kiinni menneeseen.

      • Ruusu
        Keltaruusu kirjoitti:

        Mistä keksin että sinä olet uhri. Mistä sinä keksit että minä väitin SINUA uhriksi?

        Ryöppy?

      • nainen
        Keltaruusu kirjoitti:

        Mistä nyt keksit,että olen uhri? En tosiaankaan niin väittänyt! Sanoin katuvani sitä,että en lähtenyt jo paljon aikaisemmin.
        Miksi hirveä ryöppy minun niskaani? Mielestäni olin asiallinen ja kommentoin asiallisesti.Olen joskus ollut itsekin kiivas,mutta elämä on pehmentänyt.Lempeydellä pääsee paljon pitemmälle.Katkeruus oli alkuun jokapäiväinen juttu,enää en koe asioita niin.
        En ole varmaan sitä pahinta kokenut ja siksi selvisin vielä aloittamaan alusta. Jollain toisella on rankempia kokemuksia ja jää kiinni menneeseen.

        mestari ymmärtämään väärin. Liekö tuo ihan tarkoituksella tehtyä?
        Jos tässä joku ryöpytti niin se olit kyllä sinä, jos et nyt Ruusua niin ainakin minua ja eräitä muitakin. Miksi?

        Mistä tässä kirjoituksessani olet eri mieltä? ja miksi, jos saan luvan kysyä?

        """"tuota noin. Lähdettyäni minulle sanottiin uudelleen ja uudelleen, "kuinka sinä uskalsit"...moni saman kokenut oli jäänyt koska pelkäsi seurauksia lähdöstään. Ja näitähän pelätään koska eräät tahot pitävät yllä yhteiskunnassamme naisen uhrin asemaa. Samalla tämä pitää alistetussa asemassa olevan alistettuna. Heikkona.

        Alistetun ja pelossa elävän on helppo mieltää, että tässä on paras, ei kannata edes yrittää mitään muuta, sillä edessä on vain pahempaa.

        Omasta mielestäni ne, jotka pitävät yllä ajatusta siitä, että ei ole helppo lähteä väkivaltaisesta suhteesta, ansaitsevat osasyyn niistä kuolemantapauksista joita vuosittain tapahtuu! Sillä lähes kaikki kuolemantapaukset liittyvät pitkään, vuosia jatkuneeseen väkivaltaan. Sellaiseen, josta ympäristökin jo tietää ja monessa tapauksessa myös viranomaiset.

        Mikään ei ole sen vapauttavampaa kuin päästä peloistaan eroon! Ja iskuja ei tule sallia kuin yksi, ja sekin ainoastaan ja vain siksi, että sitä tuskin voi ennustaa."""

        Tuosta ylläolevasta mielipiteestäni ansaitsin seuraavan:
        "Täällä palstalla näkee ihan älyttömän putkinäköisiä kommentteja.Joku NAINEN nimimerkki kääntää kaikki hyvät kirjoitukset päälaelleen.Väittää jokaisesta,että muka käskee jäämään ja kestämään. Ei osaa naisparka lukea,hokee vaan anarkistiseen sävyyn samaa hokemaa.Vähänkin sivistyneemmät kirjoittajat eivät jaksa sellaista kiihkoilua ja moni hyvä keskustelu kuolee.Eivät kaikki jää katkeruuden myrkyttämiksi lopuksi elämäänsä.Mielenterveys voi eheytyä eronkin jälkeen.Joillain näkyy vaan sama levy soivan,neula on juuttunut paikoilleen. "

        Samassa kappaleessa väität minun olevan lukutaidottoman, sivistymättömän ja että elämäni on katkeruuden myrkyttämää. Lisäksi vihjailet mielenterveydestäni ja saman levyn soittamisesta. Kaikki täysin asiattomia huomautuksia, jotka itse asian puolesta eivät olleet mitenkään tärkeitä.

        Kuten Ruusu sanoi, harrastat vahvaa henkistä väkivaltaa täällä. Miksi?

        ihan yksin tuota samaa jauhamista,mitä muissa ketjuissa harrastat.Ei kukaan jaksa vastata kun tahkoat samoja asioita.
        Mielenkiintoista olisi kyllä se,että yksilöisit ne kirjoitukset,joissa joku oikeasti ja selvällä Suomenkielellä kehottaa jäämään väkivaltaiseen suhteeseen.Miksi me toiset emme niitä löydä,vaikka miten etsimme? Omituista. Kovin kieroutunut pitää olla,jos tuollaisia ohjeita antaa.
        Joku on kertonut peloistaan ja joku toinen sanonut ne ymmärtävänsä.Kukaan ei ole sanonut,että jää vaan kiltisti kotiin ja anna toisen terrorisoida vapaasti.Lapsikin ymmärtää,että se ei ole ratkaisu.
        Jos jonkinasteinen asiallisuus ja luetunymmärtäminen ei toimi,keskustelu on turhaa.
        En ole ainoa,jota tämä tahmominen kiusaa.

        ja pointti siinä, että pelotellaan väkivallan uhria jäämään, lauseilla jossa uhataan sillä että mies varmasti tappaa jos lähdet...

      • Onnellinen
        nainen kirjoitti:

        ja pointti siinä, että pelotellaan väkivallan uhria jäämään, lauseilla jossa uhataan sillä että mies varmasti tappaa jos lähdet...

        Miksi et kommentoi hyviä asioita,onnistuneiden iloa voisit jakaa joskus.Kirjoitin tänne itse,koska joku sanoi,et ei ole onnellisia loppuja.Kyllä on monilla! Saa uuden mahdollisuuden ja perheen kun vaan on rohkea.
        Mulle on kans ihan vierasta se,että peloteltaisiin jäämään. Mutta hyvä olla tosi varovainen ja suunnitella lähtönsä tarkasti,jos kumppani on raivohullu.Mulla ei semmoista ihan ollut,silti pelotti ja sydän oli tulla ulos kurkusta.Ainoo,millä ex jälkikäteen uhkaili,oli
        itsemurha.Ja sekään ei toteutunut.
        On väärin väittää,että ei kannata turvata selustaa jo ennen kuin lähtee eroa hakemaan.Kyllä joidenkin tosi väkivaltaisten kohdalla kannattaa.Se on viisautta.

      • nainen
        Onnellinen kirjoitti:

        se on siinä, että elämä ei aina mene onnellisesti. Pieni väärä lause, vaikka vain hyvää tarkoittava saa aikaan välillä elämän dramaattisen muutoksen.

        Se on viisautta, kun katoaa ekasta iskusta. Sen tehoa ei voita mikään. Näin toimien maksimoi onnensa.

        Kuinka väkivallasta voi jäädä hyvä mieli? Tarkoitan sitä, että sillä olisi onnellinen loppu? Elämällä voi olla onnellinen loppu ja vaikka sillä alunperin väkivaltaisella suhteellakin, mutta ei ikinä väkivaltatilanteella. vai oletko muuta mieltä?

        Ja taas tahallaan väärinymmärretty.En väittänyt,etä väkivallasta jää hyvä mieli.Miten voit olla noin yksinkertainen. Onni on sitä,kun elää eteenpäin normaalissa ihmissuhteessa.
        Koeta opetella sisälukutaitoa.Ei ihme,jos sinuun porukka väsyy.

      • Minna
        nainen kirjoitti:

        mestari ymmärtämään väärin. Liekö tuo ihan tarkoituksella tehtyä?
        Jos tässä joku ryöpytti niin se olit kyllä sinä, jos et nyt Ruusua niin ainakin minua ja eräitä muitakin. Miksi?

        Mistä tässä kirjoituksessani olet eri mieltä? ja miksi, jos saan luvan kysyä?

        """"tuota noin. Lähdettyäni minulle sanottiin uudelleen ja uudelleen, "kuinka sinä uskalsit"...moni saman kokenut oli jäänyt koska pelkäsi seurauksia lähdöstään. Ja näitähän pelätään koska eräät tahot pitävät yllä yhteiskunnassamme naisen uhrin asemaa. Samalla tämä pitää alistetussa asemassa olevan alistettuna. Heikkona.

        Alistetun ja pelossa elävän on helppo mieltää, että tässä on paras, ei kannata edes yrittää mitään muuta, sillä edessä on vain pahempaa.

        Omasta mielestäni ne, jotka pitävät yllä ajatusta siitä, että ei ole helppo lähteä väkivaltaisesta suhteesta, ansaitsevat osasyyn niistä kuolemantapauksista joita vuosittain tapahtuu! Sillä lähes kaikki kuolemantapaukset liittyvät pitkään, vuosia jatkuneeseen väkivaltaan. Sellaiseen, josta ympäristökin jo tietää ja monessa tapauksessa myös viranomaiset.

        Mikään ei ole sen vapauttavampaa kuin päästä peloistaan eroon! Ja iskuja ei tule sallia kuin yksi, ja sekin ainoastaan ja vain siksi, että sitä tuskin voi ennustaa."""

        Tuosta ylläolevasta mielipiteestäni ansaitsin seuraavan:
        "Täällä palstalla näkee ihan älyttömän putkinäköisiä kommentteja.Joku NAINEN nimimerkki kääntää kaikki hyvät kirjoitukset päälaelleen.Väittää jokaisesta,että muka käskee jäämään ja kestämään. Ei osaa naisparka lukea,hokee vaan anarkistiseen sävyyn samaa hokemaa.Vähänkin sivistyneemmät kirjoittajat eivät jaksa sellaista kiihkoilua ja moni hyvä keskustelu kuolee.Eivät kaikki jää katkeruuden myrkyttämiksi lopuksi elämäänsä.Mielenterveys voi eheytyä eronkin jälkeen.Joillain näkyy vaan sama levy soivan,neula on juuttunut paikoilleen. "

        Samassa kappaleessa väität minun olevan lukutaidottoman, sivistymättömän ja että elämäni on katkeruuden myrkyttämää. Lisäksi vihjailet mielenterveydestäni ja saman levyn soittamisesta. Kaikki täysin asiattomia huomautuksia, jotka itse asian puolesta eivät olleet mitenkään tärkeitä.

        Kuten Ruusu sanoi, harrastat vahvaa henkistä väkivaltaa täällä. Miksi?

        Jätit tahallasi kovin yksipuolisen näkemyksen Keltaruusun mainiosta kirjoituksesta.
        Jos sinä olet kuullut kommentteja "Miten uskalsit lähteä..." se ei todellakaan tarkoita sitä,että KAIKKI niitä saisivat osakseen.

        Vaikea löytää tältä perheväkivalta palstalta katetta väitteillesi.Perheneuvolassa 10v työskennelleenä tiedän,että läheiset KÄSKEVÄT lähteä suhteesta,eivät ymmärrä,että toinen vielä jää!

        Miehet ovt tätä nykyä asiakkaita siinä missä naisetkin.Se ilmiö sarastaa tälläkin palstalla.Hyviä kirjoituksia,rohkaisevat mahdollisesti muita miehiä kertomaan tarinansa,miten selvisivät kun nainen lyö.
        Lasten äänen soisi kuuluvan enemmän,joku nuori kirjoitti,mutta hänet teilattiin ovelasti.
        Kuitenkin eilen media kertoi perheväkivallan lisääntyneen ja raaistuneen.MIKSI pitää teilata ja vähätellä pelkoa?

        Lapsia huumataan lääkeaineilla ja huumeilla hiljaisiksi.Aikuisten pahoinvointi poikii sivutuotteena paljon pahaa lapsille ja nuorille.Täällä Savossa oli tänään uutinen,että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö lisääntyy koko ajan.Yhteiskunnan resurssit eivät riitä,huostaanottojen määrä kasvaa huimaa vauhtia.

        Teille taisteleville aikuisille toivon myös kykyä nähdä lasten ja nuorten hätä.Väkivaltaperheessä lapsen riski joutua väkivallan kohteeksi kasvaa. Tätä hätää ei voi vähätellä,se on todellinen ongelma pienelläkin paikkakunnalla,saati sitten kaupungeissa.

        Keltaruusu näkee asiat laajemmin,ei vain yksittäistapauksena.Tälläista laajanäköisyyttä kaivataan lisää palstalle!
        Nuoret,kirjoittakaa tänne kokemuksistanne! Aina löytyy joku,joka osaa nähdä hätänne,ohjata hakemaan apua.Jos vanhemmat eivät tajua tilannettaan,on teillä oikeus etsiä parempaa.
        Ei saa jäädä aikuisten mielivallan armoille!

        Jokainen "pelastettu" elämä ja kierteen katkaisu vaatii yhteistyötä eri tahojen kesken.
        Toisen ihmisen asemaan asettumalla näkee selvemmin,sydämellä kuulee paremmin.

        Annetaan ihmisille mahdollisuus jonkinlaiseen tukeen.Syyllisten etsiminen ei auta,asioille pitää tehdä jotakin.Päältä katsominen ja toisen hädällä ivailu ei tuota tulosta.Oma menneisyys voi parhaassa tapauksessa olla juuri se juttu,jonka avulla osaa auttaa toisia.Kun vain on ensin käsitellyt omat traumat ja löytänyt henkisen tasapainon.Se vie usein vuosia.

        Jokainen tarina on kertojalleen kipeä ja raskas,kun liikutaan tällaisessa aihepiirissä.
        Auttamistyö on todella raskasta,moni meistä auttajista uupuu ja jättää työnsä.Siksi tavallisten ihmisten tuki on tärkeää.

        Eipä pilata hyvää palstaa riitelyllä!

      • Sairaanhoitaja
        Keltaruusu kirjoitti:

        ihan yksin tuota samaa jauhamista,mitä muissa ketjuissa harrastat.Ei kukaan jaksa vastata kun tahkoat samoja asioita.
        Mielenkiintoista olisi kyllä se,että yksilöisit ne kirjoitukset,joissa joku oikeasti ja selvällä Suomenkielellä kehottaa jäämään väkivaltaiseen suhteeseen.Miksi me toiset emme niitä löydä,vaikka miten etsimme? Omituista. Kovin kieroutunut pitää olla,jos tuollaisia ohjeita antaa.
        Joku on kertonut peloistaan ja joku toinen sanonut ne ymmärtävänsä.Kukaan ei ole sanonut,että jää vaan kiltisti kotiin ja anna toisen terrorisoida vapaasti.Lapsikin ymmärtää,että se ei ole ratkaisu.
        Jos jonkinasteinen asiallisuus ja luetunymmärtäminen ei toimi,keskustelu on turhaa.
        En ole ainoa,jota tämä tahmominen kiusaa.

        Älä ihmeessä jää pois keskusteluista!
        Näkemyksesi perustuvat omaan kokemukseen ja myös toisten hädän ymmärrykseen.Meitä on muitakin,jotka näkevät asioita laajemmalla perspektiivillä.
        Leikkaussalihoitajana näen viikottain hirveitä asioita.Perheväkivallan uhriksi joutuneet ovat yksi järkyttävimmistä potilasryhmistä.

        Kirjoitan oikeastaan Minnan innoittamana.Meillä ammatti-ihmisillä ei ehkä aina ole omaa kokemusta väkivallasta,mutta sitäkin laajempi näkemys siitä,millaiset mittasuhteet se on saanut ja tilanne vaan pahenee.
        En ole koskaan kuullut,että yksikään ammatti-ihminen antaisi uhrille väärää tietoa,pelottelisi tai alistaisi osaansa.
        Yhteistyö sairaalan,poliisin ja sosiaalitoimen kanssa on katkeamaton ketju.Valitettavan moni
        liukenee itse pois avun ulottuvilta.Syitä on vaikea arvailla.

        Joskus on turhauttavaa kun sama ihminen paikataan parin kuukauden välein.Silloin mietitään kyllä aina tosissaan sitä,miksi joku jää uudelleen ja uudelleen hakattavaksi,uhrilampaaksi.Silti meillä ei ole oikeutta tuomita ketään,pitää vain yhä vaativammin puhua järkeä päähän.Moni kuolee,vaikka olisi ollut tilaisuus päästä avun turvin irti.Se on mielettömän hurjaa,mutta totta.

        Miehiin ja lapsiin kohdistuu naisen väkivaltaista käytöstä.Se ei enää ole mikään tabu,uhrin sukupuoli ei vaikuta suhtautumiseen.Miehiä on vielä vaikeampaa saada tekemään rikosilmoitusta.Häpeä jyllää edelleen liian voimakkaana.

        Yhteiskunta ei mielestäni hyssyttele perheväkivaltaa,meiltä ihmissuhdetyötä tekeviltä vaan yksinkertaisesti puuttuu aikaa uhrien auttamiseksi henkisessä mielessä.Haavat paikataan,mutta se muu ei aina hoidu.Ketju katkeaa joidenkin kohdalla liian varhain.

        Puhun tietoisesti uhreista,se varmaan ärsyttää monia.Me näemme täällä sairaalassa sen vaikeimman ääripään fyysisen väkivallan osalta.Jossain muussa hoitopaikassa näkyy henkinen väkivalta ehkä selvemmin.Kuolemankieliin hakattu ihminen on mielestäni aina uhri,muuta sanaa en voi käyttää
        näissä tapauksissa.Jos se kovasti ärsyttää,en voi mitään.Sinä sanoit,että et ole ollut uhri kun sinua lyötiin.En oikein ymmärrä lausetta.
        Mikä sitten? Syyllinen,osasyyllinen???

        Jatketaan keskustelua asialinjalla.Annetaan niille maan hiljaisille edes mahdollisuus puhua.
        Emme tiedä kenenkään taustoja ja haavojen syvyyttä.Annetaan mahdollisuus purkaa mieltä,se voi olla ensiaskel.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe