Jos nainen on aloitteellinen tutustumisessa

niin voiko se olla luotettava nainen?

Tämä on kaksiteräinen miekka, joka sattuu ainakin minuun. Niiden naisten kanssa, jotka eivät eleelläkään ilmaise kiinnostustaan suhteen alussa, minulle on aina tullut olo etteivät he välitä minusta oikeasti. Eivätkä ehkä ole välittäneetkään, koska jutut ovat päättyneet. Toisaalta, nyt kun olen aloittamassa suhdetta niin, että nainen oli itse aika aloitteellinen, pelkään että hän on sitä muillekin miehille. Ja olisi sitä muille miehille myös siinä tapauksessa, että meidän jutusta tulisi seurustelu.
12281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei se välttämättä tarkoita ettei hommasta mitään tule. Oma kumppani oli kanssa mun suhteen se aloitteellinen osapuoli vaikka olin itse tottunut pitämään ohjaksia omissa hyppysissäni eli olemaan se aloitteellinen.

Vastasin kuitenkin viestiinsä ja lähdin peliin mukaan ja mitä löysinkään.. ihan saamarin upean naisen jota voi kunnioittaa ihan satasella ja olen täysin varma ettei hän pelaa mitään peliä mun kanssa vaan on täysin tosissaan.

No, ihme tuurihan mulla kävi enkä osaa sanoa onko joku muu yhtä onnekas mutta meinaan että voithan ainakin "katsoa kortit" ja tehdä muita päätöksiä myöhemmin.

Ainakin olet hyvin epävarma itsestäsi, sen haistaa tuosta tekstistä heti, kenties nuorikin olet? Sä tarviit lisää varmuutta että osaat olla mies mutta ilman pientä tuskaa ja epäonnistumista sekään ei onnistu. Sanoisinko näin että kärsimys kasvattaa miehestä joko miehen tai pedon. Se joka osaa käsitellä asiat loogisesti ja järjellä kaiken hävityksen keskellä, siitä tulee mies. Se joka antaa katkeruuden myrkyttää sielunsa, siitä tulee peto. Ilmeisesti sun aikasi ottaa katkeraa kalkkia ja katsoa miten käy. Muista vain tuo mitä sanoin.. älä anna katkeruuden pilata itteäs ihmisenä. Kokemukset kasvattavat ja niitä kokemuksia sä tarvit. Äläkä kuvittele hetkeäkään etten minä olisi herkkä mies.. olen kyllä mutta kouluni käynyt, liekeistä tullut ja saunapuhdas :P

Elämää ei oikeastaan voi tehdä kuin paremmaksi, tajuan sen nyt selkeämmin kaikkien kärsimysten jälkeen, tärkeintä on asenne. Enkä toivo että kukaan teistä joutuu kokemaan samaa kuin minä mutta pientä liekkiä teidänkin persiiseen olis hyvä saada että tajuatte olennaisen.

Äänestä
  • Jaa.. että mikäkö on se "olennainen"?

    Rehellisyys, avoimuus ja luottamus, se on olennaista, mulla ei niin väliä.

    Äänestä

Mä uskon siihen, että jos kerta suhdetta olette aloittelemassa, niin tuskin se nainen muita enää katselee. Itsekin olen aloitteellinen nainen tutustumisessa, ja keskityn vain yhteen kaveriin kerrallaan, ettei käy pienellä kylällä hassusti. Toki meitä naisiakin on erilaisia. Mutta jos suhteesta olette puhuneet, niin enpä usko, että muita enää alkuhuumassa edes näkee. :))

Äänestä

Itse olen aloitteellinen vain, jos kyseinen mies on sopivaksi katsottu eli haluan todella tutustua häneen ja viettää aikaa juuri hänen kanssaan. Voin keskittyä vain yhteen ihmiseen kerrallaan ja täysillä. Tunteeni ovat yhdessä ihmisessä kerrallaan. Tavoitteena kunnollinen, syvällinen ihmissuhde, ei mikään hetken hurmio.

Olen sitä mieltä, että miehen tulee olla aloitteellinen. Nainen ei saa juosta miesten perässä. Kuitenkin olen joutunut Suomessa pyörtämään periaatteeni, koska miehet eivät ole lähestyneet uskaliaasti. Olen kuitenkin todennut, että kyllä mies perässä juoksee ja pitää huolen siitä, että nähdään - jos hän on todella kiinnostunut.

Tämän kaiken pohjalta oma-aloitteisuuteni on lopulta ollut vain merkki siitä, että minä olin kiinnostunut, mies halusi jotain muuta. Niinpä odotan sitä Miestä, joka näkee vaivaa saadakseen numeroni, nähdäkseen minut. Ei toimi näköjään muuten.

Äänestä
  • kyllä se nainenkin saisi nähdä vaivaa sen miehen eteen...

    Äänestä

Mä olen aina ollut se aloitteellinen puoli (kaksi parisuhdetta), jotenkin ei vaan ole synkannu niitten kanssa kun mies on ollut aloitteellinen.

Sitten kun löytyy mies jonka kanssa haluan olla, niin en mä muita miehiä kattele.

Äänestä

Oma kokemukseni: kun olen ollut aloitteellinen ja aktiivinen, mies on vedättänyt ja valehdellut.

Äänestä
  • ehkä sulla on vaan sitten huono miesmaku?

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    ehkä sulla on vaan sitten huono miesmaku?

    Eli mielestäsi on minun syyni, että kun olen ollut avoin ja rehellinen kiinnostavaa miestä kohtaan ja kysynyt suoraan hänen kiinnostuksestaan saamatta vastausta ja myöhemmin paljastuu, että mies on valehdellut (eli seurusteli vakavasti toisen kanssa)? Mies itse selitti käytöstään sanomalla, että hän oli "hämmentynyt"

    Äänestä

miksei nainen saisi jutella miesten kanssa?

loppujen lopuksihan se on tärkeintä kenen kanssa tulee juttuun!

Äänestä

Jätä se. Ihan varmuuden vuoksi. Onhan tuo nyt kamalaa, että nainen kiinnostuu miehestä ja osoittaa sen!

Äänestä

Uskon että olet jotenkin ruvella vielä menneestä että voit edes tuollaista epäillä.

Itse ainakin olen ollut 7v yksin siis tosiaan yksin en käy baareissa yms. tutustumispaikoissa.

Kun mies joka minua miellyttää olen kuitenkin valmis etenemään hänen kanssa vaikka mihin ja vaikka heti.

Ei tulisi mieleenkään että jos rakastun yhteen haluaisin kaikkien kanssa vaikka heti.. Ymmärrät kai että tuollainen loukkaa satasella naista..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilevä mies kirjoitti:

niin voiko se olla luotettava nainen?

Tämä on kaksiteräinen miekka, joka sattuu ainakin minuun. Niiden naisten kanssa, jotka eivät eleelläkään ilmaise kiinnostustaan suhteen alussa, minulle on aina tullut olo etteivät he välitä minusta oikeasti. Eivätkä ehkä ole välittäneetkään, koska jutut ovat päättyneet. Toisaalta, nyt kun olen aloittamassa suhdetta niin, että nainen oli itse aika aloitteellinen, pelkään että hän on sitä muillekin miehille. Ja olisi sitä muille miehille myös siinä tapauksessa, että meidän jutusta tulisi seurustelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu