Vaarat ja talvet pientä, kohta jytisee

http://fi.wikipedia.org/wiki/Roland_Emmerich

Siinä tulee olemaan kovasti mutusteltavaa monelle joka on kerännyt ja kerää edelleen paperisilppua reppuunsa minkä tahansa kustannuksella. 21.12.2012 koko homma saa uuden, mullistavan käänteen ja siksi kehoitankin teitä hyvästelemään ystävänne hyvissä ajoin.

Päivämäärästä puhutaan paljon ja vakuutellaan jopa "tiedemiesten" suulla heidän laskeneen, ettei mitään tapahdu koska heidän tuntemansa tiede ei asiaa tunne. Eipä tietenkään tunne koska nykyihminen on niin äärettömän tyhmä josta todisteena esitettiin hiljattain tutkimus jonka mukaan ihminen tyhmistyy koko ajan. Jos tyhmistyminen on jatkunut jo vaikka 5000 vuotta niin me olemme tällä hetkellä kaikki täysiä ääliöitä, valmiita kapuamaan takaisin puuhun.

Niin, että koittakaahan pärjäillä ja kirjoittakaa nopeasti kaikki tarpeellinen muistiin palstalle sillä reilun kuukauden päästä on aivan liian myöhäistä.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


.21.12.2012 kirjoitti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Roland_Emmerich

Siinä tulee olemaan kovasti mutusteltavaa monelle joka on kerännyt ja kerää edelleen paperisilppua reppuunsa minkä tahansa kustannuksella. 21.12.2012 koko homma saa uuden, mullistavan käänteen ja siksi kehoitankin teitä hyvästelemään ystävänne hyvissä ajoin.

Päivämäärästä puhutaan paljon ja vakuutellaan jopa "tiedemiesten" suulla heidän laskeneen, ettei mitään tapahdu koska heidän tuntemansa tiede ei asiaa tunne. Eipä tietenkään tunne koska nykyihminen on niin äärettömän tyhmä josta todisteena esitettiin hiljattain tutkimus jonka mukaan ihminen tyhmistyy koko ajan. Jos tyhmistyminen on jatkunut jo vaikka 5000 vuotta niin me olemme tällä hetkellä kaikki täysiä ääliöitä, valmiita kapuamaan takaisin puuhun.

Niin, että koittakaahan pärjäillä ja kirjoittakaa nopeasti kaikki tarpeellinen muistiin palstalle sillä reilun kuukauden päästä on aivan liian myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu