milloin teidän mielestä sinkku saa "luvan" alkaa olla oma tylsä itsensä. Tuntuu että mitta on täynnä sitä, että pitää olla jotakin, näyttää joltakin, olla esillä, olla aktiivinen, kyllähän se väsyttää. Jos kerrankin hankkisi ne oikeasti lämpimät kengät, joilla on hyvä kävellä, heittäisi korkokengät kaapin nurkkaan, vaikka ne olis uusimman muodin mukaiset ja jalat kipeytyisi. Pistäisi päälleen niin paljon vaatetta, ettei tarvitsisi palella, jättäisi ne "hyvännäköiset" kamppeet kotiin, joissa taas muka piti tavata se elämän suuri rakkaus. Söisi viimeinkin riittävästi, niin että kokisi olevansa kylläinen ahdistumatta siitä, että tästä tulee kiloja ja sitten taas ei kukaan kiinnostu, ottaisi jopa lisää ja jälkiruokaakin, ajatella.
Jättäisi ne pakko liikkua, jotta olisi laihempi-liikuntatunnit ja menis vain silloin kun ihan itse tahtoo. Harrastaisi sitä tylsääkin tylsempää telkun töllötystä työpäivän jälkeen, eikä änkeäisi ihmisten ilmoille vaikka ei jaksaisi ja vain siksi, että koska sinkun "pitää" lähteä kotoaan kun kukaan ei tule sieltä hakemaan. Kieltäytyisi kaikesta toisten auttamisesta ja mieliksi olemisesta, eihän pariskunniltakaan koskaan pyydellä apuja. Tekisi järkiostoksia ja järkiratkaisuja kerrankin tilinsä mukaan, eikä sen mukaan, miltä "pitää" menestyvän ihmisen näyttää ja mitä pitää omistaa. Ei edes teeskentelisi olevansa niin suosittu kuin facebook antaa ymmärtää. Alkaisi kerrankin kuuntelemaan itseään ja olisi pahalla päällä ihan reilusti, kun on pms-oireet, eikä aina vääntäisi sitä tekopirteää hymyä kasvoilleen, että mukavasti sujuu. Lakkaisi turhan pynttäytymisen, jolla nyt sanottavasti ei ennenkään ole ollut vaikutusta. Sanoisi kerrankin suoraan utelijoille, että joo, ei kukaan ole kiinnostunut kun en ole kiinnostava ja todennäköisesti sitä oikeaa ei tule tulemaan vastaan, eikä lepertelisi niitä juttuja että eihän sitä tiedä mitä elämä nurkan takaa tuo tullessaan. Ja sanoisi suoraan, että ei jaksa enää laihduttaa ja panostaa turhaan sen vuoksi, jotka ei näy missään, mutta kiristää hermoja.
Ja mitä jos sanoisi utelijoille, että oikeasti se entinenkin tapaus oli valehtelija, ja toisella oli toinen nainen ja kolmas vedätti muuten vain, eikä selittelisi ainaisesti sitä vain, että ollaan kavereita ja yhteen ei voinut luottaa missään asioissa.
Kirjoittaisi kerrankin blogiinsa, että kävin töissä, löhösin rättiväsyneenä sohvalla, kävin jääkaapilla ja menin nukkumaan. Aivan aidosti kerrankin pahoittaisi mielensä asioista, jotka mieltä pahoittaa. Ei sanoisi enää, että ei se mitään haittaa, vaan tokaisisi, että nyt kuule haittaa ja paljon. Että oikein ärsyttää!
Kyllä se tuntuisi hyvältä.
Jättäisi ne pakko liikkua, jotta olisi laihempi-liikuntatunnit ja menis vain silloin kun ihan itse tahtoo. Harrastaisi sitä tylsääkin tylsempää telkun töllötystä työpäivän jälkeen, eikä änkeäisi ihmisten ilmoille vaikka ei jaksaisi ja vain siksi, että koska sinkun "pitää" lähteä kotoaan kun kukaan ei tule sieltä hakemaan. Kieltäytyisi kaikesta toisten auttamisesta ja mieliksi olemisesta, eihän pariskunniltakaan koskaan pyydellä apuja. Tekisi järkiostoksia ja järkiratkaisuja kerrankin tilinsä mukaan, eikä sen mukaan, miltä "pitää" menestyvän ihmisen näyttää ja mitä pitää omistaa. Ei edes teeskentelisi olevansa niin suosittu kuin facebook antaa ymmärtää. Alkaisi kerrankin kuuntelemaan itseään ja olisi pahalla päällä ihan reilusti, kun on pms-oireet, eikä aina vääntäisi sitä tekopirteää hymyä kasvoilleen, että mukavasti sujuu. Lakkaisi turhan pynttäytymisen, jolla nyt sanottavasti ei ennenkään ole ollut vaikutusta. Sanoisi kerrankin suoraan utelijoille, että joo, ei kukaan ole kiinnostunut kun en ole kiinnostava ja todennäköisesti sitä oikeaa ei tule tulemaan vastaan, eikä lepertelisi niitä juttuja että eihän sitä tiedä mitä elämä nurkan takaa tuo tullessaan. Ja sanoisi suoraan, että ei jaksa enää laihduttaa ja panostaa turhaan sen vuoksi, jotka ei näy missään, mutta kiristää hermoja.
Ja mitä jos sanoisi utelijoille, että oikeasti se entinenkin tapaus oli valehtelija, ja toisella oli toinen nainen ja kolmas vedätti muuten vain, eikä selittelisi ainaisesti sitä vain, että ollaan kavereita ja yhteen ei voinut luottaa missään asioissa.
Kirjoittaisi kerrankin blogiinsa, että kävin töissä, löhösin rättiväsyneenä sohvalla, kävin jääkaapilla ja menin nukkumaan. Aivan aidosti kerrankin pahoittaisi mielensä asioista, jotka mieltä pahoittaa. Ei sanoisi enää, että ei se mitään haittaa, vaan tokaisisi, että nyt kuule haittaa ja paljon. Että oikein ärsyttää!
Kyllä se tuntuisi hyvältä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä taas esimerkki naisten "ongelmista".
äläpäs halveksi. Elä päiväkin naisen housuissa, niin tajuat, mitkä kirjoittamattomat odotukset ja säännöt naisilla ja varsinkin sinkkunaisilla on. Mitä "pitäisi" olla olematta luuseri. Eipä olisi kovin moni nainen menestynyt juuri millään osa-alueellaan elämässä, jos todella kerrankin jättäisi sen ulkoisen näkyvän taka-alalle ja valitsisi elämässään asioita ihan omasta näkökulmastaan itselleen juuri niin kuin tuntuu.
Miehet voi miettiä niitä kirjoittamattomia sääntöjään, kun funtsii sitä, millaisesta naisesta voi olla kiinnostunut. Tai millaisen palkkaisi töihin. Tai millaisen ystäväksi alkaisi. On helppo huudella että ovat "ongelmia", mutta kuvitteleppas odotusten vastainen elämässä ja ihmissuhteissaan pärjäävä oikeasti aito feikkaamaton nainen. Ei sellaista olekaan.
Nainen tarvitsee vain pimpin. Mitään muuta sen lisäksi ei naisen tarvitse elämässä tehdä pärjätäkseen, ellei erityisesti halua. Aina löytyy mies, joka tekee ja suorittaa naisen puolesta.
Syrjäytyneen AT-miehen näkökulmasta näitä esitettyjä "ongelmia" on helppo halveksia, sillä ketään ei kiinnosta, mitä syrjäytynyt pukee päälleen, syö, laihduttaa, tuntee, on mieltä jostakin ja mitä tuossa nyt lueteltiin. Eli niistä on aivan turha stressata. Tietyssä mielessä syrjäytynyt on vapaa yksilö, kun ei tarvitse miettiä tuollaisia tyhjänpäiväisyyksiä vaan voi olla resurssien puitteissa just sellainen kuin huvittaa.