Kun on perhe, jossa äiti suoraan myöntää ettei saa lapseensa kuria. Lapsi hilluu ulkona niin pitkään kuin huvittaa ja on öitä pois kotoa kertomatta missä on ollut.
Kouluun asia ei kuulu ja sossujen toiminta on paskantärkeää päiväkerhotäteilyä.
Kouluun asia ei kuulu ja sossujen toiminta on paskantärkeää päiväkerhotäteilyä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsensä kanssa rupatteleva trolli
Onko sun itsesi luomaa, että latausluvut pysyisi korkeina ?
Miksi muuten joku viitsisi tuollaista ?
Huomaan, että sinäkin olet ulalla. Itse ulkopuolisena olen pyytänyt lp:lta apua ja saanut sitä.
Tämä nykysossutantta-systeemi ei Suomessa vain toimi.
Miksi muuten liikkuva poliisi lakkautetaan? Se on paras organisaatio Suomessa, mitä on koskaan ollut.
Kaikki toimivat organisaatiot lakkautetaan ja toimimattomia mätäorganisaatioita, kuten lastensuojelu, vahvistetaan.
Sossuista yksin ei ole mihinkään. Täytyy olla 2-3-henkinen poliisijoukko mukana, että sossu pystyy mitenkään toimimaan virka-ajan ulkopuolella. Niin oksettaa, että tuollaista vammaista mätäpaiseorganisaatiota rahoitetaan oikeiden tekijöiden ja toimijoiden sijaan ja kustannuksella.
Jos joku nuorisotyö on ennaltaehkäisevää, niin se on juurikin tuo, että poliisi kerran sanoo.