Papit käskevät äänestämään Bushia!

Valheenpaljastin

Papit suoraan kehottavat ja käskevät seurakuntalaisiaan äänestämään Bushia.
Tämän uutisen luin Satakunnan kansasta, jolloin sama löytyy vaikkapa Aamulehdestä.
Suoraa lainausta en viitsi laittaa enkä heti löytänyt sopivaa linkkiäkään, koska kyseisten lehtien verkkoversiot eivät ole avoimia vaan maksullisia.

Mutta uutinen oli kaikessa lyhykäisyydessään, yksinkertaisuudessaan ja paljonpuhuvuudessaan seuraava.
Protestanttiset papit etenkin keskilännen ja etelän raamattuvyöhykkeellä puhuvat aivan suoraan seurakuntansa edessä ylistystä Bushille, jota Jumala kuulemma johdattaa.
(Sillä ei kait ole niin väliä, että esimerkiksi taannoisen valmiustason perusteiden kanssa on vähän niinjänäin, vaikka joku virkamies on uudemmistakin tiedoista puhunut.
Tai että kaikki Guantanamosta vapautetut vangit kertovat joutuneensa järjestelmällisten julmuuksien kohteeksi, mikä hyinkin osoittaa, että Bushin esikunnankin on täytynyt niistä tietää päinvastaisista sanomisista huolimatta.)

Turha täällä Suomessakaan on vapaiden suuntien(hellarit, metodistit,...) tästä yrittää täysin pestä käsiään, sillä samat miehet käyvät täällä Suomessakin pitämässä puheita tilaisuuksissanne.

9

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poliitikko

      Tietysti käskevät: Bush on abortin vastustaja, homoja vastaan, tasa-arvoa vastaan...siis kuin helluntaiseurakunnasta! Bush on ns. eheyttämisliikkeen puolella, ihmisyyttä vastaan. Jos nykyaikaiset tasa-arvoajatukset ilman propagandaa voittavat, Bush ei jatka presidenttinä.

    • hellari

      Sosialismi on ihmiskunnan historian suurin inhimillinen tragedia. Vuoden 1917 jälkeen sosialistihallitukset ovat murhanneet ainakin 100 miljoonaa siviiliä. Tämä on tilastollinen tosiasia jonka toteaa mm historiantutkija Stephane Courtois paljon tunnustusta saaneessa kirjassaan "Black Book of Communism". Erityisen paljon siviiliuhreja sosialistinen ideologia sai aikaan Neuvostoliitossa, Kiinan Kansantasavallassa ja Kambodjassa.


      http://www.sabre.org/ukrlib/books/ninth.circle/nc.photos.html
      http://www.brandeis.edu/departments/sakharov/Reddaway/Reddaway.html
      http://www.okay.com/dunc/gulag.htm
      http://www.infoukes.com/history/famine/gregorovich/
      http://stores.yahoo.com/ihf/377.html
      http://humphrys.humanists.net/soviet.html

      http://www.hawaii.edu/powerkills/COM.ART.HTM
      http://www.hawaii.edu/powerkills/RM1.UKRAIN.FAM.BODIES.HTM
      http://www.hawaii.edu/powerkills/RM1.UKRAIANIAN.VICTIM.HTM
      http://www.hawaii.edu/powerkills/RM3.S.FACE.OF.FAM.HTM


      Kuvat sosialismin historiasta ovat kammottavia, mutta olisi väärin pitää sosialismin uhreina ainoastaan sosialistien murhaamia siviilejä ja sotavankeja. Mittaamattomat ovat myös niiden satojen miljoonien ihmisten kärsimykset jotka joutuivat elämään kommunistityrannian alaisuudessa pelon ja pakottamisen yhteiskunnassa. Kommunistimaissa eläneet ihmiset menettivät ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet, ja näiden menettämisen myötä he menettivät oikeuden arvokkaaseen ja onnelliseen elämään. Heiltä riistettiin sananvapaus ja liikkumisvapaus. Ihmisiä urkittiin ja vakoiltiin valtion toimesta. Vähäisimmästäkin toisinajattelusta saattoi joutua keskitysleirille. Kommunistimaista ei saanut poistua, eikä neuvostoliitossa saanut liikkua vapaasti edes maan sisäisesti. Sosialismi on ollut myös taloudellinen fiasko kaikkialla missä sosialismi on saanut jalansijaa. Vain puolue-eliitti nautti taloudellisesta yltäkylläisyydestä, kansalle sosialismi tarjosi vain kurjuutta ja kärsimystä.

      • Valheenpaljastin

        kapitalismin musta kirja, jota vain ei syystätaitoisesta ole suomeksi käännetty.
        Ja mieti vähän kuinka typeriä puhut.
        Ovatko demokraatit muka heti sosialisteja, jos edes vähän maansa köyhistäkin välittävät.
        Mene sinäkin lukemaan Netmissionin ketjua samasta aiheesta, jossa huomautan muunmuassa, että republikaaneja ei voi näköjään arvostella ilman että vastaväittäjät yrittävät kääntää valheellisesti keskustelun "länsimainen demokratia vs stalinistinen diktatuuri" väittelyksi.
        Se kertoo paljon siitä, että syytökset osuvat arkaan paikkaan.


      • moosua
        Valheenpaljastin kirjoitti:

        kapitalismin musta kirja, jota vain ei syystätaitoisesta ole suomeksi käännetty.
        Ja mieti vähän kuinka typeriä puhut.
        Ovatko demokraatit muka heti sosialisteja, jos edes vähän maansa köyhistäkin välittävät.
        Mene sinäkin lukemaan Netmissionin ketjua samasta aiheesta, jossa huomautan muunmuassa, että republikaaneja ei voi näköjään arvostella ilman että vastaväittäjät yrittävät kääntää valheellisesti keskustelun "länsimainen demokratia vs stalinistinen diktatuuri" väittelyksi.
        Se kertoo paljon siitä, että syytökset osuvat arkaan paikkaan.

        >Ovatko demokraatit muka heti sosialisteja, jos
        >edes vähän maansa köyhistäkin välittävät.




        Johanneksen evankeliumi 12:6

        Mutta tätä hän [Juudas] ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas


    • Huomioitsija

      Netmissionissa sanot samaisessa ketjussa jutun olevan potaskaa eli vitsin!

      Potaskaa joka tapauksessa.

      • Valheenpaljastin

        mene lukemaan tarkemmin Netmissionin ketju, jossa varsinkin Gleb argumentoi minua paremminkin.
        Potaskaa, lue Glebin todistus aiheesta ja hanki mainitsemistani lehdistä joku käsiisi ja lue.


    • Voi teitä

      Miksi keksitkin taas syyttää helluntailaisia siitäkin. Et näköjään tunne yhtään koko herätysliikettä. Tietäisit kuinka siellä suhtaudutaan politiikkaan. Annapas muutamia nimiä, ketkä puhujat ovat käskeneet äänestämään Bushia ja ovat Suomessa jonkun helluntaiseurakunnan kutsumana. On helppo tehdä todistamattomia syytöksiä. Käytät vielä nimimerkkiä Valheenpaljastin. Taisit paljastaa aivan ensimmäiseksi itsesi. Älä kiertele kysymystä keksimällä uusia syytöksiä vaan anna nimiä ja tietoja kuka on ollut, milloin ja minkä helluntaiseurakunnan kutsumana.

    • Kauhiast

      Eiks luterin porukal o laink semmottii.

    • hovi

      Tuota, ei kyllä ole oikein älykästä yhdistää amerikan ja Suomen helluntalaisia toisiinsa.
      Vaikka oppi sieltä on tullutkin. Eihän Suomen luterilaisiakaan yhdistetä saksalaisiin.

      Suomalaiset ja amerikkalaiset voivat olla hyvääkin pataa, mutta suomalaisten on aivan turha puhua jenkeille heidän (suomalaisesta näkökulmasta)kummallisista, kauheista ajattelumalleista.
      Siellä päin uskovat saattavat pitää kuolemanrangaistusta ihan jees juttuna ja perustella asiaa vielä Raamatulla.

      Ps. Kokemusta on.
      En nyt kuitenkaan ryhdy solvaamaan Suomen helluntalaisia jenkkien toilailuista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2385
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      69
      1130
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1097
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      658
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      581
    Aihe