Islantiin menolla olisi vakavat seuraukset!

Islannin maan puolustus ja armeijan hoitaan 100% NATO. Pelkällä harjoituksen nimellä meneminen on vastoin Suomen kansan tahtoa.
6792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Suuruudenhulluudessani koet, että sinä yksin olet 'Suomen kansan tahto'?

Olet kyllä aika omalaatuinen tyyppi!

Äänestä
  • varusmiehet joutuvt hengenvaraan, suomi ajataan sotaan tai konfliktiin ja varusmiehet joutuu puolustaan natoa.

    Äänestä

Olet oikeassa, tositilanteisiin ei pidä mennä harjoittelemaan. Presidentti, pääministeri, ulkoministeri ovay sotkeneet jo niin pahasti NATO-juonittelunsa, että eivät enää itsekään tajua tekojensa seurauksia.

Äänestä

Presidentti Niinistöltä voisi ottaa ylipäälikkyyden pois. Niin tyhmä ei saa olla, että sitoo oman maan puolustutuksen ja puolustusvoimat toisen maan tahtoon ja komennettavaksi.

NATO-kuviollaan ylipäälikkö Niinistö antaa puolustuksemme, asevoimamme ja päätöksen sekä käytännön toimet siitä ryhdymmekö, joudummeko sotaan USAlle ja NATOlle.

Äänestä
  • jos nt menen inttiin en tiedä palvelenko suomen armeijaa vain naton armeijaa.

    Äänestä

Presidentti ja ministerit kusettavat meitä, tietysti myös Naton pääsihteeri.

Suomi menee Islantiin, missä ilmavoimamme integroudaan Naton ilmapuolustukseen.

Äänestä

Jos suomalainen kuolee kantaako Niinistö, Katainen,Haglund, Tuomioja vastuun. Ei kanna. He ovat vain surevinaan mutta tykkäävät että ovat tärkeitä kun heidän puolesta kuollaan.

Äänestä
  • Miksi 'heidän' puolestaan kuoltaisiin? Todellisuudessa meitä ei ole liitetty yhtään mihinkään… kaikkein vähiten Natoon. Ja sinun suureksi suruksesi me emme ole joutumassa sotaan, koska sellaista ei kukaan aloita. Vain sinä siitä puhut, joten sodi yksinäsi!

    Äänestä

Olet hullu, vielä hullumpaa että presidentti ja hallitus lähettää suomalaisia kuolemaan Natoon jos me ei kuuluta Natoon.

Äänestä
  • Mutta kun kukaan ei lähetä! Vain sinä yksin täällä väität, että liitymme Natoon ja päädymme sotiin. Emme päädy!

    Oikeastaan on aika hupaisaa, että väliin syyttelet minua Nato-myönteiseksi vaikka olen kymmeniä kertoja todennut, ettei asia ole ajankohtainen. Olet pahainen häirikkö ja tarvitset hoitoa!

    Äänestä

Nato-maissa se on häikäilemätöntä suruteatteria kun sotilaita tuodaan sinkkiarkuissa. Oikeesti poliitikot vähät välittää ja upseerit tykkää kun saavat prenikoita ja lisää liksaa vaarallisesta työstä. Kuollutkin saa prenikan. Se lasketaan siihen arkinpäälle. Mitä se kuollutkin sillä tekee

Äänestä
  • "Nato-maissa se on häikäilemätöntä suruteatteria kun sotilaita tuodaan sinkkiarkuissa."

    Mitäpä se meitä liikuttaa? Mehän emme Natoon kuulu. Miksi jauhat loputtomasti potaskaa aamusta iltaan? Noilla mielipiteillä ei sinua kukaan lue tai usko, joten tämä on täysin joutavaa touhua!

    Äänestä

Naton suruteatteri tulee Suomeenkin. On siihen jo poliittista johtoammekin koulutettu, miten menee protokolla ja miten näyttää surevalta.

Äänestä
  • Mikään muu ei ole kaikille ihmisille tärkeää kuin sivistysmaiden yhteisvastuu Nato.



    Sinun pitää tietää, että Ilman Natoa on rikollinen venäläinen! Suomi on Natossa.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Mikään muu ei ole kaikille ihmisille tärkeää kuin sivistysmaiden yhteisvastuu Nato.



    Sinun pitää tietää, että Ilman Natoa on rikollinen venäläinen! Suomi on Natossa.

    Sauli Niinistö aikoo vapauttaa sadat kansat, sillä on miljardikertainen voima Nato.

    Äänestä

  • Upea Spektaakkeli kirjoitti:

    Sauli Niinistö aikoo vapauttaa sadat kansat, sillä on miljardikertainen voima Nato.

    Sadat kansat ovat vangittuina ilman mitään vaaleja. Japani on meidän liittolainen.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Sadat kansat ovat vangittuina ilman mitään vaaleja. Japani on meidän liittolainen.

    Kivaa päästä eroon rikollisista venäläisistä Sauli Niinistö pissaa pahan päälle.

    Äänestä

  • Kansallisteatterissa kirjoitti:

    Kivaa päästä eroon rikollisista venäläisistä Sauli Niinistö pissaa pahan päälle.

    Nato on täysin puolueeton puolustusjärjestö. Kansainvälinen yhteisö YK Nato.


    NL hävisi Natolle. Harjoitukset ovat tärkeitä, ettei rikollinen pääse länsimaihin.


    Sauli Niinistö ei yksin vapauta kansoja. Sinne rakkennetaan tuotantolaitoksia!


    Venäjä on hyvä sijoituskohde. Esim. Amerikkalaiset omistavat paljolti Lukoilin.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Nato on täysin puolueeton puolustusjärjestö. Kansainvälinen yhteisö YK Nato.


    NL hävisi Natolle. Harjoitukset ovat tärkeitä, ettei rikollinen pääse länsimaihin.


    Sauli Niinistö ei yksin vapauta kansoja. Sinne rakkennetaan tuotantolaitoksia!


    Venäjä on hyvä sijoituskohde. Esim. Amerikkalaiset omistavat paljolti Lukoilin.

    katainen ja niinistö on niin paljon yksioikoisia että niitä ei ole näyttelijöiksi mutta valehtelijoiksi on, sen ne osaa mutta se ei ole näyttelemistä, se on heikkoutta, pelkuruutta, osaamattomuutta, kieroonkasvamista.

    Äänestä

  • ei teetteripoikia kirjoitti:

    katainen ja niinistö on niin paljon yksioikoisia että niitä ei ole näyttelijöiksi mutta valehtelijoiksi on, sen ne osaa mutta se ei ole näyttelemistä, se on heikkoutta, pelkuruutta, osaamattomuutta, kieroonkasvamista.

    Eiväthän he ole valehdelleet yhtään mitään! Sen sijaan sinä itse olet valehdellut täällä jo viikkotolkulla eli esittänyt faktoina täysin perättömiä väitteitä!

    Äänestä

Suomi liittyy nyt NATOon aseettomana. On se NATO vaan niin kova pelote, että maailman tappiin sitä pelätään.

Äänestä
  • Suomi ei liity Natoon, joten lopeta p***njauhata!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Suomi ei liity Natoon, joten lopeta p***njauhata!

    etkö nähny kataista ja rasemussenii, suomi liittyy aseettomana natoon.

    Äänestä

  • naton puolustamista kirjoitti:

    etkö nähny kataista ja rasemussenii, suomi liittyy aseettomana natoon.

    Olen ja sen perusteella ei liity. Keksit taas olemattomia!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Olen ja sen perusteella ei liity. Keksit taas olemattomia!

    ssiellä on hornetti mekaanikot ja muu huolto porkukka naton tukikohdassa, mutta nekin on aseettomia.

    Äänestä

  • pyhällä hengellä kirjoitti:

    ssiellä on hornetti mekaanikot ja muu huolto porkukka naton tukikohdassa, mutta nekin on aseettomia.

    Entä sitten? Sinä se olet kovin sotaisa ja aseiden perään?

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Entä sitten? Sinä se olet kovin sotaisa ja aseiden perään?

    miten pressa ja pääministeri ovat niin soahulluja että ne liittää suomen natoon vaikka aseettomana.

    Äänestä

  • hirveen natohulluja kirjoitti:

    miten pressa ja pääministeri ovat niin soahulluja että ne liittää suomen natoon vaikka aseettomana.

    Mutta kun ne ei liitä Suomea Natoon? Montako kertaa sama asia pitää toistaa? Onko vika kuulossa vai ymmärryksessä?

    Äänestä

  • naton puolustamista kirjoitti:

    etkö nähny kataista ja rasemussenii, suomi liittyy aseettomana natoon.

    Ehdotan, että lähetämme Islantiin siviilipalvelusmiehiä, niin aseettomuudesta ei tule epäselvyyttä.

    Äänestä

Millaiset ovat vakavat seuraukset esim. Norjalle, joka toimii tuolla alueella hampaisiin asti aseistettuna? Miksi Norja ei ole sodassa tuolla alueella? Miksi syttyy samantien sota, jos Suomi on siellä?

Olisikohan niin että juttunne NATO:sta ja sen kauheudesta on naurettavaa paskapotaskaa?

NATO:n vastustajat ja oman itsenäisen puolustuksen jauhajat ovat mahtipontisia idealisteja, jotka ilmeisesti ihan oikeasti luulevat että Suomi pystyy luomaan itse uskottavan puolustuksen yksikseen? Ihan muistutukseksi että viime kahakassa meitä auttoi mm. suuresti Saksa ja merkittävästi Ruotsi, sekä vähemmässä määrin mm Tanska ja Viro, eli yksin ei onnistunut silloinkaan, niin miten nyt sitten?

Ja puolueettomuuspolitiikan haikailijoille tiedoksi että puolueettomuus teki meistä kylmän sodan aikana sotilaallisen tyhjiön, johon mm Neuvostoliitto, USA, muut NATO-maat, sekä Ruotsi suunnitteli hyökkäävänsä suojellakseen itseään. Eli oltiin kaikkien taistelutanner tarpeen niin vaatiessa! Sekö nyt sitten on hyvä ja tavoiteltava olotila? Olla yksi kaikkien naapureiden ja kauempanakin olevien poljettavissa ja siten että kukaan ei tule auttamaan, kun niin ollaan oikein toivottu kovaäänisesti?

Olette kaikki itsenäisestä mielikuvituspuolustuksesta vouhottavat NATO:n vastustajat idiootteja kommareita, jotka fanittaa ryssiä! Muuttakaa saamari Venäjälle, jollei länsimaailma kelpaa! Ryssähän sinäkin olet jo valmiiksi ainakin vammaisen ajatusmaailmasi puolesta!

Äänestä

Ei missään nimessä NATON alaisuuteen koska olemme puolueettomia.Järjestetään kansanäänestys niin näette mitä Suomalaiset sanoo.

Kotimaata puolustetaan mutta sotilasliitossa emme ole,eikä sen käskyn alla!!

Äänestä
  • En minä tarvitse kansanäänestystä todistamaan sitä että 80% suomalaisista on sinunlaisia imbesillejä kommareita ja naiveja, mistään mitään tietämättömiä, tyhmääkin tyhmempiä, köyhiä kadun tallaajia. Harmittaa olla tuollaisten hullujen ja hölmöjen ryssämielisten yksinkertaisten hölmöjen harrastaman demokratian aikaansaamassa diktatuurissa nimeltä Suomi.

    Ja tiedoksi se että emme ole olleet puolueettomia vuoden 1995 jälkeen, jolloin liityimme EU:iin. Herää nyt saatana sieltä 70-luvun pysähtyneisyydestä saamarin kommaritorvelo, jota venäläiset nimittävät hyödylliseksi idiootiksi!!!

    Äänestä

Kun Suomen Hornetit ovat NATOn ilmatilassa ja puolustavat sitä ilman aseita, kun USA ja NATO aloittavat iskut tai sodan, Suomen Hornetit tuhotaan ekana

Äänestä
  • Onko lapsella siras mieli? Kuinka monta virhettä saat aikaiseksi parissa lauseessa?

    Katsotaanpa:
    - Hornetit menevät Islantiin harjoituksiin eikä puolustamaan mitään
    - harjoituksissa ei tarvita aseita
    - USA ja NATO eivät aloita iskuja tai sotaa
    - siksi Hornetit ovat täysin turvassa

    Me emme ole Natoon liittymässä tai sotaan joutumassa. Vain sinä siitä puhut, joten sodi yksinäsi!

    Äänestä

Presidentin ja hallituksen NATOkiima ei ole enää hauskaa. Nyt puolustusministeriö on antanut käskyn, että sotaveteraanien asunnot ja palvelut annetaan tuleville haavoittuville sotilaille.

Äänestä
  • Voi tuota mielikuvituksen lentoa!

    Todellisuudessa meitä ei ole liitetty yhtään mihinkään… kaikkein vähiten Natoon. Ja sinun suureksi suruksesi me emme ole joutumassa sotaan, koska sellaista ei kukaan aloita. Vain sinä siitä puhut, joten sodi yksinäsi!

    Äänestä

Sota on ovella, et huomma, että ei vain suomalaisille haavoittuville vaan pohjousmaalaisille haavoittuville. Pohjolan Nato valmistautuu operaatioon, ehkä Libanoniin, Syyriaan ja sen verukkeella sitten Venäjälle.

Äänestä
  • Pohjolan Natoa ei ole olemassa, ei liioin sotaa tai haavoittuneita. Kuinka hulluksi osaatkaan tulla?

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Pohjolan Natoa ei ole olemassa, ei liioin sotaa tai haavoittuneita. Kuinka hulluksi osaatkaan tulla?

    islannista ei viel suomen veteraanisairaalat täyty, mutta libanonista jo täyttyy, ja jos jenkit käskee venäjää vastaan.

    Äänestä

  • veteraanisairaalat täytt kirjoitti:

    islannista ei viel suomen veteraanisairaalat täyty, mutta libanonista jo täyttyy, ja jos jenkit käskee venäjää vastaan.

    Hämärä ajatus? Suomessa ei ole veteraanisaraaloita. Hoitokoteja toki on, mutta ne eivät tule koskaan täyttymään jenkeistäå tai venäläisistä.

    Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä ja Nato. Juttusi ovat perin lapsellisia!

    Äänestä

Aika monta tuhatta suomalaista sotilasta, varusmiestä täytyy haavoittua ja menettää järkensä, että sotaveteraanien hoitokodit ja sairaalapaikat täyttyvät.

Se ei onnistu kuin NATOn sodissa liittymällä NATOon täysjäseneksi tai kuten presidentti Niinistö ja hallitus nyt tekevät aselaji kerrallaan.

Äänestä
  • Ongelmasi vain on se, että presidentti tai hallitus EI TEE SELLAISTA!

    Me emme kuulu Natoon, joten emme ota vieraita tänne hoidettavaksi! Mene itse hoitoon!

    Äänestä

Puolustusministeri Haglund ei esittänyt mitään lukuja.

Jos sotaveteraanien hoitokodit, asunnot, kuntoutus- ja sairaalapaikat halutaan täyttää suomalaisilla ja Pohjoismaiden haavoittuneilla sekä mielisairailla sotilailla , kysymys on tuhansista sotilaista.

Onko presidentillä ja hallituksella jokin suunnitelma osallistua johonkin USAn ja NATOn sotaan?

Äänestä
  • Ei ole emmekä ole menossa mihinkään sotaan.

    Me emme kuulu Natoon, joten emme ota vieraita tänne hoidettavaksi! Mene itse hoitoon!

    Äänestä

Tavallinen Olet hullu maisteri. Voisitko esittää tuolle levyllesi jonkun faktan, että Suomi ei osallistu mihinkään sotaan, kriisinhallintaan.

Puolustusministeri Haglund ehdotti, että Suomi ottaisi Pohjoismaiden haavottuneita ja hulluksi tulleita sotilaita. Tanska, Norja ovat NATOssa Tavallinen maisteri.

Äänestä
  • "Voisitko esittää tuolle levyllesi jonkun faktan, että Suomi ei osallistu mihinkään sotaan, kriisinhallintaan."

    Fakta on se, että koska emme kuulu Natoon niin emme joudu mukaan sen mahdollisiin sotiin.

    "Puolustusministeri Haglund ehdotti, että Suomi ottaisi Pohjoismaiden haavottuneita ja hulluksi tulleita sotilaita. Tanska, Norja ovat NATOssa Tavallinen maisteri."

    Hän ei sanonut mitään tuollaista. Hän lausui, että ajtkossa vapautuviin paikkoihin voidaan ohjata SUOMALAISIA rauhanturvatehtävissä olleita henkilöitä, jotka tarvitsevat kuntoutusta. Sanan 'pohjoismaat' olet lisännyt aivan itse!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    "Voisitko esittää tuolle levyllesi jonkun faktan, että Suomi ei osallistu mihinkään sotaan, kriisinhallintaan."

    Fakta on se, että koska emme kuulu Natoon niin emme joudu mukaan sen mahdollisiin sotiin.

    "Puolustusministeri Haglund ehdotti, että Suomi ottaisi Pohjoismaiden haavottuneita ja hulluksi tulleita sotilaita. Tanska, Norja ovat NATOssa Tavallinen maisteri."

    Hän ei sanonut mitään tuollaista. Hän lausui, että ajtkossa vapautuviin paikkoihin voidaan ohjata SUOMALAISIA rauhanturvatehtävissä olleita henkilöitä, jotka tarvitsevat kuntoutusta. Sanan 'pohjoismaat' olet lisännyt aivan itse!

    suomen hoitola olisi pohjoismaiden nato sotilaille tarkoitettu ja niille varusmiehillemme jotka haavoittuvat naton palveluksessa jos haavoittuu suomen armeijan palveluksessa ei pääse veteraanihoitoon.

    Äänestä

  • vain nato sotilaille kirjoitti:

    suomen hoitola olisi pohjoismaiden nato sotilaille tarkoitettu ja niille varusmiehillemme jotka haavoittuvat naton palveluksessa jos haavoittuu suomen armeijan palveluksessa ei pääse veteraanihoitoon.

    Suomi ei kuulu Natoon. Et ole sitä kuullut?

    Me emme kuulu Natoon, joten emme ota vieraita tänne hoidettavaksi! Mene itse hoitoon!

    Äänestä

Suomi varustautuu sotaan, liittyminen NATOon helmikuussa ja tuhansille haavoittuville hoitopaikat sotaveteraaneilta.

Äänestä
  • Presidentti meitä ei sotaan vie, mutta sinä häirikkö levottomine juttuinesi voit viedäkin. Olisiko parempi, että sinut lukitaan pehmustettuun koppiin?

    Äänestä

  • Natoon liittyminen vie noin 4 - 6 vuotta siitä, kun hakemuspaperit on jätetty NATO:n päämajaan. NATO:oon ei voi liittyä silloin kuin lystää, vaan sinne HAETAAN ja jäsenyyden saanti edellyttää muiden NATO-maiden yksimielistä hyväksyntää jäsenyydelle. Jäsenhakupapereita taas ei voida jättää ennenkuin kansasta yli 50% kannattaa jäsenyyden anomista, joka tarkoittaa että Suomesta EI KOSKAAN tule NATO-maata, koska yli 50% suomalaisista on sinun tasoa olevaa, eli aivan SAATANALLISEN TYHMÄÄ ja NAIVIA paskaporukkaa.

    Suomalaiset ovat olleet ja tulevat olemaan yksinään muista pysytteleviä mörköjä, jotka luulee liikoja itsestään ja haluaa pitää maansa sotilaallisena tyhjiönä, jotta voisimme olla kaikkien muiden taistelutanner ja luulla yksinkertaisessa naiviudessaan pysyvänsä sodista ulkona nuolemalla potentiaalisen vihollisen persettä ja nöyristelemällä sitä selkä kumarassa.

    Voit olla siis rauhassa ja haluamasi paskatila jatkuu aina seuraavaan sotaan Venäjää vastaan asti, jossa KUKAAN EI meitä auta!!!

    Äänestä

Tavallinen maisteri, mistä olet saanut päähäsi, että presidentti ei vie Suomea sotaan?

Luuletko, että se tuolla hokemallasi toteutuu.

Pelkäät selvästi, että presidentti vie Suomen sotaan.

Äänestä
  • Torvelo, mistä olet itse saanut päähäsi että veisi?

    Minä kerron perusteen miksi EI vie: Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä ja Nato. Juttusi ovat perin lapsellisia!

    Siksi en pelkää laisinkaan, että joutuisimme sotaan!

    Äänestä

On jo vakavat seuraukset. Ilmavoimat harjoittelivat Nato-Islantia, kaksi romuttunutta Hawkia, yksi kuollut Hornet pilotti yksi loukkaantunut Hornet pilotti.

Äänestä
  • Ilmavoimat harjoittelivat Hawk-hävittäjillä normaalia ilmataistelua eikä harjoitus liittynyt mitenkään Islantiin!

    Äänestä

Aloittaja oli aikoinaan liiankin oikeassa. Venäjä on eliminoinut etukäteen kaikki NATOn ja Niinistön mahdollisuudet iskeä Venäjälle nyt Ukrainan kriisin alla.

Tukittuja alueita ovat Jäämeri, Islannin alue, missä Niinistöllä on Suomen ilmavoimat NATOn komennossa ja Lappi missä on NATOn ad hoc tukikohta, itäraja Viipurin -Kannaksen alueella, missä Niinistö on harjoituttanut Utin jääkäreitä USAn ja NATOn kanssa Venäjää vastaan sekä Itämeri ja Suomen etelärannikko, missä Niinistö on harjoituttanut Suomen rannikko- ja miinalaivastoa sekä rannikkopuolustusta NATOn kanssa Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Kylähullu on itse aloittaja ja kehuu itseään?

    Venäjä ei ole eliminoinut yhtään mitään!

    Nyt vain on niin, ettei USA ja Nato ole laisikaan tietoisia kylähullun sairaassa nuopissa keksimistä hyökkäyksistä ja sotasuunnitelmista.

    Asia voi taas tulla kylähullulle yllätyksenä, mutta Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    Kylähullun suureksi suruksi mitään sotia ei ole syttymässä!

    JOTEN: Suomen ilmavoimat ovat täysin Suomen omassa komennossa! Suomessa ei ole harjoitellut mitään vieraita joukkoja! Suomen laivasto ei liioin ole harjoitellut vieraiden kanssa eikä ne edes purjehdi näin talvella!

    Kaikki kylähullun sotakotkottelut on pelkkiä keksintöjä ja sellaisina valheita.

    SUOMEN ARMEIJA EI OLE EDES VALMIUSTILASSA!

    Äänestä

Presidentti Niinistö on piiloutunut bunkkeriinsa.

Presidentti jännittää NATOn tämän päivän kokousta, jos vaikka NATO alkaa liikuttelemaan NATOn pohjoisia ilmavoimia, jolle Niinistö on luovuttanut Hornetti-laivueemme ja 300 sotilastamme.

Äänestä
  • Mäntyniemi ei ole bunkkeri vaan virka-asunto ja näinä aikoina Niinistöä voi haastatella päivittäin!

    Presidentillä ei ole mitään syytä jännittää kokousta, koska:

    - Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    - Suomen armeijasta ei mitään osaa liitetä ulkomaille eikä kukaan ole lähdössä sotimaan!

    - Kylähullun suureksi suruksi mitään sotia ei ole syttymässä!

    Natolla ei ole tukikohtia tai sotilaita Suomessa. Me olemme sitoutumaton ja itsenäinen maa.

    Äänestä

Niinistön pelko,

se on varmaa, että Niinistö ei uskalla kertoa sitä kansalle, jos Pentagon komentaa NATOn pohjoisen joukkojen ilmavoimia operoimaan Venäjää vastaan Ukrainan ja Krimin takia, koska komento koskee myös Suomen ilmavoimia joiden Hornet-laivueen ylipäällikkö Niinistö on luovuttanut NATOlle.

Äänestä
  • Mäntyniemi ei ole bunkkeri vaan virka-asunto ja näinä aikoina Niinistöä voi haastatella päivittäin!

    Presidentillä ei ole mitään syytä jännittää kokousta, koska:

    - Suomi ei todellakaan kuulu Natoon!

    - Suomen armeijasta ei mitään osaa liitetä ulkomaille eikä kukaan ole lähdössä sotimaan!

    - Kylähullun suureksi suruksi mitään sotia ei ole syttymässä!

    Natolla ei ole tukikohtia tai sotilaita Suomessa. Me olemme sitoutumaton ja itsenäinen maa.

    Äänestä

Venäjä otti puhdin pois NATOn Islannin ilmavoimilta järjestämällä sotaharjoituksen arktisella alueella.

USAn, NATOn, Suomen ilmavoimat eivät pysty iskemään Venäjän arktisiin ja pohjoisiin energiavaroihin.

Se ei tietenkään estä, että Pentagon ei voisi komentaa NATOn Islannin ilmavoimia muihin tehtäviin esim. provokaatioihin. Siellä olisi sitten Niinistön Hornetitkin tekemässä Mainilan laukauksia ilmavoimilla.

Äänestä
  • "Venäjä otti puhdin pois NATOn Islannin ilmavoimilta järjestämällä sotaharjoituksen arktisella alueella."

    Ei sotahrajoitukset vie keneltäkään 'puhtiua'?

    "USAn, NATOn, Suomen ilmavoimat eivät pysty iskemään Venäjän arktisiin ja pohjoisiin energiavaroihin."

    Ei tietenkään, KOSKA niillä ei ole sellaista aikomusta!

    "Se ei tietenkään estä, että Pentagon ei voisi komentaa NATOn Islannin ilmavoimia muihin tehtäviin esim. provokaatioihin."

    Miksi ne sellaiseen komentaisivat?

    "Siellä olisi sitten Niinistön Hornetitkin tekemässä Mainilan laukauksia ilmavoimilla. "

    Palasivat Suomeen jo kolmeviikkoa sitten:-)

    Äänestä

varoitan, olit jo marraskuussa oikeassa,

nyt Suomi on mukana Ukrainan kriisissä kun presidentti Niinistö on liittänyt ilmavoimamme NATOn ilma- ja ohjuspuolustukseen.

Äänestä
  • Presientti Niinistö EI OLE liittänyt ilmavoimamme NATOn ilma- ja ohjuspuolustukseen. Jauhat skeidaa!

    Äänestä

Kun Niinistö hääräsi ohi eduskunnan sopimusta USAn ja NATOn kanssa, että Suomen Hornet-laivue liitetään ja luovutetaan NATOn pohjoiseen komentoon Islantiin, Niinistöllä oli jo tieto siitä, että USA, CIA ja NATO järjestävät vallankaappauksen Ukrainassa.

Äänestä
  • "Kun Niinistö hääräsi ohi eduskunnan sopimusta USAn ja NATOn kanssa, että Suomen Hornet-laivue liitetään ja luovutetaan NATOn pohjoiseen komentoon Islantiin,"

    Suomalainen osasto oli kaiken aikaa suomalaiskomennossa!

    "Niinistöllä oli jo tieto siitä, että USA, CIA ja NATO järjestävät vallankaappauksen Ukrainassa."

    Ei ollut. Lisäksi tuli yllätyksenä, että >Putin tekee laittoman miehityksen Krimillä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varoitan kirjoitti:

Islannin maan puolustus ja armeijan hoitaan 100% NATO. Pelkällä harjoituksen nimellä meneminen on vastoin Suomen kansan tahtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu