Järkiavioliitto

Niitä solmittiin ennen mutta mistä syystä?

Miehen kannaltahan se on optimaali tilanne. Varma sängynlämmittäjä tiedossa ja voi keskittyä muihin kansakuntaa tuottaviin asioihin rauhallisin mielin kun ei tarvitse miettiä mistä saisi elintärkeää pillua ja automaattisestikin päivällisseuraa.

Naisen kannalta se ei ehkä vättämättä näin ole vaan todennäköisesti joutuvat hengaamaan kotona jälkikasvu jaloissa ja hellan ääressä laittamassa ruokaa. Mutta kysyn vain että mitä vikaa siinä on/olisi?

Tämä roolitus on osoittaunut toimivaksi tuhansien vuosien ajalta ja nyt se on hylätty kuin käytetty kortonki tien poskeen. Mutta mistä syystä? Jos kysymys oli järkiavioliitosta niin syynähän voi olla ainoastaan järjettömyys.

Miksi ihmiskunta on suistunut järjettömyyteen, kun voisi ajatella järjellä kuten ennen oli tapana? Nyt olisi varmasti nykyistä monempi perhe jossa olisi katto pään päällä, ruokaa kaapissa ja sosiaalista kanssakäymistä illoin.
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tee uusi avaus sitten kun opit järkeilemään.

Äänestä
  • Järkeilyssäni ei lienee vikaa.

    Sitähän juuri (munaa pilluun) saisi järkiavioliitossa ja varmasti. Ei tarvitsisi kärvistellä ulkona pakkasessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Common Sensibility kirjoitti:

Niitä solmittiin ennen mutta mistä syystä?

Miehen kannaltahan se on optimaali tilanne. Varma sängynlämmittäjä tiedossa ja voi keskittyä muihin kansakuntaa tuottaviin asioihin rauhallisin mielin kun ei tarvitse miettiä mistä saisi elintärkeää pillua ja automaattisestikin päivällisseuraa.

Naisen kannalta se ei ehkä vättämättä näin ole vaan todennäköisesti joutuvat hengaamaan kotona jälkikasvu jaloissa ja hellan ääressä laittamassa ruokaa. Mutta kysyn vain että mitä vikaa siinä on/olisi?

Tämä roolitus on osoittaunut toimivaksi tuhansien vuosien ajalta ja nyt se on hylätty kuin käytetty kortonki tien poskeen. Mutta mistä syystä? Jos kysymys oli järkiavioliitosta niin syynähän voi olla ainoastaan järjettömyys.

Miksi ihmiskunta on suistunut järjettömyyteen, kun voisi ajatella järjellä kuten ennen oli tapana? Nyt olisi varmasti nykyistä monempi perhe jossa olisi katto pään päällä, ruokaa kaapissa ja sosiaalista kanssakäymistä illoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu