Miksi mieheni on laittanut tekstiviestejä toiselle naiselle. Hän on sanonut että rakastaa minua ja haluaa elää minun kanssani, kesällä oli myös fasebookissa kirjoitellut toisen kanssa. Onko kaikki miehet samanlaisia kaksinaamaisia?..Lastakin on suuniteltu pitäiskö erota.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minun mieheni teki samaa, väitti, ettei ole toisen naisen kanssa tekemisissä. Silti jäi kiinni valehtelusta. Otin eron, sillä en voinut enää luottaa. Ero sattuu, meillä oli 7 yhteistä vuotta. Teille parempaa onnea!
Sama tilanne, myös minun mieheni tekstiviestittelee ja salailee puhelintaan. Tuntuu hänen puolestaan väärältä toiminnalta, kun haluaa kuitenkin jatkaa minun kanssa. Rikotun luottamuksen eteen on molempien tehtävä töitä, ei vain hänen, joka on antanut anteeksi. Tiedän, että kakkonen on tekstiviesteillään jahdannut melko epätoivoisestikin saalistaan rajoittaen mieheni menemisiä ja tulemisia - nurinkurinen tilanne, kun vaimona en ole koskaan sellaista tehnyt.
Meidän suhteen alkuaikoina hän viestteli vielä exsänsä kanssa, valehteli että hän ei ole laittanut yhtään viestiä se nainen vaan pomittaa häntä. Kerran olin vessassa muutama viikko sitten kuulin mieheni puhuvan jonkun kanssa puhelimessa, kysyin kenen kanssa hän puhui niin sano katsovansa paljon on puheaikaa jäljellä.? Tosi outoa..
Riippuu mitä on kirjoitellut. Oma tyttöystäväni chattaa kokoajan kaikkien kanssa. Joka kyllä häiritsee, varsinkin kun se aika menee sitten pois meidän suhteesta. Ja se että hän laittaa viestien perään sydämiä.
että seurustellessa vastakkaiselle sukupuolelle jutteleminen on kielletty vai?
jännä ettei koske koskaan naisia itseään tämä...
Ei se ole ongelma tai kiellettyä.
Ehkä kannattaa olla avoin ystävistään ja yhteydenpidosta niin näistä ei tule ongelmaa.
Esim. Mies sanoo että kaikki ystävät ovat kotiseudulla, että kaupungissa ei ole yhtään ystäviä ketä tapailisi. Vuotta myöhemmin nousee esiin ystävänainen, joka ystävällisyyttään neuloo miehelle villavaatteita. Ja kuulemma tapaavat 2kk /kk. Naisesta ei ole ikinä mainittu sanaakaan, vuoden aikana. Emm, miksi? Jos kerran on vain ystävä niin kyllä ne yleensä nousee keskustelussa esiin. Hauskinta tietenkin on, naisia ei myöskaan voi esitellä toisilleen.
Nainen / mies : miten tulkitsisit tilanteen?
Oletteko te noin tyhmiä oikeasti? Joku toinen nainen muka rajoittaisi miehen menoja jne.? Miten se olisi mahdollista? Miehenne takuuvarmasti itse aktiivisesti pommittaa niitä naisia tekstiviestein mutta kiinnijäätyään pistävät raukkamaisesti syyn salasuhteensa niskaan. On nimittäin tuttua kun olen itse ollut se toinen nainen jolle viestitettiin. Mies suuttui jopa kun en heti vastannut ja aina päässyt tapaamisiin mutta kun jäi kiinni niin valehteli vaimolle että minä häntä jahtasin. Vaimo uskoi ja taas mies oli kimpussani vakuuttaen että rakastaa.
Kun kumppani kertoo, että rakastaa ja haluaa viettää elämänsä tämän kanssa niin tuntuu hyvältä. Seuraavalla viikolla saa viestin, ettei enää saa ottaa yhteyttä kun mitta tuli täyteen. Ja uusi mies oli jo olemassa, kuinka kauan? Pari-kolmen viikon jälkeen asutaan lähes saman katon alla. Vei pohjat pois elämästä, kiitos vaan naiset. En syyllistä mutta miten toisen rakkautta voi käyttää härskisti hyväkseen. Hän oli elämäni nainen.
Naiset rakastaa pettäjä miehiä. minkäs sille voi et tällänen luotettavas mie ei kelpaa
minä36 :
Ei pidä paikkaansa tuo mitä laitoit.
Valtaosa naisista haluaisi uskollisen miehen.
Mutta moni iotse uskollinen päätyy väärän miehen kumppaniksi, koska pettäjä salaa kaikin tavoin kunnottomuutensa suhteen alussa.
Itsellekin valkeni vasta pikkuhiljaa että mies pettää aina kun saa tilaiasuuden ja valehtelee kaikesta muutenkin.
Minulle kyllä lirkutti kuinka ainoa ja rakas olen, ja minähän raukka uskoin.
Itse en ole tottunut valheisiin, enkä voisi sanoa kenellekkään että rakastan jos en tarkoita.
Mieheni taas on sanonut että miehet voivat "rakastaa" yhtä aikaa vaikka kuinka montaa naista ongelmitta.
Tämä kaikki on saanut luottamukseni ja uskoni miehiin putoamaan lähelle absoluuttista nollapistettä..
Ehkä kaikki miehet eivät ole ihan samanlaisia, kuin tuo joka "rakastaa" vaikka kuinka montaa ongelmitta... Yleensä miehet rakastavat yhtä (tai itseään) ja leikkivät muilla, mikä sekään ei ole hyvä. Melkoisia sotkuja pelimiehet saavat aikaan.
Tai toki voi olla mahdollista, että jotkut "rakastavat" kahta tai enemmän. Mutta sitten alkaa vaikuttaa että miehen persoonakin jakautuu kahteen /moneen... esittää kaksinaamaisesti eri paikoissa. Ikävää naisille.
Moi
mulla on samanlainen kokemus.
Olitteko pitkään yhdessä? Asuitteko jo yhdessä? Me asuimme ja naimisiin piti mennä puolen vuoden sisään.
Sulhaseni jäi kiinni monen kuukauden tiiviistä suhteesta. Epäilyksiä on myös aiemmin tapahtuneista, mutta hän kieltää. Leikkii ymmärtäväistä kun en usko, ja samalla yrittää syyllistää mua.
Kamalinta on etten tiedä mikä yhteisestä 8 vuodesta on totta mikä ei. On äärettömän vaikea kuvitella, että tapahtuneet ovat totta. Vaikkakin nyt tiedän hänen valehdelleen sekä itselleni että tälle toiselle naiselle. Pelottavan taitavasti. En epäillyt mitään. Pidin häntä poikkeuksellisen hyvätapaisena ja unelmamiehenä. Kuten kaikki muutkin. Ajoittain hyvin humalassa hänen käyttäytymisensä on muuttunut kovasti, mutta ennen ajattelin sen johtuvan alkoholista. Hänen äänensä muuttuu kovaksi, hän puhuu karskisti ja on halveksiva.
Olen ajatellut hakea ammattiapua pääni selvittämiseen. On vaikea irroittaa tästä suhteesta, menettäisin kaiken. Asunnon, häät. Hänetkin. Toisaalta tiedän, että niin pitäisi tehdä.
Miten tuo kuulostaa kauheen tutulta. Mies halusi naimisiin vuoden seurustelun jälkeen ja hullu menin. Toukokuussa tulis vasta 3 vuotta yhdessä.
Nyt en jaksa valheita ja selityksiä. Oksettaa.
Tietysti mies vakuuttaa että rakastaa vaimoaan kun ei ole vielä varma sen kolmannen osapuolen tunteista tai halusta päätyä yhteen. Epävarma tulevaisuus saa miehen vielä roikottamaan vaimoaan. Mikä riitakin syntyisi jos mies viestittelisi toiselle ja sitten myöntäisi ettei enää rakasta vaimoaan. Eihän tommosten miesten sanoihin voi luottaa. Mut kai jokainen haluaa uskoa siten kun on itselle kivointa.
Tai sitten rakastaa vaimoaan ja roikottaa kakkosta seksin vuoksi. Pelimiehistä ei koskaan tiedä.
Ei pettäminen ole OIKEANLAISTA rakkautta, vaikka pettäjäkin aidosti niin luulee. Ei oikeaan rakkauteen kuulu pettäminen, luottamuksen rikkominen, ja toisen huomioimatta jättämisen - eikä etenkään, että TIEDOSTAEN satuttaa toista. Korkeintaan se on rakkautta itseään kohtaan.
Laitoit tänne viestin, niin selvästi emmit suhdettasi. Itse koin samaa 4,5 vuoden ajan. Toiset ovat ikänsä kypsymättömiä ja kaipaavat koko ajan jännitystä elämään. Neuvoisin sinua suuntaamaan katseen kohti uusia tuulia... miehesi ei vaikuta siltä, mitä odotat.