Onneton ja voimaton

(Koitan kirjoittaa paljon asiaa mahd. lyhyesti)

Olen asunut mieheni kanssa vähän yli vuoden. Suhteemme on mielestäni melko huonossa jamassa, hän on kohdellut minua mielestäni todella huonosti.

Alussa hän oli vielä naimisissa ja hoiti avioeroaan. Hän ei kuitenkaan koskaan puhunut eksälleen minun kuulleni puhelimessa tai kertonut missä vaiheessa heidän ero on, tämä häiritsi minua. Pyysin häntä olemaan avoin ja kertomaan minulle missä mennään. Tämä ei kuitenkaan toiminut, hän on sanonut useaan otteeseen että se, mistä he puhuvat ei kuulu minulle.Itse olen ollut aina avoin ja kertonut jos olen tekemisissä esim. eksäni kanssa, sillä haluan että hänellä ei ole epävarma olo.

Hänellä on ollut koko suhteen ajan alkoholiongelma, (joka on nyt kylläkin lähes ohi). Baarissa ollessamme hän on roikkunut muiden naisten kaulassa (kehunut, pussaillut poskelle ja pitänyt hauskaa), mielestäni hän on tehnyt sitä osittain niin että minä en näe (omasta mielestään ei) ja niin että se on mennyt yli ja minua loukannut. Mutta minä en saa tehdä niin, hän on suuttunut paljon vähäisemmästäkin. Hän on yhteisen baarireissun (riitaisan) jälkeen jäänyt taksista pois eksänsä kohdalla, sanomatta minulle mitään. Parin tunnin päästä hän istui eksänsä kanssa auton kyydissä pihallamme. (Jälkeenpäin kertoi että oli mennyt lapsensa kotibileet tarkistamaan, ja lapsi oli soittanut eksän paikalle). Hän on soitellut eksälleen keskellä yötä ja poistanut puhelutiedot (olen muutaman kerran tonkinut hänen puhelintaan luottamuspulan takia, mutta kertonut joka kerta, tiedän että se on väärin, mutta niin on hänkin minun).

Mieheni on humalassa syytellyt perättömiä muihin miehiin liittyen, haukkunut huoraksi, ollut väkivaltainen useaan otteeseen, vaikka joskus olen vaan istunut hiljaa ja ottanut syytökset vastaan. Hän on yhteisella hotellilomallamme hajoittanut hotellihuoneen, haukkunut minut ja sanonut lähtevänsä etsimään seuraa, ja jätti minut yksin huoneeseen. Kerran hän puristi nenäni ja posken mustelmille. Hän on käyttäytynyt asiattomasti tilaisuuksissa, joissa muut eivät juo alkoholia. Hän on puhunut vanhemmilleni meidän riidoista ja saanut heidät minua vastaa. jne... lista on pitkä..

Itse olen vahvatahtoinen mutta herkkä ihminen, tiedän mitä haluan, mutta loukkaanun helposti (?). Haluan tehdä kaikkeni hänen eteensä että hän olisi maailman onnellisin mies, mutta olen mielestäni saanut pelkkää paskaa niskaan! Olen pari kertaa kostanut miehelleni hänen tekosiaan: tanssin kerran miespuolisen ystäväni kanssa ja kerran kuskasin eksäni paikasta a paikkaan b (5km). Olen huutanut hänelle, olen nykyään kiukkuinen, koska tunnen tulleeni erittäin loukatuksi näistä lukuisista asioista mitä hän on minulle tehnyt, vaikka minä olen toiminut omalta osaltani erittäin kunnioittavasti tätä suhdetta kohtaan.

Nämä vanhat asiat ovat jääneet kaivamaan mieltäni ja haluaisin puhua ja selvittää asioita mutta hän kokee puhumisen epämiellyttävänä ja tiuskii minulle. Hänen mielestään ne täytyy antaa olla ja unohtaa.. Mutta minä en pysty. Olen masentunut ja katkeroitunut mieheni tekemisistä, jotka eivät kuulu siihen haaveeseen mitä minulla on parisuhteesta. Minul

Syy siihen miksi olen tämän miehen kanssa on se hänen toinen puolensa mikä on mitä ihanin minua kohtaan (mutta vain silloin kun olen hiljaa). Hän on päässyt melko hyvin eroon alkoholiongelmastaan. Hän on pyytänyt tekojaan anteeksi ja yrittää olla hyvä minulle.

Haluankin kysyä ihmisten mielipidettä:

Onko ymmärrettävää/ oikeutettua/ olla katkera/ surullinen/ masentunut tämän kaltaisista asioista?

Ja jos on niin mitä minä voin tehdä, minulla on todella vaikea elää arkea ja luottaa häneen. Vaadin suhteelta paljon, koska annan itse "kaikkeni" toiselle.

Pelkään tulevaa, sillä en usko että tämä loppuu tähän.... Mutta en halua lopettaa suhdetta.
12197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No, kylläpä oot oikeen aarteen löytänyt... :O

Oikeesti, järkyttävää!

Äänestä

Vastaukseni kysymykseesi: surullisuus on ymmärrettävää, mutta masennus ja katkeroituminen eivät todellakaan ole mitään oikeutettuja valintoja. Sanoohan sen järkikin, ettei katkeroitumisesta ja itsensä negatiivisten asioiden vatvomisella masentamisesta voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Ei kukaan - et edes sinä - halua keskustella itseään koskevista negatiivisista ja itsetuntoa alentavista menneistä asioista asenteella, että parisuhteen nykyhetkenkin ankeus on sen yhden ihmisen menneiden tekojen syytä.
Sillä asenteella sinä olet haluamassa "keskustelemaan" ja se on väärä asenne.

Mies nousee totta kai takajaloilleen kun häntä syytetään, koska hän itse on päättänyt unohtaa menneet ja yrittää elää erilailla eteenpäin.
Onko hän siis väärässä tehdessään niin?
Mitä jos hänestä ei kertakaikkiaan vaan ole avaamaan vanhoja haavoja ja katumaan niin kuuliaisesti kuin mitä sinä häneltä vaadit? Mitä jos sinulle pitääkin riittää hänen tähänastiset anteeksipyyntönsä?

Sinä masennut ja katkeroidut vain entisestään, niinkö? Koska mies ei tee niin kuin sinusta on oikein, vaan niin kuin hänestä on riittävää.

Hemmetin ristiriitaista ja yksisilmäistä, mutta yritän ymmärtää, että sinä olet myrkyttänyt mieltäsi jo jonkin aikaa negatiivisilla muistelmillasi, vaikka ihminen sinun rinnallasi yrittää muuttua parammaksi ihmiseksi.
Varmasti turhauttavaa kun puoliso ei sitä yritystä noteeraa, kelaa vain tarmokkaana menneitä.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, olet oikeassa. Ja olen nämä asiat jo tiennytkin. Olen itsenäisesti alkanut hoitamaan masennustani ja uskon onnistuvani siinä aikanaan. En ole täydellinen ihminen, kärsin itseluottamuksen ja arvon puutteesta, niin menneisyyteni, kuin tämän suhteenki takia. Osaan antaa anteeksi, mutta "vaadin" ehkä vähän liikaa katumusta.

    En halua enää keskustella hänen kanssaan menneistä tapahtumista (olen sitä tehnyt jo tarpeeksi), vaan haluaisin puhua nykyisestä pahasta olostani ja peloistani tulevaisuutta kohtaan, jotta pääsisin sen kautta eroon näistä ikävistä mieltäni ja suhdettamme myrkyttävistä tunteista ja ajatuksista. Haluaisin luottamuksen, että hän pystyisi elämään elämäänsä vapaammin ilman minun "vahtaamistani" ja epäluottamustani. Yksi suuri syy epäluottamukseeni (jäi alkuperäisestä viestistä pois) on eräs kerta baarissa kun hän jutteli pitkät tovit eksänsä kanssa ja suksitti raivon vallassa vittuun kaksi hänen juttusilleen tullutta miestä. Enää hän tuskin niin tekisi mutta teko vei luottamuksen ja uskoni siihen että heidän välillään ei ole enää mitään muuta kuin lasta koskevat asiat..

    Äänestä

  • Ihan täyttä soopaa tuon nimimerkin "mielipide" kirjoitus.
    Ai jos naista hakataan ja huoritellaan niin silti ei ole "oikeutta" edes masentua (ihan niinkuin se edes olisi mikään valinta tuossa tilanteessa).
    Toivon aloittajalle parempaa itsetuntoa ja ettei alistu väkivaltaan, ei fyysiseen eikä henkiseen.

    Äänestä

Tässä sinulle lahja:
xxxxxxxx-----===

Se on pulloharja jolla jynssäät korviesi välin!
Sinun korvien väli on niin täynnä saastaa että se tarvitsee kunnon jynssäyksen. Se ehkä auttaa saamaan aivomolekyylisi taas oikeille paikoilleen (jos ne ovat koskaan edes olleetkaan!)

Tuo mies on saastaakin pahempi, oikeaa viemärilokaa joka sinun on saatava aivoistasi ulos.
Samalla lopeta HETI, jo EILEN kaikki kanssakäynti tuon vastenmielisen ja typerän aivottoman olion kanssa.

Kuinka sinä selität itsellesi että elämällä tuon olion kanssa, olet oikeutettu heittämään sioille kaikista kalleimman lahjasi: VALINNAN VAPAUDEN - valitsemalla huolellisesti ja harkiten elää tuolla tavalla?! Miten se on sinun mielestä oikein?! Miten?

Tajuatko, että käytettyä aikaa ei saa koskaan takaisin? Miksi sitten et käyttäisi aikaasi, tuota kallista elämän lahjaa, itsesi kehittämiseen ja elämiseen taavalla joka hyodyttää sinua itseäsi ja yhteiskuntaa? Valitsemalla seurasi ihmisistä jotka tajuavat tuon arvon?
Miksi sinä hakemalla haet viemärisaastaa? Mitä kauneutta sinä näet kapakoissa juoksemisissa, aivojesi sumentamisessa ja harkiten sikamaisessa käyttäytymisessä?

Äänestä
  • Ei tämä ihminen sika ole. Hänellä on ollut elämässä todella vaikeaa, ymmärrystä siis hänellekin. Olen vaan niin epävarma itse itseni kanssa että on osittain hävinnyt ennen niin vahva taju siitä minkälaista on elää toisen ihmisen kanssa.. Tarvitsen luottamusta ja ymmärrystä ja paljon haleja että voin olla onnellinen..

    Äänestä

  • onnetonjavoimaton kirjoitti:

    Ei tämä ihminen sika ole. Hänellä on ollut elämässä todella vaikeaa, ymmärrystä siis hänellekin. Olen vaan niin epävarma itse itseni kanssa että on osittain hävinnyt ennen niin vahva taju siitä minkälaista on elää toisen ihmisen kanssa.. Tarvitsen luottamusta ja ymmärrystä ja paljon haleja että voin olla onnellinen..

    No voi jösses. Menkää molemmat terapiaan, sinä ja miehesi. Vai miten ajattelit sen luottamuksen, ymmärryksen ja halit tuollaisessa suhteessa taikoa itsellesi? Tyhjästä on paha nyhjästä...

    Äänestä

  • onnetonjavoimaton kirjoitti:

    Ei tämä ihminen sika ole. Hänellä on ollut elämässä todella vaikeaa, ymmärrystä siis hänellekin. Olen vaan niin epävarma itse itseni kanssa että on osittain hävinnyt ennen niin vahva taju siitä minkälaista on elää toisen ihmisen kanssa.. Tarvitsen luottamusta ja ymmärrystä ja paljon haleja että voin olla onnellinen..

    Ahaa, nyt tarinasi vaihtuu kun sinulle olkopuolinen näyttää missä loassa sinä olet valinnut elää! Aivan- "mies on hyvä silloin kun ei hakkaa" on sinunlaisille se oikea ja ihana tapa elää. Ja sinun mielestä ihminen jolla on ollut vaikeuksia, on oikeutettu käyttäytymään miehesi lailla!

    Niin valheellista ja kieroutunutta kuin vain olla voi!

    Tosin ON olemassa ihmisiä jotka eivät voi olla onnellisia muulloin kuin silloin kun heitä oikein pahoinpidellään ja saavat sekoitettua aivonsa viinalla. He typeryydessään kai kuvittelevat saavansa kunnioitusta marttyyreina.
    Kuunioituksen sijasta he keräävät vain halveksuntaa ja inhoa muilta. ENNENKAIKKEA itseltään! tekemistään huolellistiseti harkituista typerän vääristä valinnoistaan.

    Haluatko sinä kuulua tuohon ryhmään vai osaatko käyttää aivojasi tajuamaan että on toisenlainenkin tapa elää?

    Äänestä

Heheh. Tosi hyvä mies sulla. Jaa et se "mies on hyvä jos olet hiljaa".

Siin' miehessä ei ole kuule mitään hyvää et voin kertoo!! Usko huviksesi. Mut naiset vaan rakastaa juoppoja ja väkivaltaisia miehiä. Minkäs sille voi.

Äänestä

Olet, anteeks nyt vaan, vähän yksinkertaisen oloinen. Miehesi on huomannut saman ja purkaa aggressioitaan sinuun, kuin nyrkkeilysäkkiin. Ja sinähän otat turpaasi, uudestaan ja uudestaan. Siitäkös tahti yltyy!!!! Se ärsyttää jos joku h-lvetin nöhverö ei pidä puoliaan. Mikä on se viimeinen isku, ennen kuin tajuat lähteä "suhteestä"????

Oma mokasi että olet onneton!!! Ihmiset joilla on mielenterveysongelmia, heidän täytyy ensin parantua itse ja yksin. Kukaan muu ei pysty auttamaan, muuta kuin etäisesti kannustamalla muutokseen!!!! Päihteet on järjellisen elämän itsemurha ja murhaa kaikki muut läsnäoliat myös!!!!

Äänestä

Siis koko suhteen ajan se on ollut juoppo, etkä sinä ole vieläkään jättänyt sitä. Ihan oma vikasi kun olet saanut kuonoon. Anteeks vaan mut miten nainen voi rakastaa tuollaista miestä? En ymmärrä ollenkaan sitä!

Äänestä

Olet valinnut osasi joten älä viitsi tuhlata meidän muiden aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton ja voimaton kirjoitti:

(Koitan kirjoittaa paljon asiaa mahd. lyhyesti)

Olen asunut mieheni kanssa vähän yli vuoden. Suhteemme on mielestäni melko huonossa jamassa, hän on kohdellut minua mielestäni todella huonosti.

Alussa hän oli vielä naimisissa ja hoiti avioeroaan. Hän ei kuitenkaan koskaan puhunut eksälleen minun kuulleni puhelimessa tai kertonut missä vaiheessa heidän ero on, tämä häiritsi minua. Pyysin häntä olemaan avoin ja kertomaan minulle missä mennään. Tämä ei kuitenkaan toiminut, hän on sanonut useaan otteeseen että se, mistä he puhuvat ei kuulu minulle.Itse olen ollut aina avoin ja kertonut jos olen tekemisissä esim. eksäni kanssa, sillä haluan että hänellä ei ole epävarma olo.

Hänellä on ollut koko suhteen ajan alkoholiongelma, (joka on nyt kylläkin lähes ohi). Baarissa ollessamme hän on roikkunut muiden naisten kaulassa (kehunut, pussaillut poskelle ja pitänyt hauskaa), mielestäni hän on tehnyt sitä osittain niin että minä en näe (omasta mielestään ei) ja niin että se on mennyt yli ja minua loukannut. Mutta minä en saa tehdä niin, hän on suuttunut paljon vähäisemmästäkin. Hän on yhteisen baarireissun (riitaisan) jälkeen jäänyt taksista pois eksänsä kohdalla, sanomatta minulle mitään. Parin tunnin päästä hän istui eksänsä kanssa auton kyydissä pihallamme. (Jälkeenpäin kertoi että oli mennyt lapsensa kotibileet tarkistamaan, ja lapsi oli soittanut eksän paikalle). Hän on soitellut eksälleen keskellä yötä ja poistanut puhelutiedot (olen muutaman kerran tonkinut hänen puhelintaan luottamuspulan takia, mutta kertonut joka kerta, tiedän että se on väärin, mutta niin on hänkin minun).

Mieheni on humalassa syytellyt perättömiä muihin miehiin liittyen, haukkunut huoraksi, ollut väkivaltainen useaan otteeseen, vaikka joskus olen vaan istunut hiljaa ja ottanut syytökset vastaan. Hän on yhteisella hotellilomallamme hajoittanut hotellihuoneen, haukkunut minut ja sanonut lähtevänsä etsimään seuraa, ja jätti minut yksin huoneeseen. Kerran hän puristi nenäni ja posken mustelmille. Hän on käyttäytynyt asiattomasti tilaisuuksissa, joissa muut eivät juo alkoholia. Hän on puhunut vanhemmilleni meidän riidoista ja saanut heidät minua vastaa. jne... lista on pitkä..

Itse olen vahvatahtoinen mutta herkkä ihminen, tiedän mitä haluan, mutta loukkaanun helposti (?). Haluan tehdä kaikkeni hänen eteensä että hän olisi maailman onnellisin mies, mutta olen mielestäni saanut pelkkää paskaa niskaan! Olen pari kertaa kostanut miehelleni hänen tekosiaan: tanssin kerran miespuolisen ystäväni kanssa ja kerran kuskasin eksäni paikasta a paikkaan b (5km). Olen huutanut hänelle, olen nykyään kiukkuinen, koska tunnen tulleeni erittäin loukatuksi näistä lukuisista asioista mitä hän on minulle tehnyt, vaikka minä olen toiminut omalta osaltani erittäin kunnioittavasti tätä suhdetta kohtaan.

Nämä vanhat asiat ovat jääneet kaivamaan mieltäni ja haluaisin puhua ja selvittää asioita mutta hän kokee puhumisen epämiellyttävänä ja tiuskii minulle. Hänen mielestään ne täytyy antaa olla ja unohtaa.. Mutta minä en pysty. Olen masentunut ja katkeroitunut mieheni tekemisistä, jotka eivät kuulu siihen haaveeseen mitä minulla on parisuhteesta. Minul

Syy siihen miksi olen tämän miehen kanssa on se hänen toinen puolensa mikä on mitä ihanin minua kohtaan (mutta vain silloin kun olen hiljaa). Hän on päässyt melko hyvin eroon alkoholiongelmastaan. Hän on pyytänyt tekojaan anteeksi ja yrittää olla hyvä minulle.

Haluankin kysyä ihmisten mielipidettä:

Onko ymmärrettävää/ oikeutettua/ olla katkera/ surullinen/ masentunut tämän kaltaisista asioista?

Ja jos on niin mitä minä voin tehdä, minulla on todella vaikea elää arkea ja luottaa häneen. Vaadin suhteelta paljon, koska annan itse "kaikkeni" toiselle.

Pelkään tulevaa, sillä en usko että tämä loppuu tähän.... Mutta en halua lopettaa suhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu