Onko kukaan täällä koskaan tutustunut maahanmuuttajaan niin sanotulla normaalilla tavalla ja vieläpä onnistunut olemaan seurustelusuhteessa pitempiä aikoja vai onko heti, jos ei ensimmäisellä tai niin viimeistään toisella tapaamisella jo alettu suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta ja naimisiinmenoa? Mulle kun on tullut vähän sellainen käsitys, näitä muutaman tavattuani, että ihan turhanpäiten ei aleta tutustumaan ollenkaan ja vähintään tyttöystävä pitäisi olla jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen.Siis ihan täysin tuntemattoman ihmisen!!? Edes jatkuva seksisuhde ei kelpaat, vaikka sellainen joskus olisi minulle kyllä sopinut, ei yhteen olisi pitänyt muuttaa samantien tai ei mitään. Ymmärrän kyllä realiteetit, eivät nämä tänne ole matkustaneet ihan vain huvin vuoksi naisia viihdyttämään, mutta luulisi nyt heidänkin ymmärtävän, että vaikka kyseessä olisikin hyötysuhde puolin ja toisin niin kyllä siinäkin täytyisi ensin katsoa,että tullaan edes jollain tasolla toimeen keskenään. Lisäksi haluaisin tietää toisenlaisista suhteista maahanmuuttajiin kuin parisuhteista, joita täällä käytävä keskustelu pääasiassa koskee. Onko kavereina tai ystävinä? Tuntuvat useinkin olemaan pääasiassa vain kaltaistensa kanssa tekemisissä.
Kiinnostaisi tietää
utelias nainen
6237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä olen tutustunut poikaystävääni ns. normaalilla tavalla, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Olemme olleet yhdessä 8kk eikä naimisiinmenoista olla heti puhuttu, nyt kylläkin, mutta ei ole kiirettä. Taitavat monet miehet tehdä sen virheen. että alkavat heti alussa puhumaan naimisiinmenosta, kiinnostus ainakin mulla lopahtaisi. Olen sellaisiakin maahanmuuttajia tavannut. Mulla on ystävinä muutama maahanmuuttaja, kyläilemme toistemme luona, käymme tapahtumissa ja yksi parhaista ystävistäni on miespuolinen, jolla on myös tyttöystävä kuten mulla poikaystävä, mutta silti viihdymme tosi hyvin yhdessä, käymme kahvilla ym.
Täällä yksi...
Tavattiin ihan "perussuomalaiseen" tapaan, viinanhuuruisella mökkiviikonloppu reissulla. Meitä oli suomalaisia ja ulkomaalaisia. Pyysi viikonlopun jälkeen mun numero. Parin päivän päästä tekstaili. Sitten nähtiin uudestaan.. tapailtiin varmaan eka 6 kk silleen n. kerran-kaksi viikossa. Kertoi rakastavansa mua vasta joskus 8 kk jälkeen :D Nyt ollaan oltu reilu vuosi ja ollaan nyt vasta vihdoin myönnetty toisillemme, että ollaan vissiin jotenkin yhdessä tai jotain ja halutaan olla jatkossakin. Hyvin pyyhkii. Mistään naimisiin menosta ei olla puhuttu. Ei tarvikaan. Ollaan ja nautitaan päivä kerrallaan. Romantiikka kukkii ja päivittäin nähdään. Rakastetaan lujaa.
Kaipa mä vietnamilaiseen mieheeni tutustuin ihan normaalilla tavalla. Hän tosin oli hyvinkin pian varma, että olen hänen tuleva vaimonsa. Ehkä tässä oli myös kulttuurisia eroja: miehelleni seurustelun päämäärä oli avioituminen. Hän varmaan luuli, että avioliitosta puhuminen tekisi hyvän vaikutuksen ja osoittaisi hänen olevan tosissaan. Mä taas olin liikkeellä sillä mielellä, että katsotaan nyt, mihin tämä johtaa.
Mulla kesti noin vuosi päättää, eikä sittenkään muutettu heti yhteen, vaan jatkettiin seurustelua. Mies ei tarvinnut mua oleskelulupaa varten, joten siinä suhteessa saatoin olla rauhallisin mielin.
Mulla oli nuorempana vietnamilaisia miespuolisia kavereita, mutta aika tarkkana siinä sai olla, ettei toinen kuvittele mitään enempää ja ettei maine kärsi. Tapasimme julkisilla paikoilla tai isommassa kaveriporukassa.
Eiköhän se ole aika kulttuurisidonnainen juttu. Esim. kurdimiehellä saattaa olla hieman erilainen maailmankatsomus perheen ja seurustelun osalta kuin vaikkapa norjalaisella maahanmuuttajalla. Kaikissa kulttuureissa se nyt ei vain ole ok harrastaa seksiä vapaasti lukuisten eri partnereiden kanssa ja sitten avioitua ehkä 35-vuotiaana kun villi nuoruus on eletty.
mutta kummasti vaan tuntuu olevan kuitenkin ok harrastaa niitä irtosuhteita vaikka se vakituinen seurustelukumppani/vaimo löytyy..
Riippuu miehestä. Tunsin aikoinani nuoria vietn. miehiä, jotka kävivät hakemassa kunnon vaimon kotimaastaan, mutta halusivat siinä ohessa jatkaa suhdetta suomalaiseen tyttöystävään. Osa miehistä oli jo maineensa pilannut sen verran pahasti, etteivät täällä asuvat maannaiset kelpuuttaneet heitä puolisoikseen. Enpä tiedä, halusivako nämä miehet oikeasti naimisiin vai oliko kyse enemmänkin odotusten täyttämisestä: kun on saavuttanut tietyn iän, kuuluu perustaa perhe. Eivät avioliitot yleensä kovin onnellisia ole olleet, mutta kyllä jokunen rauhoittui ja vakiintuikin.
Jos joissakin piireissä pidetään irtosuhteita, vakipanoja tms. miehen mittana, ei se niistä kuitenkaan yleisesti hyväksyttyä tee. Mielestäni ihmisessä, joka leikkii toisen tunteilla ja tavoittelee vain omaa etuaan, on jotain vialla. Tällaiset tyypit tuppaavat pitämään itsestään enemmän melua kuin ne kunnolliset tapaukset, jotka osaavat antaa arvon muillekin.