Sosiaaliset miehet

ovat Suomessa kuin jossain karkkikaupassa, jossa on paljon eri näköistä matskua, mutta mistään ei tarvitse maksaa mitään. Sen kun poimii mukaan. Suomessa naisen saa uskomattoman helposti, jos on epätyypillinen suomalainen, eli sosiaalinen, vastaanottavainen ja ahkerasti flirttaileva.

Tämän takia myös kuvitellaan, että eksoottisuus puree ja ulkomaalaiset ovat kovassa huudossa, mutta se johtuu itse asiassa vain siitä, että muualla keskustelukulttuuri ja sosiaaliset normit ovat niin erilaiset. Ulkomaalaiset vaan käyttäytyvät normaalisti kuten heidän maassaan on tapana ja kaatavat sillä tavalla Suomessa naista kuin viljaa, ihmetellen, että miten hitossa olen taas kerran panemassa. Tuskinpa heillä on alun perin edes tarkoituksena paneminen, he vain päätyvät siihen normaalien kommunikointitaitojen vuoksi, joita Suomessa yli puolet kansasta ei ole saanut. Lisäksi Suomi on Islannin kera maailman tasa-arvoisin valtio, joten naisilla ei ole paineita maineensa menettämisestä, kuten ei tietysti pitäisikään olla.

Mutta niin, ei joku komeroitunut brittinörtti saa Suomessa naista sen paremmin kuin minäkään. Kyllähän se kovasti pistää vituttamaan, että minut on kasvatettu jollain turhanpäiväisellä häpeän voimalla. Hyvä että uskaltaa ottaa juoksuaskeleita julkisesti, jos on vaikka kiire junaan.
2117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

100 points. Juuri tapasin euromiehen, joka vaan päivitteli suomityttöjä. Selitin hänelle, että kyse on juuri "maailmanmiehen" käytöksestään. Hän itse ei tuntunut ymmärtävän tätä lainkaan, varmaan kuuli 1. kerran.

Äänestä

Eli ymmärsinkö oikein: ulkkis heittää vain kulttuurilleen tyypillistä ystävällistä small talkia suomitytölle, niin suomityttö alkaa jo riisumaan housujaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Havaintoja komerosta kirjoitti:

ovat Suomessa kuin jossain karkkikaupassa, jossa on paljon eri näköistä matskua, mutta mistään ei tarvitse maksaa mitään. Sen kun poimii mukaan. Suomessa naisen saa uskomattoman helposti, jos on epätyypillinen suomalainen, eli sosiaalinen, vastaanottavainen ja ahkerasti flirttaileva.

Tämän takia myös kuvitellaan, että eksoottisuus puree ja ulkomaalaiset ovat kovassa huudossa, mutta se johtuu itse asiassa vain siitä, että muualla keskustelukulttuuri ja sosiaaliset normit ovat niin erilaiset. Ulkomaalaiset vaan käyttäytyvät normaalisti kuten heidän maassaan on tapana ja kaatavat sillä tavalla Suomessa naista kuin viljaa, ihmetellen, että miten hitossa olen taas kerran panemassa. Tuskinpa heillä on alun perin edes tarkoituksena paneminen, he vain päätyvät siihen normaalien kommunikointitaitojen vuoksi, joita Suomessa yli puolet kansasta ei ole saanut. Lisäksi Suomi on Islannin kera maailman tasa-arvoisin valtio, joten naisilla ei ole paineita maineensa menettämisestä, kuten ei tietysti pitäisikään olla.

Mutta niin, ei joku komeroitunut brittinörtti saa Suomessa naista sen paremmin kuin minäkään. Kyllähän se kovasti pistää vituttamaan, että minut on kasvatettu jollain turhanpäiväisellä häpeän voimalla. Hyvä että uskaltaa ottaa juoksuaskeleita julkisesti, jos on vaikka kiire junaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu