Israel lunastaa Jumalan lupauksen!

2. Moos. 23:31

Ja minä asetan sinun rajasi Kaislamerestä filistealaisten mereen ja erämaasta Eufrat-virtaan asti; sillä minä annan maan asukkaat teidän valtaanne, ja sinä karkoitat heidät tieltäsi.
13242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Näin tulee tapahtumaan, mutta Israel joutuu Jaakobin ahdistukseen ja todella KOVIIN koitoksiin. Lopulta jäännös pelastuu ja Israel nousee ykköskansakunnaksi, HALLELUJA!

Äänestä
  • Paremminkin niin jotta Israel valtiona leikkii itsemurhaa ja juutalaiset joutuu jälleen kerran muitten kansojen hallinnonalle ja Jeesusta ei edelleenkään näy öljymäellä.
    ( eikä juutalaiset häntä edes odota , he tietävät luoneensa kristinuskon.)

    Juutalaisen uskonnon ylivalta Israelissa on veitsenterällä ja juutalaiset eivät itsekkään usko Jumalalliseen erikoisasemaansa , koska heistäkin suuri osa on saanut hyvän koulutuksen , tiedon ja taidon, sekä tiedostavat uskontojen harhan ohjaavan vielä toistaisesti kansakuntaa.

    Palestiinalaiset ihmisarvoltaan eivät ole huonompia muita kansallisuuksia , ihmisarvo ei alane vaikka toisenlaisen ajatuksen ja uskonnon kannattajat heitä sortavatkin.
    Kristityt ovat sortaneet juutalaista uskontoa ja siihen liittyneitä ihmisiä vuosituhannet eivätkä nuo juutalaisen uskonoppin kannattajat ole siitä mitään hyvää oppineet , ovat vain alakaneet toteuttaa heihin kohdistettua sortoa palestiinalaisiin.

    Jos juutalaiset eivät ala elää siivosti ja antaa vaikutuskonavia myös karkoittamilleen palestiinalaisille ja elää heidän kanssansa samanarvoista elämää sortamatta heitä ,- niin Israelia tulee painostaa juutalaisen vallan painostuksesta luopumiseen kauppasaartojen avulla.

    Tulipilari ravistakoon , lehdet ja raakileensa juutalaisten itsensä niskaan jotta pystyisivät tunnustamaan maailmalle ettei heidän nykyinen valtionsa ole mitenkään Raamatun kirjoituksiin sidottu vaan se on sionistien poliittinen flufi.

    Äänestä

Herra ilmestyi Aabrahamille ja sanoi:
”Sinun jälkeläisillesi Minä annan tämän maan ”(1Moos.12:7).

Aabrahamin jälkeläisiä ovat myös Ismailin jälkeläiset.

Sekä tulevassa Kristuksen maanpäällisessä valtakunnassa;
Muukalaiset jotka ovat liittyneet Herraan..., ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut:
Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi (Jes.56:6-8).

Äänestä
  • "heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani,,,,"

    Joo Gazassa juutalaisten Jumala vetää sieraimiinsa suloista tuoksua kuolleitten lihan polttouhrissa ja teurasuhrissa , eikö kukaan oppinut mitään ns, "kolmannen maailman" juutalaisten polttouhreista?

    Sinäkin vatkutat jatkuvastti hullun Jumalan kostohymnejä, muka ikuisina uudelleen syntyvinä tosi profetiallisina tapahtumina.
    Etkä näytä tuntevan juutalaisen kansan menneisyyden uskonto kansallisesta hallintamuodosta mitään.

    Äänestä

  • 9 Ja Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän
    10 ja sanoi Aabrahamille: "Aja pois tuo orjatar poikinensa, sillä ei tuon orjattaren poika saa periä minun poikani, Iisakin, kanssa".
    11 Aabraham pahastui suuresti tästä puheesta poikansa tähden.
    12 Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.
    13 Mutta myöskin orjattaren pojasta minä teen suuren kansan, koska hän on sinun jälkeläisesi."

    Äänestä

  • sanasta kirjoitti:

    9 Ja Saara näki egyptiläisen Haagarin pojan, jonka tämä oli Aabrahamille synnyttänyt, ilvehtivän
    10 ja sanoi Aabrahamille: "Aja pois tuo orjatar poikinensa, sillä ei tuon orjattaren poika saa periä minun poikani, Iisakin, kanssa".
    11 Aabraham pahastui suuresti tästä puheesta poikansa tähden.
    12 Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.
    13 Mutta myöskin orjattaren pojasta minä teen suuren kansan, koska hän on sinun jälkeläisesi."

    Aabrahamin uskon jälkeläisiä ovat kaikki jotka yksin armon kautta uskovat Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen elämän Herraksi (=Jumala Joh.8:23-24).

    Profetia Ismailin ja Jaakobin tulevasta sovusta;
    Ismailin toisena syntyneestä pojasta Keedarista;
    Jes.60:7: Kaikki Keedarin laumat kokoontuvat sinun tykösi, Nebajotin (=Ismailin vanhin poika) oinaat palvelevat sinua: minulle otollisina he nousevat Minun alttarilleni ja Minä kirkastan kirkkauteni huoneen (Jerusalemin Temppelin).

    Jes.42:11: Korottakoot äänensä erämaa ja sen kaupungit, kylät, joissa Keedar asuu.
    Riemuitkoot kallioilla asuvaiset, vuorten huipuilta huutakoot ilosta.
    12. Antakoot Herralle kunnian ja julistakoot hänen ylistystään merensaarissa.

    Äänestä

Roomalaiskirje:
9:27 "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.

Äänestä

Josef Goebbels toteutti tuota merenkiekka Raamatun lausetta.
""Roomalaiskirje:
9:27 "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös."

Monien elämää ja ajattelua ohjaavat uskonoppineitten valitsemat irralliset Raamatunlauseet , joista saadaan yhdistelemällä tietämättömille tarkoitettu johdonmukainen oppirakennelma.

Äänestä

Pieni miettimistauko on paikallaan Gazan saarrossa, jotta palestiinalaisetkin voisivat varustautua Pyhään sotaan paremmilla aseilla ja Jahve Jumalan kannattajatkin jo miettivät maailman mielipiteen kehitystä heitä vastaanö
huomio kääntyy Sionismia vastaan , vaikka Jumala vetääkin sieraimiinsa palaneen lihanuhrilihan tuoksua.
Abrahamin uskoisille ei riitä Jumalan itsensä uhraaminen itselleen , niin kuin Kristityille ainakin joillekkin riittäisi.
Heidän pitää vielä tämän lisäksi saada yksittäisiä marttyyritekoja tekeviä ihmisiä heräteltyä ympäri lähi-itää ja muutakin maailmaa,- valtioitten terrorismi synnyttää uusilla nimillä toimivat vapautusliikkeet.

Äänestä
  • Nyky Israelilla ei ole muuta kuin Sionismin ideoligia ja se on tehty uskonharhaisille uskottavaksi vanhoihin juutalaisiin kirjoituksiin sidotuiksi n, n, 3000 vuoden takaisiin valtapyrkimysoppeihin ,joilla ei ole mitään tekemistä tähänaikaan.

    Islaminuskoiset tekevät selvää juutalaisesta laajentumispyrkimyksistä , joten juutalaiset voisivat vapaaehtoisesti alkaa muuttaa Yhdysvaltoihin , esin Utah olisi tuollaisten uskonnollisten henkilöitten patatiisi onhan siellä mm, Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen Kirkko ,
    he ovat luoneet romaani kirjallisuuteen pohjautuvan legendan eli Mormoonikirjan.

    ps.
    Islamistit osaavat kyllä sotia keskenään , ilman juutalaisiakin.

    Äänestä

KTS & tuhat ja yksin,näette paljon vaivaa taistellaksenne Jumalaa vastaan ja hänen kansaansa.Joku vois sanoa että:ei voi kun ihailla teidän rohkeutta.Mutta minä sanon teille "ei voi kun hirvitellä mitä teette",mutta ehkä olette todella sokeita.Toivottavasti silmänne aukevat ennen kuin on myöhästä.

Äänestä

Me toki seuraamme Jeesusta ja OIKEAA Jumalaa, joka Raamatussa itsensä ilmoittaa, että "ei katso henkilöön" ja tuomitsee Israelin siinä kuin muutkin, jotka väärin tekevät.

Sitten on erikseen pieni, puolueellinen fanittajalössi, jonka "jumala" on itse paholainen ja sitä me emme seuraa ja saamme siunauksia joka päivä kymmenenteen potenssiin edellisestä päivästä!

HYVÄ!

Äänestä
  • Vast, vai omasta puolestani;

    En toki seuraa Teidän oikeaa Jumalaanne Jeesus Nasaretilaista , - ihmistä.

    Fanittajien joukosta sanon jotta he seuraavat vuosituhantisia harhauskomuksia uudelleen soviteltuina tähän aikauteen mutta siitä huolimatta todella harhakertomuksina , joilla ei ole paljoakaan historian kulkuun merkitystä .

    Ja paholainen on uskontojen luomus.

    Ja jos Jumala on , - niin en todellakkan taistele häntä vastaan , vaan hyväksyn tämän luomakunnan ja elän sen lainalaisuuksien mukaan ja hyväksyn kohdalleni osuvat asiat ja vielä ole kiitollinen elämääni.

    Taistelen Jeesuksen nimeen valehtelijoita vastaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sitä se on kirjoitti:

2. Moos. 23:31

Ja minä asetan sinun rajasi Kaislamerestä filistealaisten mereen ja erämaasta Eufrat-virtaan asti; sillä minä annan maan asukkaat teidän valtaanne, ja sinä karkoitat heidät tieltäsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu