Toimiva parisuhde

onnea

Onko sinulla parisuhde, jonka koet hyvin toimivaksi ja onnelliseksi? Mikä on salaisuutenne?
Miten olette sovittaneet työnne ja uranne/opintonne, talousasianne, kodinhoidon, vapaa-aikanne (harrastuksineen)/lomailunne, muut sosiaaliset suhteenne ja jos teillä on lapsia, miten heidän kanssaan olette kasvattajina onnistuneet onnenne luomisessa?

Itse koen tämän kaiken yhteensovittamisen (oikeudenmukaisella tavalla!) todella haasteelliseksi ja olisi kiinnostavaa kuulla toimivista järjestelyistä.

Vai kuljetteko "puhtaan" intuition ja tunteiden varassa - toimiiko se?

8

1230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnellinen

      Minulla on toimiva parisuhde jonka alotin kun oli juuri täyttänyt 16v ja mies 19v nyt siitä on kulunut jo 18vuotta ja homma toimii.
      Aina sanotaan että ihmiset joko kasvaa yhteen tai erilleen, meidän tapauksessa ei ole kasvettu mihinkään (hymyä) joten homma toimii.
      Toista pitää kunnioittaa ja antaa tasapuolisesti omaa aikaa ja lasten tulon jälkeen suhdetta pitää hoitaa. Me teemme sen viemällä lapset mummolaan ja lähtemällä mökille viikonlopuksi aivan kahdestaan, siellä saunotaan kynttilän valossa ja nautitaan elämästä ja puhutaan. Mielestäni myös molemmilla täytyy olla harrastuksia, joko yhteisiä tai erikseen. Periaatteessa kaikessa täytyy vuorotella. Meillä se joka merkkaa kalenteriin ensiksi menonsa saa mennä jos tulee päällekkäisiä menoja ja toinen jää hoitamaan lapsia. Toinen meistä pääsääntöisesti hoitaa toisen lapsen harrastuksen ja toinen toisen, vaikka toki teemme sitäkin välillä ristiin. Yksi tärkeä asia on se että pitä muistaa ettei elämässä voi saada kaikkea. Tänäpäivänä tosin tuntuu ettei läheskään kaikki ymmärrä sitä. Pitää osata iloita pienistä asioista, sillä pääsee pitkälle.
      Tämän ihmeempää salaisuutta ei meidän suhteessa ole.

      • cache-man

        kivalta! toivottavasti mullakin on tommonen suhde joskus!


      • onnea

        Oli mieltä ja sydäntä lämmittävää kuulla sekä tämä että tuossa alempana oleva toinen todentuntuinen ja elämänmakuinen kokemusten jakaminen. Kiitos kirjoittajille.

        Onnistumisen tarinoita on niin hyvä kuulla, mielellään lisääkin.


    • ziljoona

      Niin no miten sen nyt ottaa.=)
      Lapsia ei ole.
      Ulkona käymme yhdessä, joskus mies saatta pyörähtää vaikka kaverien kanssa pelaamassa korttia mutta noin 1x 5kk
      matkaoja järjestelemme yhdessä ja reissaammekin paljon laivoilla , ympäri suomea.. Aina yhdessä.
      No siivous on minun kontolla koska mieheni ei osaa tehdä mun mielestä niin hyävv jälkeä niin olen ajatellut teen itse, mutta kyllä hän aina silloin tällöin auttaa....
      Yhteistuumin yhteispelillä ystävänä ja puolisona käsikädessä.

    • Veera

      Teemme molemmat khdeksasta neljään työtä joten ei siinä mitään sovittamista ole. Työmatkoja on äärimmäisen harvoin kummallakaan.

      Meillä on yhteinen taloustili johon molemmat laittavat palkastaan aina saman summan ja sieltä maksetaan yhteiset laskut ja (ruoka)ostokset. Omat ostokset kumpikin maksaa omalta tililtään.

      Yhteen muutettaessa sovittiin kotitöiden jaosta, mies tiskaa ja imuroi, minä pesen pyykit ja pyyhin pölyt. Kaupassa käy se kumpi ehtii tai sitten yhdessä.

      Lomat vietetään pääosin yhdessä ja vapaa-aikana olemme kiinnostuneet samoista asioista kuten mökkeilystä ja elokuvista. Sosiaalinen elämämme ei ole kovin vilkasta, kyläilemme muutaman hyvän ystävän luona satunnaisesti. Molempien vanhempia pyritään tapaamaan parin viikon välein, mies tosin käy kotonaan useammin kuin minä. Mies käy kavereidensa kanssa baarissa ehkä kerran kuussa, minä harvemmin mutta puolestani nautin siitä että saan joskus viettää yksinäisen rauhallisen koti-illan.

      Lapsia meillä ei ole.

      Olemme riittävän samanlaisia ihmisiä joten paljon yhteensovittamista ei edes ollut. Ei suhteesta tule mitään liiian erilaisen ihmisen kanssa.

      • onnea

        Tässä tuli hyvin tuota käytäntöä. Teillä on vastuullinen ja "aikuinen", selkeä kuvio ja itsekin uskon, että esim. tuollainen talousjärjestely helpottaa yhteiselämää suuresti -silloin kun se on mahdollinen.

        Haasteet tulevat silloin, kun esim. taloustilanteessa tulee muutoksia. On kai ajatuksena kuitenkin, että myös vastoinkäymisiä voi olla suhteen niistä kaatumatta. Nehän voivat myös lujittaa ja rikastuttaa suhdetta, vaikkei se läpikulkeminen helppoa olisikaan.

        Yhteensovittaminen on monelle arkipäivää ja silti suhde voi olla onnellinen, sillä tietty erilaisuus on kyllä myös rikastuttava tekijä.

        Ymmärrän silti (luullakseni), mitä tarkoitat tuolla liian suurella erilaisuudella.


      • Onnellinen

        "Meillä on yhteinen taloustili johon molemmat laittavat palkastaan aina saman summan ja sieltä maksetaan yhteiset laskut ja (ruoka)ostokset. Omat ostokset kumpikin maksaa omalta tililtään. "

        Toimii varmasti teillä. Tuo taloustili on hyvä juttu. Sensijaan minua on aina kauhistuttanut ne ystäväni joilla on kokonaan eri tilit ja sitten lainaillaan toiselle ja lasketaan (riidellään) kuka maksoi minkäkin laskun jne..

        Itselläni on aina ollut sellainen tilanne, että rahat ovat yhteiset ja molempien tileihin on molemmilla käyttöoikeus. Jos sitten on ollut muita kuin palkkatilejä niin ne ovat yhteisiä tilejä. Meillä on ollut huomattavia palkkaeroja. On väärin jos toinen käyttää sitä "omaa rahaa" eikä toisella ole varaa edes perusvaatetta ostaa. Välillä toinen meistä on ollut suuremmalla palkalla ja välillä toinen. Tietysti tämä edellyttää sitä, että rahankäytöstä keskustellaan ja ollaan samoilla linjoilla ja että toiseen voi luottaa ettei yhtäkkiä ole tili tyhjä ja rahat menneet aivan johonkin muuhun kuin on tarpeen.
        Ja jos tuhlataan niin tuhlataan yhdessä. On myös mukavaa kun yhteisellä päätöksellä ostetaan jotain kallista vain toiselle. Sitten taas joskus epämääräisessä tulevaisuudessa se toinenkin saa jotain mitä itse pitää itselleen tärkeänä.. Ei ole tarvinnut rahoista riidellä.
        Ehkä tämä on jollekin kauhistus.Korostan siis, että pitää olla yhteinen käsitys siitä mihin rahat käytetään. Meillä on ajateltu, että olemme koko ikämme yhdessä joten mitä sitä itselleen jemmaamaan. Ja jos sitten ei ollakaan niin elettiinhän sovussa ainakin tältä osin.


    • näinkin

      Olen kotona ja hoidan lapset ja kodinhoidon miehen töissä ollessa. HÄnellä on itse asiassa kaksikin työtä, sillä harrastuksesta on muodostumassa toinen tulolähde, tällä hetkellä menoja kuitenkin sitä enemmän. Mies siis tienaa kaikki tulomme. Rahat menee yhteisille tileille. Asunnot, autot on kaikki molempien nimissä. Illat ja sunnuntait vietämme yhdessä. Koitan saada omat harrastukseni sovitettua miehen työaikaan. "Vapaa-ajat" ruuanlaittoineen ja lastenhoitoineen tehdään yhdessä tai kumpaa enemmän innostaa. Toisen suorituksiin ei puututa kriittisesti, jos jossain on puutteita koitetaan auttaa. Kahdenkeskinen ajanvietto on myös tärkeää, puhuminen tai vain hiljainen yhdessäolo. Mies erityisesti tykkää tehdä kaikenlaisia pieniä palveluksia, mutta usein pelkkä kuuntelu on niistä tärkein. Näin toimii nyt. Voisimme kumpikin huolehtia tahoillamme tulevaisuudesta, mutta miksi maalailla piruja seinille. Ei kai tähän maailmaan huolehtimaan tulla vaan elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe