haave-elämää

Lueskelin tuota ketjua jossa naispuolista nettitreffailijaa oli vedätetty. Nainen oli ihastunut itse luomaansa mielikuvaan treffikumppanistaan, kun tämä oli antanut harhaanjohtavaa tietoa ulkonäöstään.

Ratikkakuski kehoitti tapaamaan treffikumppanin oikeasti hyvin nopeasti nettitreffailun alussa, jottei vääriä mielikuvia ja ihastumisia niihin pääsisi muodostumaan.

Kysynkin nyt, että mitä pahaa on haave-elämässä? Jos haluaa pitää kiinni omista mielikuvistaan ja haikailuistaan, niin miksi lähteä syventämään juttua ollenkaan, jos on onnellinen jo tuolla tasolla?

No joo, eihän tuo järkevää ole, jos tavoitteena on perheenperustamiset, lisääntymiset yms. asiat. Mutta jos tuollaiset asiat eivät enää ole ajankohtaisia, tai eivät muuten kiinnosta, niin mitä pahaa on haave-elämässä?

Netissä haaveilu on hyvin ekologinen tapa viettää elämäänsä. Vähän menee sähköä, juuri muuta ympäristöön vaikuttavaa ei tapahdu. Tietysti vuosien saatossa koneen voi joutua joskus uusimaan, vaikkei nettisurffailu mitään tehotykkejä vaadi.

Itse selailen tiettyjä sivuja paljonkin. Haaveilen erinäköisistä koneista ja kulkuneuvoista. Todellisuudessa tiedän, etten tule ikinä hankkimaan isoa nelivetotraktoria tai audin uusinta urheiluautoa. Mitä minä niillä tekisin? Eihän mulla ole peltoakaan ja suomessa saa ajaa korkeintaa 120 km/h liikenteessä.

Mutta lueskelen silti infoa koneista, ihailen videoita sekä kuvia ja olen hyvin perillä mm. käytettyjen laitteiden hintatasoista.

Tiedän, että jos menen haaveen traktorista toteuttamaan, niin se tarkoittaa paljon kuluja ja vaivaa. On hankintahintaa, vakuutusmaksua, pö-kulua, säilytysongelmaa, mahdollista hallin rakentamista, huoltokulua ja -vaivaa. Varkaita ja tulipalojakin sais entistä enemmän pelätä.

Tyydyn siis haaveilemaan. Se on halpaa, ekologista, helppoa ja melko mukavaa! Miksei näissä ihmissuhdekuvioissakin vois tyytyä ihan samaan? Tosiasiassahan koskaan ei saa yhtä kivaa ja helppohoitoista traktoria tai vaimoa, mistä voi oman pikku pään sisällä haaveilla :)

terseisin entinen aktiivipalstailija
18128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Laitoin joskus treffi-ilmoituksia paikallislehteen ja vastauksia tuli tavallisesti 5-6kpl

Kerran tuli noin 60kpl ihmeeksi--Olin tahattomasti tehnyt tekstin, jonka saattoi tulkita siten, että olisin upporikas.
Treffasin kaikki toivorikaat riivinraudat ja vain yksi oli kiinnostava.......
Hänkin impotentin rouva seikkailumielellä vain.

Tapasin sen rouvan myöhemmin ja hän uteli että, oliko niissä 60:ssä ketään rehellistä
No ei, sanoin ja se nainen totesi vain, että olisikin matemaattinen mahdottomuus, jos 60:ssä olisi vielä ketään rehellistä naista

Äänestä

cranky?

Äänestä
  • No jopas jotakin. Täällä näköjään vieläkin joku muistaa meikäläisen, vaikka en oo aikoihin täällä edes käyny. Ja joo en oo toi ketjun aloittaja, mutta oli pakko vastata tähän.

    Äänestä

  • Cranky_geek kirjoitti:

    No jopas jotakin. Täällä näköjään vieläkin joku muistaa meikäläisen, vaikka en oo aikoihin täällä edes käyny. Ja joo en oo toi ketjun aloittaja, mutta oli pakko vastata tähän.

    Jazuli-voopotin jaksaa kehua aina sun ulkonäköä. Nykyiset naiskirjoittajat pohdiskelevat mikäs komistus sä sitten olitkaan, kun ei olla nähty syn kuvaa koskaan eikä oikein kirjoituksiakaan :)

    Äänestä

  • vink vink kirjoitti:

    Jazuli-voopotin jaksaa kehua aina sun ulkonäköä. Nykyiset naiskirjoittajat pohdiskelevat mikäs komistus sä sitten olitkaan, kun ei olla nähty syn kuvaa koskaan eikä oikein kirjoituksiakaan :)

    Ai sekin on vielä kirjoitellu tänne. No jazuli on aina ollu niin kiltti mulle. Eihän tässä sitten voi kiusallaankaan vilautella mitään kuvaa jotta pohdiskelu voi jatkua. :-P

    Joskus oli joo aika kun kirjoittelin tänne melko aktiivisestikin, mutta kai sitä jossain vaiheessa kyllästyy. Ainakin joksikin aikaa, mutta ei tää paikka ihan kokonaan oo päässyt unohtumaan, kun vielä käyttäjätunnuksen ja salasanankin muistin suoriltaan.

    ps. Ainakin vanha tuttu palstojen jumitus tuntuu olevan edelleen tallella. =)

    Taitaa tykätä susta, kun aina puhuu susta siihin malliin.

    Laita nyt kuva ;) Etkös sinä ollut sellainen pitkä ja raamikas, tumma komistus ;)

    Äänestä

  • vonk vonk kirjoitti:

    Taitaa tykätä susta, kun aina puhuu susta siihin malliin.

    Olihan meillä paljon hauskoja keskusteluita. Se oli silloin palstan kulta-aikoina tai ainakin omalta osaltani se oli kulta-aikaa, kun oli paljon aktiivisia vakkareita joiden kanssa keskustelut pyöri ja olihan siellä mukana paljon satunnaisiakin tuttavuuksia.

    Nyt pitää kuitenkin taas mennä. Terkut jazulille, jos luet tämän. :)

    Äänestä

  • muistelee* kirjoitti:

    Laita nyt kuva ;) Etkös sinä ollut sellainen pitkä ja raamikas, tumma komistus ;)

    Eikös se joskus tavannut Papun? Vai kenet?

    Äänestä

  • muistelee* kirjoitti:

    Laita nyt kuva ;) Etkös sinä ollut sellainen pitkä ja raamikas, tumma komistus ;)

    Joo mä olin just se. Pitkä, tumma ja komea. Niin hyvin muistettu sieltä sivusta, että ethän sä mitään kuvaa tarvi enää. :D

    Äänestä

  • Cranky_geek kirjoitti:

    Joo mä olin just se. Pitkä, tumma ja komea. Niin hyvin muistettu sieltä sivusta, että ethän sä mitään kuvaa tarvi enää. :D

    Tapasitko joskus Papun, oletko sä se?

    Äänestä

  • Cranky_geek kirjoitti:

    Olihan meillä paljon hauskoja keskusteluita. Se oli silloin palstan kulta-aikoina tai ainakin omalta osaltani se oli kulta-aikaa, kun oli paljon aktiivisia vakkareita joiden kanssa keskustelut pyöri ja olihan siellä mukana paljon satunnaisiakin tuttavuuksia.

    Nyt pitää kuitenkin taas mennä. Terkut jazulille, jos luet tämän. :)

    Jazuli (nykyään voopotin) on palstan aktiivisempia kirjoittajia edelleen.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Tapasitko joskus Papun, oletko sä se?

    Joo olen tavannut, jos se tekee musta sen.

    Äänestä

  • Cranky_geek kirjoitti:

    Olihan meillä paljon hauskoja keskusteluita. Se oli silloin palstan kulta-aikoina tai ainakin omalta osaltani se oli kulta-aikaa, kun oli paljon aktiivisia vakkareita joiden kanssa keskustelut pyöri ja olihan siellä mukana paljon satunnaisiakin tuttavuuksia.

    Nyt pitää kuitenkin taas mennä. Terkut jazulille, jos luet tämän. :)

    Kiitos Crankylä. :D

    Kiva kun poikkesit ja mukavata loppuvuotta. *hali*

    Äänestä

Noh, onhan tää sun ajattelutapa sikäli aika häiriintynyt, että siinä huijaamisessa se haaveilija ei ole se huijattu, vaan se huijari, eli joku huijari haaveilee olevansa jotain muuta, kuin oikeasti on ja haaveilee pystyvänsä hallitsemaan toisen ihmisen todellisuutta ja tunne-elämää.

Se huijattava ei siinä haaveile yhtään mitään, eikä saa päättää haaveistaan. Ero autoista haaveilemisella ja netissä huijatuksi tulemisella on samanlainen, kuin millainen ero on seksin harrastamisella ja raiskatuksi tulemisella.

Äänestä
  • dazun epäjärjellestämättyyskyvyvyttömyyttä

    Äänestä

laskin..väärin !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Lueskelin tuota ketjua jossa naispuolista nettitreffailijaa oli vedätetty. Nainen oli ihastunut itse luomaansa mielikuvaan treffikumppanistaan, kun tämä oli antanut harhaanjohtavaa tietoa ulkonäöstään.

Ratikkakuski kehoitti tapaamaan treffikumppanin oikeasti hyvin nopeasti nettitreffailun alussa, jottei vääriä mielikuvia ja ihastumisia niihin pääsisi muodostumaan.

Kysynkin nyt, että mitä pahaa on haave-elämässä? Jos haluaa pitää kiinni omista mielikuvistaan ja haikailuistaan, niin miksi lähteä syventämään juttua ollenkaan, jos on onnellinen jo tuolla tasolla?

No joo, eihän tuo järkevää ole, jos tavoitteena on perheenperustamiset, lisääntymiset yms. asiat. Mutta jos tuollaiset asiat eivät enää ole ajankohtaisia, tai eivät muuten kiinnosta, niin mitä pahaa on haave-elämässä?

Netissä haaveilu on hyvin ekologinen tapa viettää elämäänsä. Vähän menee sähköä, juuri muuta ympäristöön vaikuttavaa ei tapahdu. Tietysti vuosien saatossa koneen voi joutua joskus uusimaan, vaikkei nettisurffailu mitään tehotykkejä vaadi.

Itse selailen tiettyjä sivuja paljonkin. Haaveilen erinäköisistä koneista ja kulkuneuvoista. Todellisuudessa tiedän, etten tule ikinä hankkimaan isoa nelivetotraktoria tai audin uusinta urheiluautoa. Mitä minä niillä tekisin? Eihän mulla ole peltoakaan ja suomessa saa ajaa korkeintaa 120 km/h liikenteessä.

Mutta lueskelen silti infoa koneista, ihailen videoita sekä kuvia ja olen hyvin perillä mm. käytettyjen laitteiden hintatasoista.

Tiedän, että jos menen haaveen traktorista toteuttamaan, niin se tarkoittaa paljon kuluja ja vaivaa. On hankintahintaa, vakuutusmaksua, pö-kulua, säilytysongelmaa, mahdollista hallin rakentamista, huoltokulua ja -vaivaa. Varkaita ja tulipalojakin sais entistä enemmän pelätä.

Tyydyn siis haaveilemaan. Se on halpaa, ekologista, helppoa ja melko mukavaa! Miksei näissä ihmissuhdekuvioissakin vois tyytyä ihan samaan? Tosiasiassahan koskaan ei saa yhtä kivaa ja helppohoitoista traktoria tai vaimoa, mistä voi oman pikku pään sisällä haaveilla :)

terseisin entinen aktiivipalstailija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu