keneenkään, mutta et uskalla sanoa sitä sille. Siksikö olet sinkku?
Oletko ihastunut
tiukka paikka
6162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Enpä voi sanoa että olisin koskaan ihastunut.
Minä myös tykkään olla omissa oloissani.
"Mikä on syynä sinkkuuteen maassa, jossa ihmiset eivät halua olla missään tekemisissä kanssasi?" milto.teemun kysymys.
Toki olisin monen ihmisen kanssa tekemisissä. Mutta olen oppinut olemaan yksinäni, joten sellainen sosiaalinen toiminta ystävä mm. tuntuu aika vieraalta ajatukselta.
Toisekseen, kun pitäisi sitten jos on joku ryhmä jonka kanssa ryypätä tai bilettää, niin ne ulkonäköpaineet.
Kun pitäisi olla komea ja lihaksikas. Mitä tietysti olen, mutta kyseessä on periaate ja moraalinen ongelma. En voi sietää ihmisiä jotka esim, eivät halua ketään pullukkaa porukkaan, koska se on pullukka.
Itse olen ollut pullukka, jonka takia kasvoin vain sukulaisten ympärillä lapsena ilman kamuja.
Näiden vastausten pohjalta sanon että: Näiden seikkojen takia olen sinkku.
Siksipä...
Kyllä olen mutta en uskalla kertoa sille naiselle olevani ihastunut häneen joten sinkku olen edelleen. Tästä syystä olen ollut koko elämäni ajan sinkku kun en ole koskaan uskaltanut tehdä mitään ratkaisevia liikkeitä aina kun olen ollut ihastunut.
Kyllä, olen erittäin ihastunut, mutten uskalla sanoa/tehdä mitään. Ihan tyhmää ku pitää olla nii ujo.. Johtuu tietty myös hieman huonosta itsetunnosta..
On tosiaan ihan typerää olla näin ujo. Saa sitten koko loppuikänsä tuskailla sitä että oliskohan se ihastuksen kohde tuntenut samoin mua kohtaan jos vain olisin uskaltanut kertoa hänelle mitä tunnen.
Epäilen kyllä ettei niin hyvännäköinen nuori nainen kauan sinkku ole vaikka vielä taitaa ollakkin. Nuorilla ja hyvännäköisillä naisilla on varmasti aina ottajia jonoksi asti. Helpottais kuitenkin saada tietää mitä hän minusta ajattelee oli vastaus mikä tahansa. Ainakin voisin lopettaa itseni kiusaamisen tällä asialla.
Voi tietysti olla että hän on sinkku koska ei edes halua miestä rinnalleen jolloin minullakaan ei ole mitään mahdollisuuksia hänen suhteen (ei kyllä ole muutenkaan).
Olen ihastunut ja ihanaa tässä on se, että ihastukseni kohde on myös ihastunut minuun!!!