Sinkun tylsä arki

tylsistynyt sinkku

Katselin eilen kalenteria ja huomasin, että tässä onkin tullut vietettyä kaksi vuotta sinkkumiehenä. No seuraavaksi iski sitten morkkis; en ole saavuttanut tuona aikana mitään. En ole löytänyt uutta kumppania, enkä tehnyt mitään muutakaan mainitsemisen arvoista. Arkipäivät kuluvat töissä ja illat harrastuksissa ja viikonloput ulkona pörrätessä. Nuo ovat vain ajankulua, joista ei saavuta mitään. Elämäni on niin tylsää, että alkaa jo hävettää. Miten te muut sinkut saatte pidettyä mielenne virkeänä?

25

618

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsensä vanki

      Saavutus on jo se, että jaksaa seuraavaan päivään, jaksaa suorittaa tehtäviään töissä, jaksaa harrastaa, jaksaa pörrätä ulkona viikonloppuisin. Että jaksaa elää elämäänsä.

      Ala sijoittamaan ne tienatut eurosi vaikka hyväntekeväisyyteen tai pörssiyrityksiin joiden tulevaisuuteen sä uskot. Siinä sulle seuraava missio, jos arki on muuten niin tylsää ja tasapaksua.
      Tuolla samalla tavalla sä voit ajautua ajattelemaan vaikka sulla olisi perhe ja mökki ja kaksi autoa ja lomamatkat, koska se tylsyys asuu ennen muuta siellä sun omissa arvoissasi ja ajatuksissasi. Niistä ei voi syyttää kuin itseään.

      • tylsistynyt sinkku

        Niin, omasta asenteestahan se tylsistyminen loppujen lopuksi johtuu. Pitäisi vaan uskaltaa ottaa seuraava askel. Pelkään vaan, että astun tyhjän päälle. Siksi tämä elämä onkin vähän paikallaan junnaamista.


    • ätmi

      Pistän paremmaksi: olen aina ollut sinkku, enkä käy edes töissä tai harrastuksissa...

      • KuonaYhteiskunnalle

        Näinhän se on. Sinkku on parisuhdemarkkinoilla sama asia kuin työtön työmarkkinoilla, ei sellaista kukaan halua, koska sinkkuus/työttömyys on varma merkki siitä,
        että jotain on pielessä kun ei vieläkään ole töissä/parisuhteessa.

        Alinta mahdollista tasoa edustaa sinkku 40 työtön mies.
        Kukaan ei jää sellaisen poismenoa kaipaamaan, pelkkä roska, jäte, kuona yhteiskunnalle. Mitään muuta nainen ei voisi halveksua enempää kuin tällaista ihmistä.


    • auaauhay

      Miks ihmisillä on niin kauhea tarve saavuttaa jotakin?

      • Iso peukku tälle.


      • Anonyymi

        Tietenkin normi mies haluaa tulevaisuuden, vaimon jne.
        Vässykän ainut tavoite elämässä, VITUN KOVA KÄNNI


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin normi mies haluaa tulevaisuuden, vaimon jne.
        Vässykän ainut tavoite elämässä, VITUN KOVA KÄNNI

        Asiaa, kunnon känni auttaa ainakin hetkeksi.


    • Sinkkumies 45

      Mikä ihme tuossa elämäntilanteessa on mukamas pielessä? Itse elän muutoin samalla tavalla, mutta en enää kauheasti "pörrää". Tietysti jos ei sinkkuelämään sopeudu, niin eihän sille sitten mitään voi.

    • tylsistynyt sinkku

      Omaa elämää tulee usein verrattua muiden elämään ja siksi sitä huomaakin, että onpa se tylsää. Jotkut sinkut reissaavat ympäri maailmaa, toiset kikkailevat sijoituksilla, jotkut rakentavat taloa ja toiset taas keskittyvät uraansa ja pääsevät huipulle. Nämä olivat vaan havainnollistavia esimerkkejä, mutta minä en ole ole tehnyt mitään noista. Olen vaan elänyt tasapaksua elämääni, johon olen kyllästynyt. Joka päivä yhtä ja samaa. En ole edes kotiani rempannut, kun sille ei ole välitöntä tarvetta. Jotkut remppaavat pelkästään remppaamisen ilosta.

      • Anonyymi

        Äiti siivoaa ja pesee 40 vässykän pyykit.


    • Vesimies84

      Kunpa tuohon olisikin selkeä vastaus, itsekin elänyt samanmoista elämää paitsi sillä erotuksella etten ole ollut päivääkään minkään firman palkkalistalla palkollisena.

      Olis mulla yksi nainen lähipiirissä, jonka tuntenut jo 12 vuotta, mutten tiedä mitä pitäis tehdä hänen suhteensa, iskeäkö kuin sika limppuun vaiko jättää hänet omaan arvoonsa ja jatkaa omaa elämääni. Ollaan oltu ihan ystäviä, ei kyseessä mikään pari- eikä seksisuhde. Minäkin siis heteromies.

      Kyllä, vieroitusoireita on mulla tästä naisesta kun pitkiä tovia ollaan ettei viestitellä/soitella toisillemme.

      Onhan hän aikamoisen vetävännäköinen mimmi ja säteilee läsnäollessa eroottista vetovoimaa.

      Ei ole mulla selkeätä vastausta pulmaasi.

    • Totuus-

      Olen alkanut käymään salilla ja tänään oli jo viidennet treenit. Treenaan kaksi tuntii aamulla. Salilla on kauniita naisia ja tuijottelen niitten perseitä siellä. Siinäpä hyvää ajankulua teille muillekkin ätmeille.

      • pihallatipunen

        Treenaatko tällä kertaa jalkojakin, etkä vaan hinkkaa penkkiä? Penkkipunnerusta meinaan...


      • 0lenhanMies

        Turhaan käyt ja rikot itsesi. Ei naiset ole sinua varten.


    • Tämä tylsä oma arkeni on juuri hyvä minulle :) Miksi pitäisi olla jotain tai jotain saavuttaa?

    • Kaisanoasaa

      Tämän illan kuuntelen musaa ja juon olutta. Eiole tylsää.

      • Anonyymi

        Pullo onkin nyhverön ainut harrastus, et edes baariin uskalla.


    • Tämä-selvä

      Suurin osa ihmisistä on tylsiä. Ihmiset ei käy ulkona, eivät jaksa mitään harrastaa, eivät tapaa ihmisiä. Sen takia on paljon yksinäisiä jotka vaan ovat kotona eivätkä tee mitään.

    • ahdistaa

      Tylsäähän tämä on ja siihenkin vähän tottuu ettei ilonhetkiä oikein ole. Tai jos onkin niin ne on niin pieniä että melkein hävettää. Pelkkää suorittamista ja vapaa-ajalla lepoa ja haaveilua joka ei johda mihinkään. Kevättä voi aina odotella ja tieto sen tulemisesta usein piristää.

      Pitää myös luoda keinotekoisia merkityksiä elämäänsä. Lenkki ennen saunaa on tehtävä ja olut saunan jälkeen on palkinto. Parhaassa tapauksessa saattaa tuntua kuin tuossa parin tunnin aikana olisi tapahtunut jotain jolla on pientä merkitystä, vaikka turhaahan sekin tietysti on.

    • nenäåystyssä

      kuunten musaa..otan muutaman oluen... ei oo tylsää..
      baareissa ylpeitä naisia...ei niille kelpaa mikään...
      ettikää vaan niitä miljönäärejä....

      • Anonyymi

        Kyllä miehet aina kelpaa,
        vässykit ei.


    • Anonyymi

      ehkä voi väsyttää sitten jos hirveän pitkiä pyöräilylenkkejä,

    • Anonyymi

      "Tietenkin normi mies haluaa tulevaisuuden, vaimon jne"
      Miksi?

      Miten "normi miehen" määritelmä on se että tietenkin haluaa vaimon jne."?

      Itse koen olevani hyvinkin normaali -vaan en ehkä sitten normi- nainen, enkä ole koskaan halunnut miestä jne.
      Mikähän minussa on vialla?

      Elän hyvää ja onnellistakin elämää tehden työtä josta nautin, tapaan ystäviä, harrastan mieleisiäni asioita, seuraan maailman tapahtumia ja olen kiinnostunut ympäröivästä maailmasta.
      Jatkuvasti opin jotain uutta, saan uusia oivalluksia, otan selvää kiinnostavista asioista. Ja myös vietän ihan omaa rauhallista aikaa omassa kodissani tapaamatta ketään. Hiljaisuudesta nauttien hyvän kirjan tai elokuvan ääressä.
      Ajoittainen tylsyyskin kuuluu elämään.

      En ymmärrä mitenkään miten jotkut eivät löydä mieltä ja sisältöä elämäänsä ilman sitä pakollista kumppania. Kuitenkaan ne parisuhteet näyttää suurimmalta osin olevan kaikkea muuta kuin harmonisia ja onnellisia. Haukutaan ja solvataan puolisoa netissä, riidellään ja tapellaan. Arvostellaan ulkonäköä ja luonnetta. Sekö sitten on se "saavutus ja sisältö" elämälle? Kiitos mutta ei kiitos!!

      Väkisin pitäisi se kumppani saada, yksin ei pärjätä.
      Itse valitsin toisin ja olen hyvin tyytyväinen valintaani vaikka en sitten "normi" olekaan. Pääasia että itse olen tyytyväinen.

      -nainen-

    • Anonyymi

      Oletko tyhmä kuin Batman, pattipää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      5001
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4372
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3493
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2301
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1799
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1666
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1609
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1448
    Aihe