Vaimoni petti kolme vuotta sitten. Ennenkään meillä ei ollut mitään ilotulitusta elämä, mutta rakastin häntä, ja ajattelin positiivisesti. Siinä sitten syntyi kolmas lapsemmekin. Kehotin häntä menemään katselemaan muutakin maailmaa -ja hän todella meni. Minä tyhmä annoin kaiken anteeksi ja luotin, että hän tajuaa lopettaa jutun.Hän ilmeisesti rakastui tähän toiseen, jolla on neljä lasta ja vaimo. Todellinen vaihtoehto siis. Meillä on ihanat lapset, joista en haluaisi luopua, mutta eihän tällainen voi heillekään hyväksi olla. Nukumme eri kerroksissa vaimon erilaisista tekosyistä johtuen, ja seksiäkään ei siis heru. Tietenkään.Olen 43 ja pidän itsestäni huolta, joten luulisin elämällä olevan minulle vielä jotakin parempaa tarjolla. Neuvokaa opettajaa
miten voimia eroon?
Arde
71203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokemuksesta:
Vaimo mäelle niin pian kuin mahdollista, tilanteesta kärsivät eniten lapset.
Turha sinunkaan on itseäsi uhrata, ellei vastapuoli ole liiton hoitamisessa mukana.
Hoida homma asiallisesti, se on tärkeä myöhempiä vaiheita varten.Pyydät häntä muuttamaan pois ja selitätte asian lapsille.
Äläkä suostu naisten kirjoittamiin nuotteihin lasten sijoittamisessa eron jälkeen.
Yhteishuoltajuus , ei mikään pelkkä viikonloppuisä on perusteltu vaatimus.
Itse olen yh-isä, vaimo petti, erosta jo monta vuotta.Lapset asuvat luonani, lapset saavat mennä äitinsä luo halutessaan.
Kun erosta selvittiin, on elämä yh-isänä ollut antoisaa.Paljon parempaa elämää lastenkin kannalta kuin se, että he seuraisivat vierestä äitinsä seurustelua miesten kanssa, vaikka on aviossakin.
Kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa alkaa jossain vaiheessa ajattelemaan itseäänkin. Itse kiduin huonossa liitossa lasten takia vuosia, kunnes en enää jaksanut. Ero tuntui vaan niin kauhealta. Mutta lopulta toteutin sen. Nyt olen asunut lasten kanssa pari kuukautta omassa asunnossa. Lapset saavat olla isänsä luona aina haluttaessa. Kaikki on mennyt tosi hyvin, enkä ole katunut ratkaisuani. Kerranhan täällä eletään. Toki toivon, että vielä kohtaisin sen oikean, en haluaisi yksin viettää loppuelämääni. Mutta mieluummin yksin kuin huonossa liitossa. Voimia sulle päätöksen tekoon.
Minäkin olen asunut 2kk kotoa poissa. Mutta lapseni jäivät kuitenkin isänsä luokse. Meillä on maatila, on kissoja ja koira joita en voinut ottaa mukaan. Minäkin haluaisin että lapseni 11 ja 14 vuotiaat asuisivat kanssani mutta minkä teet kun eivät viihdy ja tuntuu että olen aina töissä. Ymmärrän että se koti on heidän lapsuudenkotinsa.
En uskalla edes surra asiaa. En uskalla ajatellakaan että minä menetin heidät.
Varmaan tunne on kamala, kun lapset asuvat muualla. Toivottavasti näet heitä mahdollisimman usein. Meillä onneksi mieheni jäi ainakin toistaiseksi asumaan entiseen kotiimme, joten lapsilla on tuttu paikka missä käydä. Ovat olleet melkein joka viikonloppu siellä nyt kesällä ja vähän enemmänkin.
Meillä ei ollut mielestäni muuta vaihtoehtoa, kuin se, että lapset jää minulle. Syitä on siihen monia.
Muista, että et ole menettänyt lapsia. Eiväthän he mihinkään ole hävinneet, vaikka pahalta varmaan tuntuukin. Tsemppiä!
En tunne taustojasi ja eron syitä yms.
Mutta nostan hattua sille, että lapset ovat saaneet itse päättää ja olet ymmärtänyt kodin ja kotiympäristön merkityksen lapsille.
Ratkaisu on sinulle kova, mutta tiedän kokemuksesta, että se on paitsi jalo, myös osoittaa erittäin kypsää ajattelukykyä ja epäitsekkyyttä.
Et todellakaan ole menettänyt lapsiasi, älä edes mieti asiaa tuolta kannalta.
Keskustele asiasta lastesi kanssa, huomaat myöhemmin, että hekin arvostavat sinua.
..se oikea. Kun on niin tukossa näistä alaspainamisista, ettei jaksa oikein uskoa itseenkään, vaikka on aina luullut, että on ok. Pitäisi uskoa vaistoon, joka kertoo niin paljon. Vaistolla minä vaimonkin käräytin. Vikoja on itsessänikin, mutta puhumalla ja opettelemalla kai tämä elämä on tarkoitettukin elettäväksi. Kumppania kaipaa, kaveria ja ymmärtäjää, niin kuin kai jokainen. Inhottaa ajatella, että sitä voisi olla muualla, mitä ei ole kotona. Miksi se on näin? Mua estää enää lasten hyvinvointi. Loppujen lopuksi paras heillekin olisi "pistää muija mäkeen", niinkuin joku vastasi. Kiitos vastauksestasi!
Unohdamme niin usein, että lapset ovat lainassa meillä. Tuon ikäiset kaipaavat turvaa ja noin he sitä saavat. Uskoisin heidän ajattelevan, että heillä on kaksi kotia, joihin heillä on vapaa pääsy, ja molemmat vanhemmat rakastavat heitä. Lapset ovat myös yksilöitä, jotka ajattelevat itse, ja kemiat eivät kaikissa asioissa sovi eikä tarvitsekaan vanhempien kanssa. Nauti niin paljon kuin voit ja seuraa ja tue kasvua. Kaikki menee hyvin!! :)