Tuntipalkka

Olin töissä firmassa, jossa oli monta sataa työntekijää ja tuntipalkka. Siellä näki vaikka minkälaista tyyppiä. Olin nuori ja tietämätön, ja tein monta vuotta kaikkea mitä käskettiin kiltisti varmaan paljon enemmän mitä moni muu ja sain kuullakin useasti,että ei tarvi tehdä niin paljon. Oli päiviä jolloin mielessä kiehuin raivosta. Mutta sitten eräänä päivänä napsahti päässä,että niin miksi teen enemmän kuin on tarpeellista tuntipalkalla, jossa työntekijöitä kohdellaan miten sattuu. Enään ei tarvinnut ajatella että palaa loppuun. En tosiankaan tehnyt enempää kuin muut ja päivät silti rullasi eteenpäin eikä siitä mitään katastrofia syntynytkään. Huomasi että itse teki ja yritti esittää ja saada huomiota. Eipä minulla palkka noussut vaikka urakalla tein töitä. Huomasin että se on huumoria joskus ottaa rennommin. Opin tuntemaan itseäni ja muita kuitenkin paremmin. Turhaa muita yrittää hallita, koska on vaan hyväksyttävä täällä elämässä, että toiset ovat tunnollisempia ja tuntevat herkemmin syyllisyyttä, mutta ei palkkaa saa yhtään enempää. Jos on vaikka niitä harvoja, jotka tekevät ylitöitä huonolle firmalle eikä suostu ylitöihin joku päivä, kun on omaakin elämää pidettävä niin firmalla tulee hätä ja eivät saa ketään välttämättä töihin niin sitten ihmettelevät että mikä sille on tullut, pitävät itsestään selvänä jotain tyyppiä. Kaipa sitä kuitenkin olen kiltimpää sorttia, kun omantunnon tuskat iskee. Jotkut eivät ajattele samoja asioita ollenkaan. Eivät välitä.....
1450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ainoastaan hullu itsensä työllä tappaa, eiks juu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aasi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu