Olen 17-vuotias poika, ja olen ihastunut vuotta vanhempaan tyttöön koulussani. Luulen, että hän tuntee samoin minua kohtaan, sillä olen huomannut hänen vilkuilevan minua aika-ajoin. No, en kuitenkaan tiedä miten voisin lähestyä häntä. Emme ole lainkaan samoissa kaveripiireissä, joten yhteisen kaverin aasinsiltaa ei saa aikaan. Lisäksi hänen kaveriporukkansa on aika pieni, ja aina hänen ympärillään kuin suojamuurina. En voi vain rynnätä hänen luokseen ja kysyä "hei hilkka-Hillevi, (mikä siis ei ole hänen nimensä) mä haluun tutustuu suvun!"
Facebookin kautta aloitteen tekeminen tuntuu taas niin jonnelta. Tiedän kyllä hänen nimensä joten voisin kyllä pyytää häntä siellä kaveriksi, mutta minun ei varsinaisesti pitäisi tietää sitä. Joten facebook-kutsu tuntuu lähinnä stalkkaamiselta.
No, pitää varmaan toivoa että hän sattuu jollekkin samalle kurssille kanssani ja pääsisn "sattumalta" tekemään ryhmätöitä hänen kanssaan.
. Mutta nyt minua kiinnostaisi miten te uljaat uroot jotka kaatavat naisia kuin dominopalikoita hoitaisitte vastaavan homman. (luultavasti kaappaisitte amis-bemariinne, veisitte baariin ja juottaisitte känniin. Sitten siirrytte 50:llä prepaid-kortillanne maksettuun kuppaiseen hotellihuoneeseen jossa panisitte häntä perseeseen samalla kun pikku ystävänne runkkaisivat vieressä) mutta suoraan sanoen haluaisin vähän ihmisystävällisempää lähestymistapaa.
Ideoita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
mene pyytämään ulos joskus kun kaveri-suojamuuriin tulee hetkeksi rako
tai sitten jos hän kävelee jossain käytävällä (vaikka olisi kaverikin mukana) niin mene vetämään hihasta ja pyydä saada jutella kahden kesken - pyydät sitten ulos
tai laita sähköpostia ja pyydä jonnekkin kahden kesken... "kun tunnut aina olevan kavereittesi piirittämä niin pyydän sua näin..." tms