olenko tosiaan ainut, kun ajattelen että rikos on rikos ja siitä on kannettava vastuunsa. miksi naiset tai miehet ette nosta oikeusjuttua????
nosta syyte
8
763
Vastaukset
- Ruusu
ainut, olen samaa mieltä, ja jaksan aina vain ihmetellä niitä, jotka ovat eri mieltä.
Olisi kyllä kiva kuulla, miksi oikeusjutut eivät tule kyseeseen... - Kaija
Haluan nyt samassa korjata täälläkin viljeltyä mantraa siitä, että kaikki naisten väkivaltakuolemat olisivat puolison/entisen puolison aiheuttamia. Näin ei ole, ainoastaan n. puolet tapauksista on näitä, muissa tapauksissa on kyse muusta henkilöstä.
Mielenkiintoista olisi myös pohtia, miksi ainoastaan 10% tapauksista tulee poliisin tietoon. Vuonna 1995 perheväkivalta tuli yleisen syyttäjän harkinnan piiriin. Tuomioita tulisi, mutta missä mättää?
Kyselyn mukaan naisten oma selitys asialle on se, että he pitävät kokemaansa väkivaltaa vähäisenä.
Toisaalta, miksi yhteiskunnan pitäisi alkaa puuttua asioihin, joita asianomistajakin pitää olemattomina?
Kuin ampuisi hyttystä tykillä.- pelko esteenä
ei ole helppoa nostaa syytettä miestään vastaan. siksi olisi tärkeää soittaa aina poliisit paikalle. muistan että olin hyvin väsynyt ja en varmasti olisi juttuja nostanut jos ei olisi yleistä syyttäjää.
- Kaarina
tietosi perustuvat.
Ylen julkaisemat tilastot ovat sairaalan ja poliisin kautta tulleet.
Eiköhän ole niin ettet muuta tapahtuneita inttämällä ei pidä paikkaaansa.
En usko yhdenkään veronmaksajan haluavan maksaa siitä että näiden ulos suuntautuneiden akresiivisten Vanhempien väkivaltaa paikataa ja tuetaan.
Vammaisiksi hakatujen lasten hakkaajat pitäisi oikus toimin saada elinaikaiseen elatusvelvollisuuteen. - Kaija
Kaarina kirjoitti:
tietosi perustuvat.
Ylen julkaisemat tilastot ovat sairaalan ja poliisin kautta tulleet.
Eiköhän ole niin ettet muuta tapahtuneita inttämällä ei pidä paikkaaansa.
En usko yhdenkään veronmaksajan haluavan maksaa siitä että näiden ulos suuntautuneiden akresiivisten Vanhempien väkivaltaa paikataa ja tuetaan.
Vammaisiksi hakatujen lasten hakkaajat pitäisi oikus toimin saada elinaikaiseen elatusvelvollisuuteen.Mitä puhut ja mitä tarkoitit? Ymmärsin sanat mutta en tarkoitusta?
Nämä tiedot selviävät mm. allaolevislta sivuilta. Samoin Tasa-arvoasian neuvottelukunnan ja Tilastokeskuksen teettämästä tutkimuksesta "Usko toivo ja hakkaus".
Tässä lisää linkkejä.
http://www.vaestoliitto.fi/vaestoviesti/4_2000/vavi420c2.htm
http://www.kepa.fi/kumppani_vanha/97_4/vakival.htm
http://www.kolumbus.fi/akkaryhma/tulostettavat4.html
http://www.evl.fi/kkh/to/kpk/vaki.htm
http://spuhakka.kaapeli.fi/ra-y9807.htm
Näihin perustan tietoni. - lissukka
Kaarina kirjoitti:
tietosi perustuvat.
Ylen julkaisemat tilastot ovat sairaalan ja poliisin kautta tulleet.
Eiköhän ole niin ettet muuta tapahtuneita inttämällä ei pidä paikkaaansa.
En usko yhdenkään veronmaksajan haluavan maksaa siitä että näiden ulos suuntautuneiden akresiivisten Vanhempien väkivaltaa paikataa ja tuetaan.
Vammaisiksi hakatujen lasten hakkaajat pitäisi oikus toimin saada elinaikaiseen elatusvelvollisuuteen.onko mielestäsi jotenkin "enemmän" oikein pahoinpidellä nainen hengiltä, jos tekijänä on vaikka isä, veli, poika tai joku tuntematon?
Ja todella väärin ja vastustettavaa jos sen tekijänä on aviomies tai ex?
Tässä muuten vielä yksi linkki asiasta:
http://koti.welho.com/lhorsma/pienia/vakivalta.html - sama
lissukka kirjoitti:
onko mielestäsi jotenkin "enemmän" oikein pahoinpidellä nainen hengiltä, jos tekijänä on vaikka isä, veli, poika tai joku tuntematon?
Ja todella väärin ja vastustettavaa jos sen tekijänä on aviomies tai ex?
Tässä muuten vielä yksi linkki asiasta:
http://koti.welho.com/lhorsma/pienia/vakivalta.htmlniin en sitten saanut keskustelua että miksi naiset ei vie juttuja oikeuteen? itse tein niin aviomiestäni kohtaan.
- Kaija
sama kirjoitti:
niin en sitten saanut keskustelua että miksi naiset ei vie juttuja oikeuteen? itse tein niin aviomiestäni kohtaan.
et todellakaan. Koska siihen ei järkeen käyvää selitystä ole.
Kun pahoinpitely tapahtuu kadulla, kaikki ilmoittavat siitä. Kun se tapahtuu kotona, yhteiskunnan tulisi ainoastaan ymmärtää se ja tukea pahoinpideltyä, mutta ilmoitusta siitä ei tehdä.
Miksi, se on hyvä kysymys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393