Petetty

Kun tässä luin aikani pettämisestä ja sen olevan täysin normaalia, päätin ottaa kantaa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä nyt kohta 4 vuotta ja hiljattain tapahtui tällainen tapaus, että tulin petetyksi. Puolisoni oli railakkaan baari-illan aikana tutustunut erääseen tyyppiin ja hieman ihastunut tapauksesta. He jatkoivat tutustumistaan textareilla ja vain hetkeä myöhemmin he olivat jo yön yhdessä. Puolisoni kertoi minulle kaiken ja katui tapahtunutta..mutta silti kuitenkin ajautui aina vain uudestaan tämän tyypin luo. Jossakin vaiheessa minä vain häivyin. Lähdin vain kylmästi pois enää mitään sovitteluja yrittämättä. Tämän tapauksen jälkeen puolisoni oli katkaissut välit kyseiseen tyyppiin ja taisteli kuukausia saadakseen mut takaisin. Näin loppujen lopuksi kävikin, palasimme yhteen parin kuukauden tauon jälkeen ja pääsimme jo viettämään yllättävän onnellista parisuhdetta, mutta kuitenkin n.2 onnellisen kuukauden jälkeen puolisoni ajautui taas saman tyypin sänkyyn. Itse en vielä ole mihinkään tällaiseen ryhtynyt koskaan, joten en oikein tiedä miten tällaiseen voi suhtautua. ehdotuksia?
3915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mun mielestäni sä teit siinä oikein kun annoit vielä toisen mahdollisuuden. mutta... ikävä kyllä maailmassa näyttää olevan sellaisia naisia (ja tietenkin miehiä myös), jotka eivät ymmärrä tarttua siihen tilaisuuteen. Jos se on uudestaan sen tehnyt, niin sitten olisi kyllä parasta sun lähteä uudestaan! ...lopullisesti.
Mä oon samassa tilanteessa, tosin siinä ettei sitä toista kertaa ole vielä tapahtunut.
Ja palasimme yhteen 1½ kk sitten

Äänestä

mulle kävi viime kesänä ihan samalla lailla.minä en kertonut suunnitelmistani mitään etukäteen.odotin vain sopivaa tilaisuutta lähteä.kuin se tuli pakkasin vain tavarani ja lähdin.vuoden olen nyt ollut reissulla enkä ole ottanut mitään yhteyttä kotiin.asun yhden hyvän ystäväni kesämökillä ja aion jatkaa tätä niin kauan,että saan maksettua oman osuuden yhteisistä veloistamme.vaimoni ei tiedä missä asun,vain työpaikkani.en ole puhunut hänelle sanaakaan hänen yhteyden ottojen aikana,kuuntelen vain mitä hänellä on asiaa ja suljen sitten puhelimen.minun ei edes tarvitse hakea avioeroa koska hän uhkailee tehdä sen itse.katsotaan miten käy.onneksi meillä ei ole lapsia se tästä vielä puutuisi.

Äänestä

Erona vain se, että olen naien. Yhdessä puolison kanssa 11 vuotta, joista yhtään vuotta mies ei ole ollut uskollinen.

Mies ei halua erota, koska kyseessä hänellä vain "töppejä". En usko, että hän muuttuu, koska ero ensimmäisestä vaimosta johtui myös samoista syistä.

Oudointa on tässä se, etten enää edes välitä siitä, pettääkö hän. Se pännii raskaasti, että hän haluaa kotona seksiä normaaliin tapaan, eikä ymmärrä, että haluttomuuteni syy sattuu olemaan suurempi kuin "ei huvita".

Olen kyllä kuullut, että syy vieraisiin suhteisiin on meidän huono parisuhde, mutta eikö hän voisi sitten vaan lähteä? Ja voiko kolmen kuukauden seurustelun jälkeen olla jo huono parisuhde (ensimmäisen kerran petti silloin)?

Minusta on toisaalta hienoa, että ihmiset kykenevät - tai ainakin haluavat - antaa uuden mahdollisuuden pettämisen jälkeen. Reilua, koska voihan olla todellakin kyseessä ainoa kerta. Toistuuvuus onkin sitten jo toinen juttu.

Muista, että anteeksi pitäisi osata antaa tuomiten teko, mutta ei ihmistä. Ja se varmaan todella vaikeeta, jos pettäminen näyttää toistuvan koko ajan. Pettäminen ei koskaan unohdu; tiedon kanssa on mahdolista oppia elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iso M kirjoitti:

Kun tässä luin aikani pettämisestä ja sen olevan täysin normaalia, päätin ottaa kantaa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä nyt kohta 4 vuotta ja hiljattain tapahtui tällainen tapaus, että tulin petetyksi. Puolisoni oli railakkaan baari-illan aikana tutustunut erääseen tyyppiin ja hieman ihastunut tapauksesta. He jatkoivat tutustumistaan textareilla ja vain hetkeä myöhemmin he olivat jo yön yhdessä. Puolisoni kertoi minulle kaiken ja katui tapahtunutta..mutta silti kuitenkin ajautui aina vain uudestaan tämän tyypin luo. Jossakin vaiheessa minä vain häivyin. Lähdin vain kylmästi pois enää mitään sovitteluja yrittämättä. Tämän tapauksen jälkeen puolisoni oli katkaissut välit kyseiseen tyyppiin ja taisteli kuukausia saadakseen mut takaisin. Näin loppujen lopuksi kävikin, palasimme yhteen parin kuukauden tauon jälkeen ja pääsimme jo viettämään yllättävän onnellista parisuhdetta, mutta kuitenkin n.2 onnellisen kuukauden jälkeen puolisoni ajautui taas saman tyypin sänkyyn. Itse en vielä ole mihinkään tällaiseen ryhtynyt koskaan, joten en oikein tiedä miten tällaiseen voi suhtautua. ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu