Hei! Haluaisin kuulostella muiden petettyjen tuntemuksia ja kokemuksia tilanteessa jossa on palannut yhteen pettämisestä kiinni jääneen puolison kanssa..
Oma tilanne: Mies jäi kiinni reilu kuukausi sitten pettämisestä. Pani kännissä yhtä minulle tuttua naista. Ei kertonut itse vaan sain kuulla tuttavilta. Olin jo pitkään odottanut ja pelännyt jotain tällaista..... mutta silti se tuli shokkina. Kuitenkin loppujen lopuksi itkin vain pari päivää, jauhoin asiaa kavereiden ja pettäjän kanssa... kaikki tunteet raivosin ulos.. kaikki ilkeätkin ajatukset... ja sitten tuli suuri HELPOTUS. Ihan kuin oisin aina tiennyt tämän tapahtuvan. Itkin jo etukäteen asiaa, yritin kahteen otteeseen jättää miehen. Vaan palasin aina takaisin, koska en osannut hänelle oikein sanoa miksi on paha olo. Nyt tiedän että odotin tätä koko ajan....
Nyt on jännä fiilis että ihan kuin asiat oisivat paremmin kuin ennen....????? Ja että pahaa ei enää tapahdu. Rauhallinen ja onnellinen olo. Luotan kumppaniin enemmän kuin ennen (tälläisen paskan jälkeen!!). En enää ole riippuvainen hänestä kuten ennen. Sain etäisyyttä ja uutta itsevarmuutta ja luottamusta.
Meni vain 2-3 viikkoa kun jo otin hänet takaisin... olenko hullu?
Mistähän tämmönen johtuu? Onko kellään muulla kokemuksia?
Oma tilanne: Mies jäi kiinni reilu kuukausi sitten pettämisestä. Pani kännissä yhtä minulle tuttua naista. Ei kertonut itse vaan sain kuulla tuttavilta. Olin jo pitkään odottanut ja pelännyt jotain tällaista..... mutta silti se tuli shokkina. Kuitenkin loppujen lopuksi itkin vain pari päivää, jauhoin asiaa kavereiden ja pettäjän kanssa... kaikki tunteet raivosin ulos.. kaikki ilkeätkin ajatukset... ja sitten tuli suuri HELPOTUS. Ihan kuin oisin aina tiennyt tämän tapahtuvan. Itkin jo etukäteen asiaa, yritin kahteen otteeseen jättää miehen. Vaan palasin aina takaisin, koska en osannut hänelle oikein sanoa miksi on paha olo. Nyt tiedän että odotin tätä koko ajan....
Nyt on jännä fiilis että ihan kuin asiat oisivat paremmin kuin ennen....????? Ja että pahaa ei enää tapahdu. Rauhallinen ja onnellinen olo. Luotan kumppaniin enemmän kuin ennen (tälläisen paskan jälkeen!!). En enää ole riippuvainen hänestä kuten ennen. Sain etäisyyttä ja uutta itsevarmuutta ja luottamusta.
Meni vain 2-3 viikkoa kun jo otin hänet takaisin... olenko hullu?
Mistähän tämmönen johtuu? Onko kellään muulla kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se johtuu siitä tiedosta, että vaistosi oli oikeassa. Voit luottaa itseesi ja se on helpottavaa.
Aivan. Monesti vaistoaa että kaikki ei ole kohdillaan, vaikka ei varsinaisesti epäile pettämistäkään tai osaa sanoa kenen kanssa pettää. Helpotus tulee kun salatut asiat paljastuu, shokki laukeaa. Mutta myöhemmin voi tulla myö ikäviä tunteita.
Sinun tapauksessa pettäminen ei kai ole jatkuvaa, joten siitä varmaan pääsee tosiaan yli,
Mulla kävi kans samoin. Kun mies tunnusti, menin toiseen huoneeseen ja hymyilin vaikka mies luuli että itken. Outo juttu.. Mutta ero tuli muutaman kuukauden päästä kun meno alkoi olla sellaista että joka vknlopun ryyppäsi ja lopulta minut jätti. Mutta varmaan se tunne kun on epäillyt ja osannut odottaa ja huomaakin olevansa oikeassa. Mutta ei mulla itsetunto tuosta noussut, päinvastoin hävisi melkein tyystin. Onneksi nyt elämäni on kohdillaan ja tämä ex-mies pettää kuulemma nykyistä naistaan 100-0. Surullista.
Ootahan kun mies seuraavan kerran lähtee esim. baariin ilman sinua. Voitko luottaa, ettei petä sua taas? Taidat olla vieläkin shokissa tai sitten et kamalasta miestäsi ainakaan rakasta? Jospa sä alitajuisesti tiesit, että mies ei uskollista sorttia ole?
Mulle tulee kuitenkin mieleen, että itkuillasi ja peloillasi suorastaan ajoit miehen pettämään sua. Lähdit ja palasit, kuka sellaista jaksaa?
Mulla kans tuli helpottunut olo. Sehän siinä kaikessa kauheudessa olikin aluksi kummallista, että oli samalla levollinen ja silti hirveän levoton ja hätääntynyt. Samaan aikaan pysyi olemaan onnellinen ja hirveän onneton.
Itse pähkäilin tuon niin, että vaikka tietoisuuteen asti pettämisen tietäminen ei ollut mennyt, niin joku osa minusta tunsi ja vaistosi sen etukäteen. Parisuhteessa kun luottaa toiseen, niin se kynnys on vaikea ylitettäväksi, että uskoisi toisen voivan valehdella niin rajusti. Ainakin minulle se oli vaikeaa, koska olen perusolemukseltani ihmisistä hyvään uskova ja kaikenlainen epäily ja kyttäminen ovat minulle vierasta. Ehkä olen jollain tavalla "sinisilmäinen" , mutta jotenkin elämä on sillä tavoin armollisempaa kun maailmassa näkee enemmän hyvä asioita ja mahdollisuuksia kuin pahan ennusmerkkejä.
Vaikka en tuota vaistoani osannut kuunnella, en koe sitä kauhean haitallisena, koska se ei olisi estänyt sitä pettämistä. Enkä minä ylipäätään voi estää ketään aikuista ihmistä pettämästä tai tekemästä mitään muutakaan, en puolisoani enkä muita. Vastuu omista teoista on kyllä jokaisella itsellään. Voin vain luottaa, että läheiseni eivät toimi minua loukaten.
Tästä olen kuitenkin oppinut sen, että itseään on osattava kuunnella, mutta ylihysteeriseksi en senkään ajatuksen kanssa aio mennä. Vaisto ei ole kuitenkaan meediokyky, ja kun tätä sotkua on tässä selvitelty, niin aika monta kertaa se vaistokin on mennyt kiville. Omat pelot ja huoli ohjaavat ainakin minua näkemään mörköjä siellä, missä niitä ei ole. Kai sekin on inhimillistä.
Mutta kun tässsä sotkussa asetun välillä kaiken ulkopuolelle ja tarkastelen asioita "sivullisena" niin on tässä paljon muitakin vieläkin kummallisempia asioita. Siksi varmaan kriisit ovat pohjimmiltaan puhditstavia ja elämää uudelleen suuntaavia kokemuksia. Eli uskon, että tästä kaikesta kauheudesta jää jotain hyvääkin käteen. Muuten tämä on kyllä hukkaanheitettyä aikaa.
Osaisimpa mäkin ajatella noin.
Mieheni petti minua. Minä otin eron. Anteeksi en antaa voinut tai unohtaa. Aina pettäminen oli läsnä vaikka siitä puhuttu ei. Rakastaa tuota en enää voinut saatikaan arvostaa. Nyt elän sitä elämäni onnellisinta aikaa. Aikaa eron jälkeen.