Ex-avokkaalleni...

En varmastikaan ole helppo ihminen. Varmasti olisin voinut olla parempi puolisko sinulle. Varmasti sinäkin minulle jos olisit sitä halunnut. Ei sillä että sillä olisi enää mitään väliä enää. Ero on ja pysyy.

Mutta yksi pieni pyyntö. Kumpikin meistä tietää vallan hyvin, ettemme pääse toisistamme eroon ikinä ihanan lapsemme takia. Meillä on aina side. Emmekö voisi mitenkään käyttäytyä asiallisesti. Sinä tiedät saman minkä minäkin. Vanhemmuus vaatii sovittelua. Myös tämä meidän tilanteemme.

Kysyin vain yhtä pientä palvelusta. Olisit voinut vastata ihan asiallisesti. Asiallinen "en pysty" olisi ollut ihan luvallinen vastaus. Sen sijaan otit heti käyttöön marttyyrin asenteen ja vittuilevan käytöksesi. Vaikka kysymys oli vain lapsemme hoitamisesta tunnin verran. Saat minusta raivon piiskattua esille jo pelkällä äänensävylläsi ja asenteellasi.

Luuletko todella, että minä haluan kuunnella sitä? Luuletko todella että minä haluan suuttua? Etkö voisi edes kerran käyttäytyä niinkuin aikuinen ihminen...
1685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei, et ollut helppo, ei ollut avokkisikaan.

Ei, ette pysty käyttäytymään asiallisesti. Ette vielä pitkään aikaan. Ja sittenkin, kun luulet, että pystytte, ette vieläkään pysty! Sori, niin se vaan menee.

Kysyit pientä palvelusta, ei onnistu. Kysyt sitä vielä useaan kertaan. Ei, ei onnistu. Asenne ja äänensävy on teillä molemmilla ja tulee olemaan vielä pitkään.

Meillä tästä kaikesta on kohta kaksi vuotta. Ja vieläkin on hetkiä, että ei jaksa, vituttaa ja raivostuttaa. Ei, se toinen ei opi, se ei ymmärrä.

Sitten kun kuvittelet, että toinen ymmärtää, kaikki on mennyt pitkän aikaa hyvin - PAM löydät uuden naisen, KAIKKI kiukuttelu alkaa alusta.

Mutta jottei tämä menisi surkutteluksi - päivä kerrallaan, hammasta purren. Ette ole ensimmäinen, ettekä viimeinen eroava pari. Kyllä se joskus rauhoittuu!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eronnut kolmekymppinen mies kirjoitti:

En varmastikaan ole helppo ihminen. Varmasti olisin voinut olla parempi puolisko sinulle. Varmasti sinäkin minulle jos olisit sitä halunnut. Ei sillä että sillä olisi enää mitään väliä enää. Ero on ja pysyy.

Mutta yksi pieni pyyntö. Kumpikin meistä tietää vallan hyvin, ettemme pääse toisistamme eroon ikinä ihanan lapsemme takia. Meillä on aina side. Emmekö voisi mitenkään käyttäytyä asiallisesti. Sinä tiedät saman minkä minäkin. Vanhemmuus vaatii sovittelua. Myös tämä meidän tilanteemme.

Kysyin vain yhtä pientä palvelusta. Olisit voinut vastata ihan asiallisesti. Asiallinen "en pysty" olisi ollut ihan luvallinen vastaus. Sen sijaan otit heti käyttöön marttyyrin asenteen ja vittuilevan käytöksesi. Vaikka kysymys oli vain lapsemme hoitamisesta tunnin verran. Saat minusta raivon piiskattua esille jo pelkällä äänensävylläsi ja asenteellasi.

Luuletko todella, että minä haluan kuunnella sitä? Luuletko todella että minä haluan suuttua? Etkö voisi edes kerran käyttäytyä niinkuin aikuinen ihminen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu