pettääkö mies??

Tarinani menee näin: Ollaan seurusteltu 5 vuotta mieheni kanssa. Asutaan yhdessä, ei lapsia tai lemmikkejä.

Mieheni tunnusti pettäneensä (seksiä kerran omien sanojensa mukaan) minua oman naispuoleisen ystävänsä kanssa. Tuo toinen nainen oli silloin taholtaan kihloissa. Nyt tuo nainen on eronnut miehestään.

Pyysin miestäni lopettamaan kaiken yhteydenpidon tuohon toiseen naiseen, johon hän ei kuitenkaan suostu? Tuntuu kamalan loukkaavalta!! Mieheni väittää, ettei heidän välillään ole enää mitään. Mieheni on alkanut kuntoilemaan, ja ostanut uuden hajuveden, uusia vaatteita. Lisäksi ollut tavallista kireämpi.

Nyt mieheni menee viikonloppuna samoihin pikkujouluihin kun tuo ystävänaisensa, ja sanoin että se loukkaa minua suunnttomasti!

Miten voin luottaa, etteivät harrastaisi enää seksiä! mies väittää uskollisuuttaan, muttei silti suostu jättämään pikkujouluja väliin, joista lähtevät baariin pienellä porukalla, mukana tämä toinen nainen. Pitäisikö minun ottaa ero, etten vaikuttaisi aivan hyväuskoiselta pelleltä?
9443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vastaus löytyy vain ja ainoastaan itsestäsi, eli pystytkö luottamaan enää vaiko et? Sillä ei siis käytännössä ole väliä pettääkö mies uudestaan vai ei, jos luottamus on jo mennyttä joka tapauksessa. Itse en jatkaisi suhdetta pettäjän kanssa, koska luottamus on minulle niin tärkeä osa toimivaa parisuhdetta.

Äänestä
  • JOS luottamus on tärkeä suhteen peruspilari ja huomaat, ettet luota, niin silloin se luottamus puuttuu. Kysymys kuuluukin: Mitä teet luottamuksettomalle suhteelle? Jos jatkat suhdetta ilman luottamusta, niin ole myös valmis kestämään seuraukset. Jos taas et halua jatkaa, niin tee siitä loppu samantien. Asioita ei kannata vetkuttaa ja vatuloida aina vaan huomisieen, koska ne ei siitä muuksi muutu.

    Äänestä

Ikävä kyllä kuulostaa siltä, että ainakin tää toinen nainen on tosi tärkee. Jos sun mies OIKEASTI arvostaisi sua, se ei menisi sinne pikkujouluun vaan jättäisi kaikki kontaktit tähän naiseen. tarinas on kuin mun elämästä....:/ mutta ehkä saatte asianne kuntoo, muista oma hyvinointis!! ja voimia :)

Äänestä

Kyllä se nus.sii sitä naista. Kerran pettänyt ja näkee sitä juhlissa niin pimppi sillä on mielessä. Ainahan ne pettäjät selittää et ovat katkaiseet yhteyden mut kuten huomaat niin se tapailee sitä yhä. Jos et luota siihen mieheesi nii jätä se. Muuten se huijaa sua kybällä.

Äänestä

Samaa mieltä kuin yllä oleva - ikävä kyllä. Varsinkin kun kyseessä pikkujoulu tapaaminen, jossa ollaan humalassa. pettäjät väittää aina kirkkain silmin omalle puolisolleen, että nyt se on ohi. Tein itse saman virheen ex naiseni kanssa, nyt kadun sitä etten ollut riittävän suoraselkäinen viheltämään edellistä suhdetta poikki ennen kuin aloin muiden kanssa touhuilemaan :/

Äänestä

Sinua ei sido mikään muu kuin asioiden selville otto.

Jos kerran tiedät missä jatkot on niin eikun sinne joukkoon loppu yöstä ihan vaan sillä että mitäs sinä kotona homehtumaan ?

Pikkujoulut on jo siinä vaiheessa ohi ja jatko paikoissa voi kaikki tavata vieraita ihmisiä niin kuin sinäkin. Oikeastaan ihan oikein miehelle huomata että naisensa saa jatkobileissä huomioita muiltakin eikä vain nau vieressä huomioita. Anna mennä baby.

Äänestä

Taidankin oikeasti ilmaantua paikan päällä, näänpähän miten tuo nainen suhtautuu minuun! :D Miksen edes osannut ajatella....ja samalla nään, muuttuko oman mieheni käytös. Tiedän pikkujoulu- ja jatkopaikan.

Äänestä

Ei sun pidä ottaa eroa siksi, että muuten vaikuttaisit hyväuskoiselta pelleltä. Ota ero siksi, että hyvinvointisi ei kiinnosta miestä, koskapa hän tekee tarkoituksella sinut onnettomaksi.

Äläkä mene pikkujouluihin tai jatkoille, jonne sua ei ole kutsuttu, vaan käytä aika pakkaamiseen,.

Äänestä

Oikein . En ymmärrä muutenkaan pikkujoulu huorailu kulttuuria. Loppuillasta joka on aina yleensä baari on yleinen paikka ja sinnehän saa iltaa tulla viettämään ihan kuka vaan.

Melkein jo naurattaa taustalla kun voin kuvitella miten tuolta naiselta putoaa flirtti päältä kun joutuukin luovuttamaan valmiin kaadon takaisin vaimokkeen syliin.

Niin ja muista myös flirttailla ja pitää hauskaa muidenkin miesten kanssa kuin omasi. Maistaapa samaa pikkujoulu glögiä siinäkin.
Pikkujouluissahan saa ja pitää olla hauska

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuva kaipaileva kirjoitti:

Tarinani menee näin: Ollaan seurusteltu 5 vuotta mieheni kanssa. Asutaan yhdessä, ei lapsia tai lemmikkejä.

Mieheni tunnusti pettäneensä (seksiä kerran omien sanojensa mukaan) minua oman naispuoleisen ystävänsä kanssa. Tuo toinen nainen oli silloin taholtaan kihloissa. Nyt tuo nainen on eronnut miehestään.

Pyysin miestäni lopettamaan kaiken yhteydenpidon tuohon toiseen naiseen, johon hän ei kuitenkaan suostu? Tuntuu kamalan loukkaavalta!! Mieheni väittää, ettei heidän välillään ole enää mitään. Mieheni on alkanut kuntoilemaan, ja ostanut uuden hajuveden, uusia vaatteita. Lisäksi ollut tavallista kireämpi.

Nyt mieheni menee viikonloppuna samoihin pikkujouluihin kun tuo ystävänaisensa, ja sanoin että se loukkaa minua suunnttomasti!

Miten voin luottaa, etteivät harrastaisi enää seksiä! mies väittää uskollisuuttaan, muttei silti suostu jättämään pikkujouluja väliin, joista lähtevät baariin pienellä porukalla, mukana tämä toinen nainen. Pitäisikö minun ottaa ero, etten vaikuttaisi aivan hyväuskoiselta pelleltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu